Varainhankinta ja lahjoitukset

Varainhankinta ja lahjoitukset

 

Rotaryklubimme on mukana sekä paikallisessa että maailmanlaajuisessa palvelutyössä monin eri tavoin. Otamme osaa rotareiden nuorisovaihtotyöhön ja tämän rahoittamiseksi keräämme varoja. 

Lahjoitamme varoja humanitäärisiin projekteihin Rotarysäätiön kautta. Rotarysäätiö tukee lukuisten projektien avulla äitien ja lasten terveyden kohentamista ja sairauksien ehkäisyä ja hoitoa. Säätiö edistää koulutusta ja lukutaitoa, vahvistaa rauhantyötä sekä kasvattaa paikallistalouksia ja yhteisöjä. Rotarysäätiö edistää puhtaan veden saantia ja hygieniaosaamista siellä missä tälle on tarvetta.

Klubimme osallistuu myös rotareiden aloitteesta käynnistyneeseen työhön polion poistamiseksi maailmasta henkilökohtaisin lahjoituksin ja projektien avulla. Rotarit ovat tehneet työtä villin polioviruksen poistamiseksi jo kolmenkymmenen vuoden ajan. Nykyään villin polioviruksen vuoksi sairastuu vuosittain enää muutamia kymmeniä lapsia, kun projektin alkuvaiheessa luvut olivat jopa 350 000 lasta vuodessa. Tänä päivänä tähän kotoperäiseen polioon sairastuneet lapset asuvat yleensä vaikeakulkuisilla seuduilla mm. Afganistanissa. Rotarit ovat antaneet lupauksensa saattaa projekti päätökseen, joten myös meidän klubimme osallistuu omalla panoksellamme tähän työhön niin kauan, kun tämä rotareiden antama lupaus on täytetty.

 

 

Share This