‘Matkalippu tulevaisuuteen’ -kampanja on edennyt neljännen kerran melkein finaaliiin, enää on jäljellä ‘Ysi-lounas’, jossa jaetaan kunniakirjat kisassa parhaiten menestyneille. Alussa, neljä vuotta sitten, lupasimme järjestää yhden kesätyöpaikan parhaiten käyttäytyneelle tai käytostään parantaneelle oppilaalle.

Työpaikkojen saanti on kuitenkin vuosien mittaan kasvanut, ja tänä keväänä saimme järjestettyä jo kuusi kesätyöpaikkaa. Hyvä saavutus!

Eurajoen Inner Wheel on myös ensikertaa kampanjassa mukana omalla panoksellaan, ja yhteistyö on sujunut mallikkaasti. Paikallisten työnantajien kiinostusta ja panosta työpaikkojen saannissa ei sovi unohtaa. Ilman heitä tehtävä olisi ollut mahdoton, joten kiitos kaikille matkalipun antaneille.

Hyvää kevään jatkoa, Timo

Share This