Kauppakeskus Triplan ensimmäinen vuosi oli toimitusjohtaja Kati Kivimäen esityksen aiheena, kun Pasilan klubi piti kevään viimeisen viikkokokouksensa ja päätti samalla kevään Pasila teeman esitysten sarjan.

Kauppakeskus Tripla avattiin 17.10.2019. Korona ja kaikki siihen liittyvät rajoitukset muuttivat toimintaa vain viisi kuukautta avajaisten jälkeen. Uudelle kauppakeskukselle tilanne oli todella haastava. Tapahtuma-alan seisahtuminen ja liikematkailun pysähtyminen ovat näkyneet Triplassa ja siellä on myös jouduttu tekemään työtä vuokralaisten auttamiseksi ja pysymiseksi.

Tripla on kuitenkin selvinnyt haasteellisesta vuodesta ja nyt kun korona rajoituksia aletaan hiljalleen purkaa, niin Triplan sydän alkaa jälleen sykkiä.

Triplassa on 250 erilaista liikettä ja mm. 70 ravintolaa ja kahvilaa. Sen etuna moneen muuhun kauppakeskukseen on monipuoliset liikenneyhteydet. Pasilan aseman kautta kulkee päivittäin 900 junaa. Lentoasemalta Pasilaan kulkee junalla 22 minuutissa ja Helsingin keskustasta 4 minuutissa.

Pasila kasvaa, toimistotaloja ja asuntoja rakennetaan lisää. Tripla on keskellä tätä kasvavaa aluetta ja monipuolista toimintaa. Se palvelee oivasti mm. Messukeskuksen tapahtumia ja Pasilan monien järjestötalojen moninaisia järjestökokouksia. Aivan Triplan kyljessä oleville veturitalleille suunnitellaan kulttuuri-tapahtumakeskusta.

Triplasta on myös maanalainen elämyskonsepti Biitsi, jossa lämpötila on +26 ja jossa kutsuu surffaus ja beach volley sekä saunat ja baarit.

Toiminnassaan ja logistiikassaan Tripla tavoittelee myös kestävää kehitystä ja turvallista työympäristöä, erityisesti myös näin korona-aikana.

Linkki esityksen pdf-tiedostoon…

Triplan  nettisivun yleisinfoon linkki…

Share This