End Polio

End Polio

Rotaryn kaikkien aikojen suurin avustusohjelma on End Polio, joka tähtää polion täydelliseen hävittämiseen maailmasta. Ohjelma on aloitettu vuonna 1985 ja vuoteen 2018 mennessä 99,9% maailman poliotapauksista on poistettu. Ohjelmaa toteutetaan yhteistyössä Maailman terveysjärjestön (WHO), YK:n lastenavun rahaston (UNICEF), USA:n terveysviraston, Bill ja Melinda Gatesin säätiön ja muiden kansainvälisten toimijoiden kanssa.

Polio tautina

Polio eli lapsihalvaus on viruksen aiheuttama tauti, joka voi johtaa potilaan halvaukseen ja jopa kuolemaan. Polio tarttuu lapsiin huomattavasti helpommin kuin aikuisiin.

Poliota ei voida parantaa, mutta siihen on olemassa tehokas rokote. Koska polio leviää ainoastaan ihmisestä toiseen eikä esimerkiksi eläinten välityksellä, niin virus on mahdollista hävittää maailmasta kokonaan.

Historia ja tilanne nyt

1900-luvun alussa polio halvaannutti länsimaissa satojatuhansia lapsia vuosittain. Rokotteiden keksimisen jälkeen 1950 ja 1960-luvuilla tautia alettiin pystyä suitsimaan. Viimeiset polioepidemiat koettiin USA:ssa ja Euroopassa 1950-luvun alussa. Kehittyvissä maissa tilanne jatkui pahana 1970-luvulle saakka ja vielä 1988 arvioitiin, että päivittäin polioon sairastui 1000 lasta. Tämän jälkeen myös monet kehittyvät maat ovat saaneet taudin hallintaan.

Viimeisten poliotapausten löytäminen ja väestön rokottaminen on olennaista taudin lopulliselle hävittämiselle. Työ on haasteellista, sillä tapaukset ilmenevät usein alueilla joissa on konflikteja, poliittista epävakautta ja vaikeakulkuista maastoa. Vuonna 2018 poliotapauksia raportoitiin 104 henkilöllä ja tapaukset keskittyivät tiettyihin Afrikan ja Aasian maihin. Sivusto The Global Polio Eradication Initiative ylläpitää ajantasaista globaalia tilannekatsausta.

Tammernova osallistuu polion hävittämiseen

2,5 miljardia lasta on rokotettu polion hävittämisohjelman alettua vuonna 1988 ja työhön on osallistunut 200 maata sekä 20 miljoonaa vapaaehtoista. Tammernova on osallistunut tähän valtaisaan projektiin keräämällä useita vuosia varoja esimerkiksi järjestämällä End Polio -illallisen sekä myymällä End Polio -rintaneuloja. Nämä varat lahjoitetaan End Polio -projektille, joka rahoittaa rokotteiden hankintaa, kuljetusta, käytön opastusta ja viruksen esiintymisen seurantaa.

Maailman poliopäivää vietettiin jälleen 24.10.2019, jolloin rotariklubit ympäri maailman järjestivät erilaisia tempauksia varainkeruun ja tietoisuuden edistämiseksi. Tammernova järjesti maailman poliopäivänä End Polio-hyväntekeväisyysillallisen, jolla tuettiin End Polio -ohjelmaa. Pandemiavuosien aikana tapahtumia ei ollut mahdollista järjestää. 

Syksyllä 2022 lähitapaamisia voi taas järjestää. Tammer Nova järjestää maailman poliopäiovänä 24.10.2022 kaksi tilaisuutta: maksuttoman yleisötilaisuuden Tampereen pääkirjasto Metsossa klo 16.30-18 ja iltatilaisuuden Tampereen Suomalaisella Klubilla, illan buffet-tarjoilusta vastaa ravintola Lilia. 

 

Kokoontumistiedot

Paikka:
Vakituinen kokoontumispaikkamme:
Tampereen Suomalainen Klubi
Puutarhakatu 13
33210 Tampere

Seuraa toimintakalenteriamme!
Viikkokokous voidaan pitää myös verkossa tai jossain muussa paikassa aiheen tai esim. yritysvierailun merkeissä.

Aika:
Virallinen kokousaika keskiviikkoisin klo 17.30-18.30
Jotta ennen kokousta ehtii ruokailla rauhassa, ruokailun pääsee aloittamaan jo heti viiden jälkeen.

Share This