Keitä olemme

Keitä olemme

Pyhäjärven Rotaryklubi on aktiivinen rotaryklubi. Kokoonnumme kokoukseen parillisen viikon keskiviikkona tapaamaan toisiamme, kuulemaan kiinnostavia esitelmiä ja edistämään hyvää omalla paikkakunnallamme. Tuemme  kansainvälisen Rotaryjärjestön humanitaarisia projekteja, osallistumme nuorisovaihtoon ja edistämme lähiseudun hyvinvointia.

Harrastus, jolla on tarkoitus

Olemme keskittyneet nuorisovaihdon tukemiseen jo 50 vuoden ajan. Meidän mielestämme nuorisovaihto on mitä parhainta ruohonjuuritason kansainvälistymis- ja rauhankasvatusta.

Pidämme arvossa kansainvälisen Rotary Internationalin ponnisteluja ja järjestön arvokasta työtä muun muassa polion hävittämiseksi maapallolta. Pelkästään tähän työhön Rotary on suunnannut runsaasti vapaaehtoisvoimaa sekä yli 1,2 miljardia US-dollaria.

Vaikuttava kansainvälinen verkosto

Rotary on Chicagossa 23.2.1905 perustettu kansainvälinen palvelu- ja hyväntekeväisyysorganisaatio. Rotary Internationalin kotipaikka on Evanston, USA:n osavaltiossa Illinoisissa. Tunnuslauseemme on Palvelu itsekkyyden edelle (Service Above Self).

Rotaryyn kuuluu 1,2 miljoona jäsentä 35 000 klubissa yli 200 maassa. Rotary on merkittävä kansainvälinen palvelu- ja hyväntekeväisyysjärjestö. Suomi on jaettu viiteen rotarypiiriin, joista yhteen kuuluvat myös Viron klubit. Suomessa ja Virossa on yhteensä 300 klubia, joissa runsaat 10 000 rotaria.

Kokoontumistiedot

Paikka:
Hotelli Pyhäsalmi
Ollintie 19
86800 Pyhäsalmi

Aika:
Parillisen viikon keskiviikkona klo 17.30-18.30

Ajankohtaista

Tapahtumat

Share This