Projektit

Matkalippu tulevaisuuteen = tarjolla töitä ja tulevaisuus

Ammattipalvelu on yksi Rotaryn palveluväylästä, josta taas ’Matkalippu tulevaisuuteen’ –hyvän käytöksen kampanja on yksi palvelumuoto.

Projekti on suunnattu Eurajoen Yhteiskoulun 9-luokkalaisille koko lukuvuoden kestävänä projektina. Projektin tarkoitus on kannustaa nuoria hyvään käytökseen ja huomioimaan toiset ihmiset, terveeseen itsetuntoon, sopeutumiseen sekä korostaa työn tekemisen merkitystä, ja ohjata oikealle elämänuralle.

Klubin tavoitteena on hankkia kesätyöpaikkoja nuorille yläkoulun 9. luokkalaisille. Yhteistyössä koulun kanssa klubi palkitsee nuoria kesätyöpaikalla ja samalla rohkaisee nuorta työelämään. Palkittavien oppilaiden valinnassa huomioidaan myös työpaikkoja antavien yritysten ja yrittäjien kriteerit, jotta pystytään valitsemaan oikeat oppilaat oikeille paikoille.

Oppilaille annetaan projektin aikana tietoa myös toiminnasta työpaikoilla, ja ohjataan mm. työnhakutilanteessa käyttäytymiseen. Palkintona parhaiten käyttäytyville, sekä eniten käytöstään parantaneille oppilaille, on hyvän mielen lisäksi kunniakirja, ja mahdollinen kesätyöpaikka.

Eurajoen Rotaryklubi ry toteuttaa projektin paikallisten yritysten ja oppilaitoksen opettajakunnan myötävaikutuksella.

Matkalippu tulevaisuuteen aloitettiin Eurajoella vuonna 2015 ja on toteutettu vuosittain.

Ammattipalvelu on yksi Rotaryn palveluväylästä, josta taas ’Matkalippu tulevaisuuteen’ –hyvän käytöksen kampanja on yksi palvelumuoto.

Projekti on suunnattu Eurajoen Yhteiskoulun 9-luokkalaisille koko lukuvuoden kestävänä projektina. Projektin tarkoitus on kannustaa nuoria hyvään käytökseen ja huomioimaan toiset ihmiset, terveeseen itsetuntoon, sopeutumiseen sekä korostaa työn tekemisen merkitystä, ja ohjata oikealle elämänuralle.

Oppilaille annetaan projektin aikana tietoa myös toiminnasta työpaikoilla, ja ohjataan mm. työnhakutilanteessa käyttäytymiseen. Palkintona parhaiten käyttäytyville, sekä eniten käytöstään parantaneille oppilaille, on hyvän mielen lisäksi kunniakirja, ja mahdollinen kesätyöpaikka.

Eurajoen Rotaryklubi ry toteuttaa projektin paikallisten yritysten ja oppilaitoksen opettajakunnan myötävaikutuksella.

Matkalippu tulevaisuuteen aloitettiin Eurajoella vuonna 2015 ja on toteutettu vuosittain.

Matkalippu tulevaisuuteen 2020

Matkalippu tulevaisuuteen projekti keskeytettiin 1.4.2020 korona epidemian johdosta kesätyöpaikkojen osalta. Oppilaat palkitaan kuitenkin kunniakirjalla vuonna 2020. Ensi vuonna jatkamme projektia.

Matkalippu tulevaisuuteen 2019

Matkalippu tulevaisuuteen 2019 hupentui toukokuussa ‘Ysi- (juhla) lounaaseen’ ja kunniakirjojen jakoon Eurajoen opistolla. Myös Eurajoen Inner Wheel klubi oli ensi kertaa mukana kampanjassa. Tänä vuonna kuusi onnellista ysiluokkalaista sai Eurajoen Rotarien/Inner Wheelien välityksellä kesätyöpaikan. Työaikojen pituus vaihtelee muutamasta viikosta koko kesän pesteihin. Saavutus on hyvä, kun muistetaan, että alussa luvattiin kesätöitä vain yhdelle tai kahdelle oppilaalle eli kasvua on tapahtunut vuosittain. Inner Wheelin mukaan ottamisessa oli myös oma positiivinen vaikutuksensa asiaan. Kaikkiaan palkittiin kunniakirjalla 12 parhaiten käytöstään parantanutta oppilasta. Matkalippu tulevaisuuteen Timo Laine Mukana olivat Eurajoen Rotaryklubin President Antti Heikkilä, Inner Wheel Vappu Heikkilä Kuvaaja oli Päivi Sundholm.

Rotary on palvelujärjestö. Toimimme tunnuslauseemme Palvelu itsekkyyden edelle (Service above self) mukaisesti paikallisesti ja maailmanlaajuisesti. Kansainvälinen humanitäärinen palvelumme toteutuu Rotarysäätiömme koordinoimana ja hyväksyttyjen kumppaneiden kanssa.

Share This