Vakavan koronavirustilanteen yhä laajentuessa on Suomen Rotarypalvelun hallitus päättänyt, että kaikki ensi kesän ja syksyn vaihto-ohjelmamme on siirretty vuodella eteenpäin.

Tiedämme, että päätös on vaikea hyväksyä ja se aiheuttaa monelle suuren pettymyksen. Useat vaihtokohteemme ovat siirtäneet vaihdon vuodella eteenpäin ja lisää siirtoja on tulossa. Suurin syy päätöksemme on kuitenkin oppilaiden terveys ja turvallisuus. Koska emme voi pandemian yhä laajentuessa ja vahvistuessa taata turvallisia olosuhteita, olemme päätyneet tähän vaikeaan ratkaisuun.

Pidämme kaikki hakemukset voimassa kaudelle 2021-2022. Tiedämme, että kaikilla ei ole mahdollisuutta lähteä vuoden kuluttua, mutta haluamme kuitenkin tarjota kaikille sen mahdollisuuden. Neuvottelemme yhteistyökumppaneidemme kanssa siitä, että ikärajat voisivat joustaa tämän ainutkertaisen, maailmanlaajuisen epidemian vuoksi. Pyydämme Sinua ilmoittamaan 31.08.2020 mennessä, haluatko lähteä vaihtoon ensi vuonna tai perua hakemuksesi. Palautamme järjestelymaksun niille, jotka eivät voi siirtää lähtöään ensi vuodeksi

Ystävällisin terveisin
Antti Salminen
Puheenjohtaja
Finnish-Estonian Multidistrict (1380-1430)
Tampereentie 84, 66400 Laihia, Finland
Tel +358 400 476600
E-mail chair(at)rye.fi

Share This