Ideasta keskisuureksi voimatekijäksi – Yrittäjyys Suomessa

Pasilan klubin viikkokokouksessa tiistaina 19.4. talousneuvos, kauppatieteen maisteri, klubiveli Aarno Latvus kertoi Hankintatukku Oy:n tarinaa ja syntyä.

Hankintatukku syntyi seleenitablettien valmistuksella 1982 omakotitalon kellarissa. Tänään yritys tuottaa 5 – 6 miljoonaa tablettia vuorokaudessa ja työllistää 90 henkeä. Liikevaihto on 18 miljoonaa euroa. Yrityksellä on vientiä 40 maahan ja se on pohjoismaiden suurimpia ravintolisien valmistajia.

 

Hankintatukulla on 600 eri tuotetta ja yli 800 raaka-ainetta. Lääketehtaan ja logistiikan toimitilat ovat Karkkilassa ja muita toimintoja varten toimitalo Helsingissä.

Yrittäjyys edellyttää, ettei laadusta tingitä ja tehdään hyvää yhteistyötä kaupan kanssa. Tuotekehitystä ja asetettujen laatutavoitteiden toteutumista Hankintatukussa ohjaa säännöllisesti kokoontuva tieteellinen neuvottelukunta. Sen tohtoripätevyyden saavuttaneet tiedemiesjäsenet edustavat kansainvälistä huippuosaamista kasvitieteen, farmasian, lääketieteen, kemian ja elintarveteknologian erikoisaloilta.

 

Neuvottelukunnan toiminta käynnistyi 1983 pian yrityksen perustamisen jälkeen. Lääketehdasoikeudet Hankintatukulla on ollut vuodesta 1984 alkaen ja se on saanut useampia yrittäjäpalkintoja.

Share This