Vielä 1800-luvun alkupuolella nykyisen Pasilan alueella oli kaksi tilaa, Fredriksberg ja Böhle. Alue oli peltoa, kalliota ja kitukasvuista männikköä.

Tänään Pasila on Helsingin yksi nopeimmin kehittyvistä ja kasvavista alueista. Se on Suomen saavutettavien paikka, koska kaikki muualta Suomesta tulevat junat pysähtyvät Pasilassa. Samoin myöskin kaikki paikallisjunat kulkevat sen kautta. Kuitenkaan Pasilasta ei ole tulossa Helsingin päärautatieasema, vaikka jo sata vuotta sitten Eliel Saarisen ja Bertel Jungin suur-Helsingin asemakaavassa näin suunniteltiin. Toisaalta ajatusta ei myöskään ole täysin haudattu.

Vuosina 2010 – 2040 Pasilan asukasmäärä kolminkertaistuu ja työpaikkojen määrä tuplaantuu. Nyt alueella on tällä hetkellä noin 10 000 asukasta ja 25 000 työpaikkaa. Pasila tulee olemaan korkean asumisen alue ja vahvasti myös toimitilavaltainen. Alueelle rakennetaan asuntojen ja toimitilojen lisäksi hotelleja, kouluja ja päiväkoteja ja sekä kulttuuritiloja.

Nyt rakenteilla on raitiolinja 9 Ilmalaan ja suunnitelmissa on myös raitiolinja 13 joka tulisi Kalasatamasta Pasilaan.

Tavoitteena on rakentaa nykyisestä Ilmalan alueesta kiinteämpi osa Pasilaa. Parhaillaan taas Pohjois-Pasilassa rakennetaan täydellä tohinalla Postipuiston aluetta. Osana Pasilaa kehittyy myös Vallilaan ratapihakorttelit.

Pasilaan syntyvät työpaikat ovat hyvin ja nopeasti saavutettavissa joka suunnalta myös muualta kuin Helsingistä.

Pasilan rotaryklubin toiminnassa seuraamme Pasilan kehittymistä ja kasvua. Huhtikuun kaikki ja osa toukokuun viikkoesitelmistä liittyvät Pasilan kehittämiseen. Pidämme tiistaiset kokouksemme verkkokokouksina ja niihin voi ilmoittautua mukaan sähköpostitse (pasilan.rotaryklubi(at)gmail.com) edellisen viikon perjantaihin mennessä.

Tiistaina 6.4 esitelmöitsijänä oli projekti-insinööri Petri Hoppula Helsingin kaupungilta.

Seuraavat Pasila-teeman kokouksemme ovat:

  • Tiistai 13.4.  Toimistokäyttäjän kokemuksia, toimitusjohtaja Maija Jokela, Sweco Oy’
  • Tiistai 20.4.  Pasila ja 5G kokeilut, erityissuunnittelijaTapani Nevanpää, Helsingin kaupunki
  • Tiistai 27.4.  Postipuisto rakentuu, development manager Kuisma Reinikainen, Bonava Oy
  • Tiistai 11.5.  Pasila ja Digimaailma, 5Gasiantuntija Mika Raitola, Telia Oyj
  • Tiistai 25.5.  Triplan ensimmäinen vuosi, toimitusjohtaja Kati Kivimäki, Tripla
Share This