Karttaa ei ole saatavissa

Päiväys ja aika
11.05.2022 - 16.05.2022
12:00


Illalliskokouksen 11.5.2022 aiheena on Kuvernöörin vierailu, DG Raine Nikander, AG Jari Porthen.

11.5. oli klubissamme White Ladyssa vierailulla piirigovernor Raine Nikander ja apulaispiirigovernor Jari Porthen. Nikander oli huolissaan klubimme ikärakenteesta ja sen tuomista tulevaisuuden ongelmista. Uusien jäsenten tavoitteeksi hän asetti 1-3 alle 60-v jäsentä. Hän korosti erityisesti sitä, että eläköityvät henkilöt olisi hyvä kohde, koska työuran päättyessä saattaa tulla tyhjä hetki, johon Rotary-toiminta sopisi hyvin.

Nikander suositteli myös osallistumista 28.5. pidettävään piirikonferenssiin, jossa monia hyviä luennoitsijoita.

Piiriimme kuuluvat Viron klubit ovat olleet erityisen aktiivisia Ukraina-avussa – ovat mm. toimittaneet 40 ambulanssia sinne. Suomen Rotary ei ole järjestänyt mitään maakohtaista Ukraina-projektia – aikaa tämän suunnitteluun ja yhteistoimintaan ei ole ollut. Klubit ovat Suomessa eri tavoin tukeneet Ukrainaa.

Ensi vuoden DG tulee Virosta!

Nikander ehdotti vielä klubille yhteismatkaa avecien kanssa Saaremaalle golffaamaan. Hallitus ottaa tähän kantaa. Viime vuoden voittaja – allekirjoittanut, järjestää muussa tapauksessa kisamme Pickalassa.

Tässä kokouksessa oli 6 jäsentä klubistamme paikalla (kaikki hallituksen jäseniä).

Share This