Hyvät Lahti-Wellamon rotarit!

Viikkokokouksessamme 23.1. meillä oli esitelmöitsijänä toiminnanjohtaja Valtteri Simola Lahden Teollisuusseurasta. Lahden Teollisuusseuran tarkoituksena on olla teollisuuden ja liike-elämän alalla toimivien yhteisöjen ja yksityisten henkilöiden keskeisenä yhdyssiteenä Lahdessa ja sen ympäristössä sekä edistää taloudellista ja yhteiskunnallista kehitystä paikkakunnalla. Seuran toiminnanssa on kolme painopistettä: vaikuttaminen, kehittäminen ja viihtyminen. Seura ottaa kantaa ajankohtaisiin asioihin elinkeinoelämän näkökulmasta. Kannanotot ovat julkisia. Seura on näkyvä toimija Lahden talousalueella sekä tarvittaessa myös laajemmin yhteiskunnassa. Seura mahdollistaa jäsenyritystensä edustajien tietotaidon ja osaamisen kehittymisen organisoimalla kerhoiltoja, benchmarking tilaisuuksia sekä aamiaistapaamisia. Jäsenistön ja sidosryhmien keskinäinen viihtyminen ja verkostoituminen on keskeinen tavoite. Seura järjestää kevätjuhlan/gaalan, pikkujoulut, vappubrunssin sekä muita juhlatilaisuuksia.

Lisäksi torstaina piirikuvernööri Eija Hatakka-Peltonen kunnioitti kokoustamme läsnäolollaan. Hän ojensi PAG Mika Kaunomäelle piirin 1390 kaudella 2018-2019 myöntämän PHF:n. Piirikuvernööri onnitteli myös kunniajäsentämme Aimo Koskentolaa 45 vuoden rotariudesta. Aimo on ollut 100-% rotari aina viime vuoden loppupuolelle saakka, jolloin on joutunut harventamaan osallistumistaan sairastuttuaan. Presidentti välittää Aimolle Eijan antaman lahjan.

 

Sihteerimme Petteri Paalanen esitteli uudistettua Rotaryn ilmeen mukaista nettisivuamme. Käykää kaikki tutustumassa www.rotary/lahtiwellamo.Pidämme tätä aktiivisenä tiedotusväylänä klubin asioista. Toimittakaa ottamianne valokuvia klubikokouksista ja Rotary-tapahtumista sihteerille, jolla lailla saamme sivuille lisää sisältöä.

 

Lauantaina 25.1. 7 wellamolaista rotaria osallistui Rotary Leadership Institute (RLI) –koulutuksen I osaan Lahdessa. Opimme päivän aikana johtajuudesta, rotariudesta, Rotary-säätiöstä, etiikasta ja ammattipalvelusta, jäsenten sitouttamisesta sekä palveluprojekteista. Kouluttajina toimivat AG Eila Parviaisen tukena P Pirjo Virolainen (RC Lahti-Laune) sekä Wellamo-veljet PAG Mika Kaunomäki sekä VP Hannu Kaarla.

 

Torstaina 30.1. klo 11.45 (Wanha Sode) pidämme ylimääräisen klubineuvottelun poiketen alkuperäisestä ohjelmasta. Keskustelemme valitsemistamme ajankohtaisista aiheista kuten esim. Rotariudesta, jäsenhankinnasta, rotareiden sitoutumisesta, Rotaryn julkisuuskuvasta, palvelusta ja My Rotarysta. Tervetuloa kaikki!

 

Muita tapahtumia:

 

31.1.      IC: Katsaus Lähi-idän tilanteeseen, eversti Jarmo Myyrä, Lahden rotaryklubi. pe 31.1.2020 klo 11:45, Taivaanranta, Lahti

1.2.         Rotary Forum, Tripla, Helsinki

8.2.         RLI-koulutus Osa II, klo 9. Wetterhoffin talo, kokoustila Wanha Kutomo, Palokunnankatu 9, 13100 Hämeenlinna

12.2.      IC: DuuniExpo, Mukkulankadun NiemiCampus

20.2.      IC: Suomen meriympäristön tila, Jan Ekebom, Lahden Upseerikerho

22.2.      Rotary vuosipäiväjuhla, avec klo 15. Rautatienkatu 20, 15140 Lahti

 

 

Ystävällisin terveisin,

 

Jukka

 

 

Jukka Kalliokoski

Presidentti

Rotaryklubi Lahti-Wellamo ry

Puh. 040-5247153

jukka.kalliokoski@thermofisher.com | www.rotary/lahtiwellamo

Share This