Koska kevään piirikonferenssi Petäyksessä peruuntui, päätti kuvernööri lahjoittaa siihen varatut rahat hyväntekeväisyyteen. Hämeenlinnan osuus oli 1500 euroa, jonka hän toivoi meidän hoitavan eteenpäin seurakuntaan. Koska myös meiltä jäi varoja käyttämättä, hallitus päätti laittaa 500 euroa lisää ja haastaa muut kaupungin klubit samalla summalla mukaan. Kaikki kolme klubia ottivat haasteen vastaa ja näin lahjoitettava summa oli 3500 euroa. Sillä summalla diakoniatyö sai hankittua 175 kpl 20 euron arvoista ruokakassia, jotka he jakoivat suurimmassa hädässä oleville perheille. Monesta perheestä jäi koronan vuoksi sekä äiti että isä työttömäksija ja lapsilta kouluruokailu saamatta. Tarvetta apuun oli kovasti.

Share This