Lappeenranta Saimaa rotaryklubi on jo kahden vuoden ajan kerännyt käytettyjä joulukuusia hyötykäyttöön.
Vanhan ajan kalaturot olivat innoittajana projektiin lähdettäessä. Turoja on aiemmin upotettu vesistöön
esim. Saksassa, USA:ssa, Ruotsissa, sekä Suomen länsirannikolla.
Yhteistyössä Lappeenrannan kaupungin ja Järvimaailma SAIMAARIUMin kanssa käynnistettiin kuusien
upotuspaikkojen kartoitus sekä keräystoiminta, jossa ihmiset saivat tuoda joulukuusia nimettyyn
keräyspaikkaan uusiokäyttöä varten.
Projektin aikana on kehitetty erilaisia upotustekniikoita sekä jään päältä upotukseen, että avoveteen lautan
päältä tehtävään upotukseen, kuten puukehikkoon ladotut kuuset sekä valettuun painoon kiinnitetyt
kuuset. Saatujen kokemusten mukaan on veteen upotetulla puumateriaalilla monenlaisia positiivisia
vaikutuksia sekä veden laatuun, pieneliöstöön että kalakantoihin.
Havaittuja vaikutuksia ovat:
- kasvualusta bakteereille, entsyymeille, sienirihmastoille ja leville (sitovat veden ravinteita
kasvaessaan) - em. toimivat ravintona erilaisille vesihyönteisten toukille ym. pohjaeläimille
- puun pinta ja oksien suoja toimii kalojen kutu- ja suojapaikkoina
- kuusipintojen pohjaeläimet toimivat ravintona pienille kalan poikasille
- suuremmat kalat hyödyntävät toukkia ja pienempiä kaloja
- veteen upotetusta puumateriaalista tulee hiilivarasto, joka pysyy pitkiä aikoja muuttumattomana
Veteen upotettu puumateriaali muodostaa ikään kuin oman ekosysteemin, joka toimii kasvualustana,
suojana, ruokailupaikkana, kutupaikkana ja tarjoaa esim. kalastukseen mitä hienoimman ympäristön.
Näin käytetyt joulukuuset saavat uuden mahdollisuuden elämän monimuotoisessa kiertokulussa.