Klubimme syyskokous vietiin läpi esityslistan mukaisessa järjestyksessä. Hannu Sarikka esitteli meille klubin toimintakertomuksen omasta toimikaudestaan, jota leimasi voimakkaasta pandemiasta johtuneet kokoontumisrajoitukset. Niistä huolimatta ja otettuamme ”digiloikan” Teams-tekniikan kanssa kausi saatiin vietyä onnistuneesti läpi. Tilinpäätöksen esitteli rahastonhoitajamme Jukka Kalliokoski, joka totesi klubin taloudellisen tilanteen olevan hyvä myös sen vuoksi, että vaihto-oppilastoiminta on nyt ollut tauolla sekä myös kokousmenoissa on tullut säästöä. Nyt olemmekin päättäneet osallistua vaihto-oppilastoimintaan lähettämällä ja vastaanottamalla kokonainen vaihto-oppilas. Myös kunniajäsenemme Aimo Koskentolan muistorahastoon kertyneet lahjoituksen n. €1000 kohdennetaan Aimon toiveen mukaisesti nuorisovaihtoon. Myös jäsenhankintaan panostetaan ja klubi maksaa 4.11. klo 18 Lahden Upseerikerholla järjestettävän jäsenhankintaillan teemalla ”Tuo Kaveri Kokoukseen” ruokailun. Kokouksessa valittiin myös uusia hallituksen jäseniä. Tuleva presidentti Yrjö Tolvanen tiedottaa uuden hallituksensa kokoonpanon erikseen sitten myöhemmin.

 

Aurinkoisin terveisin,

Jyri Kettunen

Share This