Vuosijuhla innosti klubilaisia osallistumaan

Vuosijuhlamme 27.1.2024 kokosi lähes 50 juhlijaa Palokunnantalolle, jossa perinteisesti on pidetty vuosijuhlat. Muutaman vuoden tauon jälkeen olikin todella hienoa juhlia yhdessä. Tunnelma oli iloinen ja rento.

 

Alussa Presidentti Jouko Pakarinen toivotti juhlijat tervetulleiksi.

 

Piirikuvernööri Simo Hautala onnitteli tervehdyksessään 65-vuotiasta klubiamme ja kiitteli aktiivisuudesta paikallisessa toiminnassa ja Ukrainan avustamisesta mm. vedenpuhdistuslaitteiden hankintaan osallistumalla. Hämeenlinnassa viime syksynä järjestetty piirikonferenssi on saanut paljon kiitosta.

 

Hämeenlinnan Mieskuoron Senioreiden koskettava lauluesitys päättyi Porilaisten marssiin. Kuorojohtajana toimi klubimme jäsen Erkki Alanen.

 

Vuosijuhlan järjestelyjen vastaavana toimi tuleva presidentti Marita Lisitsin, joka kiitteli juhlatoimikuntaa hienosta yhteistyöstä juhlien järjestelyissä.

 

Duo Naapurit Kvartetti loi mukavaa tunnelmaa taustamusiikillaan, joka sisälsi kappaleita eri puolelta maailmaa. Varsinkin viimeinen reipas irlantilainen kappale innosti juhlaväkeä taputuksiin jo kappaleen aikana.

Klubimme jäsen Hämeen Yrittäjien toimitusjohtaja Juha Haukka piti mielenkiintoisen juhlapuheen. Hän korosti nuorten toiminnan tukemista. Hän kertoi elävästi vaihto-oppilaiden kokemuksista ja vaihdon heille tuomista mahdollisuuksista.

 

Juhlapäivällisen kruunasi täytekakku, johon leivontakisoissakin menestynyt hämeenlinnalainen nuori leipuri oli taituroinut Vanajaveden Rotaryklubin logon. Näin tuettiin samalla yhtä uutta nuorta yrittäjää.

 

Lopuksi päästiin vielä vähän tanssahtelemaan parketille.

 

 

Share This