Nuorisovaihto

Nuorisovaihto

Näkyvin toimintamuoto Kiuruvedellä on ollut kansainvälinen nuorisovaihto, jonka avulla 14 kiuruvetistä nuorta on päässyt opiskelemaan kokonaiseksi kouluvuodeksi valitsemaansa ulkomaiseen kohteeseen.

Rotaryn nuorisovaihto on turvallinen ja usein varsin edullinen tapa lähteä ulkomaille vaihto-oppilaaksi.  Rotaryn nuorisovaihto on sertifioitua ja valvottua. Nuorta sitovat rotareiden ohjeet ja säännöt, se on osa turvallisuutta. Nuori ja hänen perheensä koulutetaan vaihtovuoden vaatimuksiin ennen nuoren lähtöä.

Vastaanottava perhe ottaa nuoren perheenjäsenekseen. Vastaanottava rotaryklubi huolehtii mm. saapuvan vaihto-oppilaan koulukustannuksista. Nuori saa myös pientä kuukausirahaa rotaryklubiltaan. Perhe ei saa rahallista korvausta nuoren ylläpidosta.

Suomeen saapuville vaihto-oppilaille tarvitaan isäntäperheitä. Nuori on vaihtovuoden aikana yleensä kolmessa perheessä, noin neljä kuukautta jokaisessa. Kun haluat tarjota turvallisen kodin Suomeen saapuvalle nuorelle, ota yhteyttä klubimme nuorisovaihtoasiamieheen. 

Kun rotaryklubi ottaa vastaan ulkomaisen vaihto-oppilaan, se tarkoittaa samalla, että meiltä vastavuoroisesti pääsee nuori ulkomaille. Ulkomailla koulunkäynti ei suinkaan aina ole oppilaalle ilmaista, mutta nuoren vastaanottava rotaryklubi vastaa näistäkin kustannuksista. Nuori saa myös samat edut ja huolenpidon kuin maahamme saapuva nuori.

Kiinnostuitko nuorisovaihdosta?

Rotaryn kautta voit päästä vuosivaihtoon, kesävaihtoon tai leirivaihtoon. Näistä eri vaihtomuodoista voit  lukea lisää Suomen Rotaryn nuorisovaihdon sivuilta. Hakuaika seuraavan vuoden vaihtoihin on hakuvuotta edeltävänä syksynä. Jos kiinnostuit, ota yhteyttä klubimme nuorisoasiamieheen ja kysy lähetämmekö vaihto-oppilaan tulevana vuonna.

Kysy rohkeasti lisää Rotaryn nuorisovaihdosta!
Klubimme nuorisovaihtoasiamies: Pasi Hyytiäinen

Lue lisää klubimme nuorisovaihtotoiminnasta:

Katso tästä ketkä kaikki ovat olleet mukana nuorisovaihdossa

Kokemus vaihtovuodesta: Ei vuosi elämästä – vaan elämä vuodessa

 

Kokoontumistiedot

Paikka:
Hotelli - Ravintola Peltohovi
Asematie 9
74700 KIURUVESI
http://www.hotellipeltohovi.fi/

Aika:
Tiistaisin klo 14
Heinäkuussa ei ole kokouksia

Tapahtumat

Ei tapahtumia
Share This