Tilaisuus alkoi klo 8.15 aamukahvilla ja varsinainen seminaari klo 9 Lahden Wanhalla Walimolla. Seminaari oli erittäin hyvin järjestetty ja kokouspaikkanaWanha Walimo on loistava. Aluksi kuulimme mielenkiintoisen esitemän XR-teknologioista työelämässä ja vapaaehtoistyössä, jonka piti meille digikoordinaattori Maaret Strang Jyväskylän koulutuskunatayhtymä Gradiasta. Esitys käsitteli virtuaalitodellisuutta, jonka avulla voi järjestää tilaisuuksia ja vierailla erilaisissa paikoissa menemattä fyysisesti paikan päälle. Virtuaalimaailmassa voi myös näyttää osallistujille esim. videoita tai muita esilaisia esityksiä. Apuna käytetään headsettiä, jossa on virtuaalilasit ja molemmissa käsissä pidetään ohjaimia, joilla liikutaan. Sen jälkeen pohdimme ryhmissä ajankohtaisia rotaryteemoja. kuten esim. että mitä rotarytoiminta merkitsee ja että mitä kerromme rotarysta ulospäin. Seuraava esitys käsitteli Inner Wheeliä, jonka piti piirin 139 puheenjohtaja Ulla Eloranta. Inner Wheel on Rotaryjärjestö, jossa on pelkästään naisia. Nuorisovaihdosta pandemian jälkeen kertoi piirin nuorisovaihtokomitean puheenjohtaja Arto Jäppinen, joka totesi toiminnan taas käynnistyvän ensi vuonna. Lähtöön Lahden alueelta valittiin 4 oppilasta, hakemuksia oli 8 kpl. Tämän jälkeen piirikuvernööri Eila Parviainen kertoi kuulumisia Rotaractista,  Interactista ja RYLA:sta, jotka ovat taas alkaneet lähteä liikkeelle aktiivisesti. Sitten Rotarkids-toiminnasta kertoi työryhmän jäsen Kaija Reiman-Salminen. Tämäkin toiminta on nyt käynnistymässä Suomessa. Seminaari huipentui myös klubimme osalta siihen, että menin klubimme edustajana pokkaamaan Rotarysäätiön tunnustuksen siitä, että klubimme on lahjoittanut säätiölle piirissä kolmanneksi eniten per jäsen. Muut palkitut olivat Mäntän Rotaryklubi ja Wesijärven Rotaryklubi.

 

Piirin syyskokous alkoi klo 14 ja vastaavasti kuin klubimme syyskokouksessa edellisen kuvernöörin toimikausi päätettiin ja uusia virkailijoita valittiinpiirin tehtäviin.

Jyri Kettunen

 

Share This