Koronaviruksen leviäminen ihmistoiminnan piirissä on vakava kaikkia ihmisiä koskeva terveydellinen uhka. Tästä syystä PETS-koulutustilaisuus Kuopiossa 21.-22.3.2020 siirretään myöhemmin keväällä-kesällä järjestettäväksi.
THL suosittaa koronaviruksen vuoksi suurten yleisökokousten (500 henkilöä)
kieltämistä toukokuun loppuun asti, mutta myös pienten, 10 henkilön suuruisten yhteiskokousten harkinnanvaraista kieltämistä. Tämän lisäksi on noudatettava perushygieniaa käsipesuineen kaikissa mahdollisisssa tilanteissa, eikä suuriin yleisöjoukkoihin ole syytä hakeutua. Jokainen meistä käyttäytyy nyt koronaviruksen leviämisen estämiseksi omilla toimillaan ja työpaikoilta annetaan omat ohjeistukset.
Suositan myös viikottaisten rotarikokousten ja juhlatilaisuuksien siirtämistä myöhempiin ajankohtiin. Jokainen klubi tekee itsenäisesti päätöksen kokousten siirtämisestä ja samoin juhlatilaisuuksien järjestämisestä.
Piiritason kokoukset siirtyvät myöhempään ajankohtaan ja seuraamme DGE Teijo Räsäsen kanssa koronavirustilanteen kehittymistä PETSin järjestämisen osalta ja tämä koskee myös 16.-17.5.2020 Hotelli Kolilla, Luontokeskus Ukossa ja Kolin kansallispuistossa järjestettävää piirikonferenssia. Jos tilanne koronaviruksen suhteen kehittyy suotuisasti, pidämme piiritason koulutustilaisuuden (PETS) ja piirikonferenssin rotarivuoden päättyessä touko-kesäkuun aikana. Näistä piirin kokouksista tiedotetaan myöhemmin.
Tämä viesti jaetaan kaikille piirimme klubeihin/presidenteille apulaiskuvernöörien ja muiden toimihenkilöiden välityksellä.
Hyvää kevään aikaa
Kauko Salo
DG
Translate »