Korona ja kevään kokoukset

Pääsiäiservehdys klubin jäsenille Koronavirus alkoi vaikuttaa toimintaamme maaliskuun alkupuolelta lähtien. Rotaryvuoden -19-20 aikana tuimme : -vähävaraisten joutsenolaisten lapsiperheiden joulunaikaa 600 e Joutsenon seurakunnan diakoniatyön kautta – keväällä...

Kuusamon rotarit – hyvän asian puolesta

Kuusamon Rotaryklubin on jo kymmenen vuoden ajan julkaisut vuosikalenterin. Se perustuu tänäkin vuonna Suomen kansainvälisesti ehkä tunnetuimman luontokuvaajan Hannu Hautalan kuviin ja niihin liittyviin Hautalan omiin teksteihin. Klubi tarjoaa jälleen Suomen kaikille...

Vaihto-oppilaana Taiwanissa

Ella Arokivi: Vietin vaihtovuoteni Taiwanissa, Pingtungin kaupungissa vuonna 2017-2018.Ennen Taiwaniin saapumista meillä oli kolmen päivän matka Etelä-Koreaan neljän muun Taiwaniin lähtevän ja kolmen Japaniin lähtevän vaihto-oppilaan kanssa. Matkalla pääsimme hyvin...

Joutsenosta pitäjä -kotiseutuhanke

Torstaina huhtikuun 4. 2019 kokoontuivat Joutsenon Rotaryklubin, Lions Club Joutsenon, Joutsenolaisten Marttojen ja Joutsenon Kotiseutuyhdistyksen edustajat Kahvila Joutseneen tapaamaan Lappeenrannan kaupunginhallituksen puheenjohtaja Risto Kakkolaa. Kakkolalle...

Joutsenolaisten vammaisnuorten aktivointikampanja

Rotaryvuoden 2018-2019 suurin yksittäinen hyväntekeväisyyshankkeemme oli Joutsenon Kehitysvammaisten Tuki ry:n hyväksi tehty keräys, jonka tuotolla veimme kolmisenkymmentä joutsenolaista erityistä huolenpitoa tarvitsevaa nuorta huoltajineen ensin 11.12. jouluaterialle...