Viime torstaina osallistuimme Lahden alueen yhteiseen Intercity-kokoukseen missä kuulimme ympäristöministeriön neuvottelevan virkamiehen, Jan Ekebomin esitelmän Suomen merialueiden tilasta. Suomen merenhoidon toimenpideohjelma koostuu 29 toimenpiteistä. Moni toimenpide on monitahoinen kokonaisuus, joka koostuu useammasta pienemmästä hankkeesta, selvityksestä tms. Moni hanke saa osan rahoituksestaan valtionhallinnon rahoitusohjelmien kautta. Hyviä tuloksia on jo  saavutettu mm. silakan dioksiinipitoisuus on laskenut haitallisena pidetyn rajan alle ja kipsikäsittelyllä voidaan vähentää peltojen fosforikuormaa noin puoleen.

 

Sunnuntaina Rotary täytti 115 vuotta. Sen kunniaksi Lahden alueen rotarit kokoontuivat viettämään lauantaina 22.2. Lahdessa ja maistelimme Rotary-kakkuja. Kaikkiaan 5 eri kakkua osallistui kilpailuun, joista 2 oli Wellamon. Toinen allekirjoittaneen ensimmäinen leipomus sekä toinen vaihto-oppilaamme Rebecan. Ei hassumpi suoritus, sillä molemmat kakut päätyivät jaetulle toiselle sijalle. Kakut osallistuvat myös kuvernöörin julkistamaan kilpailuun, missä ulkonäkö ratkaisee.

Rebeccan kakku

 

Kokoonnumme tulevana torstaina jälleen lounaskokouksen merkiksi Wanhaan Sodeen. Esitelmöitsijänä meillä on tällä kertaa projektipäällikkö Mirva Porter Lahden Diakonialaitokselta. Hän tulee puhumaan meille Kotikummit-projektista. Kyseinen projekti tarjoaa tukea lahtelaisille kotihoidon ikäihmisille vapaaehtoistoiminnalla ja yritysyhteistyöllä. Tavoitteena on tuoda iloa ikäihmisten arkeen, helpottaa yksinäisyyttä sekä lisätä vanhusten hyvinvointia ja osallisuutta.

 

Muita tapahtumia:

 

13.3.      Kaaderilaulajien juhlakonsertti ja Yrjö Jylhän komppanian Talvisota esitys; PP Ensio Mäkipelto, klo 12 Lahden Upseerikerho

14.3.      RC Lahti-Launeen 30-vuotisjuhla, avec, klo 18 Lahden Upseerikerho

 

 

Ystävällisin terveisin,

 

Jukka

 

 

Jukka Kalliokoski

Presidentti

Rotaryklubi Lahti-Wellamo ry

Puh. 040-5247153

jukka.kalliokoski@thermofisher.com | www.rotary/lahtiwellamo

Share This