IC-kouksessamme 16.2. saimme kuulla Risto Suvialan erinomaisen esitelmän Rotaryn työstä maailmanrauhan edistämiseksi. Tämän tiivistelmän ovat laatineet Lassi Myllykoski ja Anneli Mustakallio yhdessä Riston kanssa.
Rotarien ohjelmat edistävät rauhaa maailmassa. Esimerkiksi nuorisovaihtoon otetaan vuosittain maailmanlaajuisesti noin 8000 nuorta, järjestellään valtioiden välisiä yhteisiä projekteja (Global Grant) sekä kootaan rotareita kaikkialta maailmasta yhteiseen vuotuiseen konventioon. Rotarylla oli myös keskeinen rooli YK:n perustamisessa vuonna 1945.
Rauhantutkimus ja konfliktien ehkäisy on yksi rotaryn keskittämisalueista. Rotaryn rauhankoulutus käynnistyi vuonna 2002 yhteistyössä kuuden yliopiston kanssa. Nykyään yliopistoja on seitsemän, joista Uppsalan yliopisto sijaitsee Suomesta katsoen lähimpänä. Rauhankeskusten perustamista oli valmisteltu useiden vuosien ajan esimerkiksi järjestämällä Peace Forum -tapahtumia ympäri maailmaa.
Rotaryn ohjelmien taustalla on halu edistää kulttuurien välistä keskustelua ja ymmärrystä, kouluttaa johtajia estämään ja sovittelemaan konflikteja ja auttaa pakolaisia, jotka ovat joutuneet lähtemään vaarallisiksi muuttuneilta kotiseuduiltaan.
Kuluneiden parin vuosikymmenen aikana Rotary on rahoittanut yli 1300 stipendiaatin opiskelun rauhan rakentamiseen ja konfliktien ehkäisyyn. Maisteriohjelma kestää kaksi lukuvuotta ja ammatillinen täydennyskoulutus vuoden. Vaatimuksina on mm. englannin kielen taito, kokemus rauhaa edistävästä työstä ja johtamistaidot. Stipendit kattavat mm. lukukausimaksut, kuljetukset sekä työharjoittelun. Ohjelmiin valitaan maailmanlaajuisesti vuosittain noin 130 opiskelijaa. Vuosien 2022–2023 ohjelmiin hakemus tulee jättää Rotarysäätiölle viimeistään 15.5. Päätös hyväksymisestä saadaan marraskuussa ja myönteisen päätöksen jälkeen on vielä erikseen haettava ao. yliopistoon. Lisätietoja täällä and here.
Keväällä 2019 piiri 1410 lahjoitti Rotarysäätiölle 25 000 USD. Kaikki 60 klubia maksoivat ns. Rauhan kympin per jäsen. Lisäksi järjestettiin kirjoituskilpailu kaikille piirin 9. luokkalaisille aiheesta ”Onko rauha mahdollinen?”. Myös rauhankonsertti järjestettiin ja kevään 2019 piirikonferenssin teema oli ”Rauhan tulevaisuus”. Pääpuhuja oli Turku Samppalinnan klubin kunniajäsen Pekka Haavisto.
Rotary Action Group for Peace myönsi tammikuussa 2020 Samppalinnan klubille Peacebuilder Club –statuksen. Klubi on sitoutunut jatkuvaan rauhantyöhön. Sen rauhankomitea on valinnut nuoret kohderyhmäkseen ja Gambiassa on käynnissä kaksivuotinen piirin apurahaprojekti, jolla pyritään estämään nuorten vaarallinen maastamuutto Afrikasta. Klubin hallitus suunnittelee Suomessa tutun koulurauhan julistuksen vientiä ulkomaille. Klubi on ollut mukana valmistelemassa ulkoministeriön johdolla tehtävää toimintasuunnitelmaa, jolla Suomi ensimmäisenä valtiona maailmassa täyttäisi YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselman 2250 ”Nuoret, rauha ja turvallisuus” velvoitteet.