Huhtikuussa 2021 on Kuntavaalit 18.4. ja hallituksen puolivälin kehysriihi on 21 – 22.4.

Nämä kaksi virstanpylvästä kuumottavat poliittisista keskustelua keväällä. Vahvan lisävireen keskusteluun tuo myös koronatilanne.

Hallitus asetti tavoitteeksi 2019 työllisyysasteen 75 %. Tästä ollaan edelleen kaukana, joten edessä lienee uusia työllisyystoimia. Toisaalta hallitusohjelmaan on naulattu, että esimerkiksi kotihoidontukeen ei kosketa, vaikka se edesauttaisi äitien hakeutumista työmarkkinoille. Lisäksi keskustelussa on paikallinen sopiminen, osaamisen vahvistaminen ja tutkimus-kehittämis- ja innovaatiotoimintaan panostaminen.

Näistä aiheista ja muista työmarkkinapolitiikan keskeisistä kysymyksistä alusti Pasilan Rotaryklubin kokouksessa tiistaina 26.1. Akavan edunvalvontajohtaja Pekka Piispanen. Akava on kolmesta työmarkkinakeskusjärjestöstä toiseksi suurin ja sillä on 36 jäsenjärjestöä ja 600 000 jäsentä.

Pekka Piispasen alustuksen diat….

 

Share This