Lokakuun ensimmäisenä päivänä soudettiin ja patikointiin puhtaan Itämeren suojelemiseksi.

Mukana oli 13 kirkkovenettä ja 7 patikkajoukkuetta, yhteensä liikkeellä oli yli 300 rotaria.

Silakkasoudun tavoitteena on pitää hauskaa yhdessä, liikkua raikkaassa ulkoilmassa ja oppia uutta Itämerestä. Kaiken tämän ohella kerätään varoja konkreettiseen tekemiseen niille, joiden ydinosaamista on Itämeren tilan parantaminen.

Kirkkoveneet olivat lainassa Sulkavalla ja soutajina oli myös vieraita Italiasta ja Saksasta sekä vaihto-oppilaiden oma venekunta.

Silakkasoutu järjestettiin ensimmäisen kerran 2013 ja Pasilan klubi on mukana järjestelyissä siitä asti.

Puhdas vesi ja luonnon suojelu ovat yksi Rotareiden seitsemästä toimialueesta. Ne sisältyvät myös 2015 hyväksyttyyn YK:n kestävän kehityksen agendaan 2030.

Rotareiden ryhmä B lähdössä 4 km patikkaan.

Share This