Pasilan alue kasvaa hurjasti

Pasilan rotaryklubin maaliskuun teemana oli Pasila ja Pasilan muuttuminen Helsingin uudeksi sykkiväksi keskukseksi.

Lähivuosina Pasilaan tulee lisää asuntoja, toimistoja ja palveluita. Ilmeeltään Pasila muuttuu monimuotoiseksi. Tulevaisuudessa Pasilassa on viherkattoja, mielenkiintoisen muotoisia tornitaloja ja erilaisia asukastiloja.  Jos ennen oli vain Itä- ja Länsi-Pasila niin jatkossa on näiden lisäksi Postipuisto ja Keski-Pasila ja jopa pöllölaakso.

Tripla on ollut Pasilan keskus jo kaksi vuotta ja 90 % kävijöistä on tyytyväisiä Triplaan palveluihin ja toimintaan. Rakennuttajien ja yritysten lisäksi Pasilan kehittämisessä on mukana Haaga-Helia ammattikorkeakoulu hankkeella ”PasilaHub – nuoret kehittämässä Pasilaa”.

Maaliskuun esitelminä olivat:

  • Pasilan rakentamisen ajankohtaisesta tilanteesta esitelmän piti 1.3.2022 Helsingin kaupungin Pasilan alueen projektinjohtaja Päivi Ahlroos. Aiheesta voi lukea lisää myös Helsingin kaupungin Pasilaa rakennetaan verkkosivulla. Linkki…

 

  • Mall of Triplan ensimmäisistä kahdesta vuodesta esitteli kokemuksia kiinteistöpäällikkö Sakari Meriläinen 8.3.2022. Lisää tietoa/infoa aiheesta on Triplan omilla verkkosivuilla. Linkki…

 

  • Rakentamiskokemuksia ja Skanskan hankkeita Pasilassa esitteli 15.3.2022 Skanska CDF:n projektin johtaja Tuomas Heiska.

 

  • Pasilan keskitornin alueen kaavoituksen suunnittelua esitteli 22.3.2022 Helsingn kaupungin Pasilan asemakaavoituksen tiimipäällikkö Anna-Maija Sohn. Helsingin kaupungin verkkosivulla on aiheesta lisää tietoa linkissä…

 

  • ”PasilaHub – nuoret kehittämässä Pasilaa”-hanketta esitteli 29.3.2022 Haaga-Helia ammattikorkeakoulun kehityspäällikkö Tuija Toivola. Hankkeen verkkosivuilla on paljon lisää tietoa aiheesta linkissä…
Share This