Kuusi kaikille -tapahtuma lähti liikkeelle, kun Hyvinkään Rotary-klubien voimien yhdistymistä haluttiin juhlistaa tekemällä paikallisesti hyvää. Ideoita palloiteltaessa päädyttiin tuomaan jouluiloa hyvinkääläisiin koteihin, myös niihin joissa perinteisen joulukuusen hankinta ei välttämättä muutoin tulisi kysymykseen. Päätettiin siis lahjoittaa kuusia hyvinkääläisille lapsiperheille ja vähävaraisia. Eikä pelkästään lahjoittaa kuusia vaan myös rakentaa sen ympärille iloinen yleisötapahtuma. Projektissa oli mukana melkoinen joukko klubilaisia, mutta Mika Arolainen kantoi isoimman vastuun homman onnistumisesta.

Aloitettaessa tapahtumajärjestelyissä kävi kuin joskus lumipallon vyöryessä mäkeä alas – tapahtuma vain laajeni ja laajeni. Mukaan lähti yhteistyökumppaneita toisensa jälkeen ja saimme huomata, että edelleen löytyy runsaasti heitä, jotka ovat valmiita uhraamaan omaa aikaa ja rahaa auttaakseen muita. Jouluun, eikä siten asioiden järjestämiseen, ollut paljon aikaa, mutta kun pyörät laitetaan pyörimään niin alkaa myös tapahtua.

Koronatilanteen paheneminen esti lopulta yleisötapahtuman järjestämisen ja koko projekti oli kuivua kokoon, kun kuusien jaonkin pelättiin keräävän kerralla enemmän väkeä kuin kokoontumisrajoitukset antoivat myöten. Lopulta Hyvinkään kaupungin Taivi Toikka järjesti varauskaavakkeen kaupungin sivuille ja siten kuusien noutovuorot voitiin jakaa etukäteen ja viimeinenkin este oli näin raivattu tieltä – monet kiitokset Taiville!

Yhteistyökumppanimme mahdollistivat sen, että kuusien lisäksi jaettavana oli avustuskassi täynnä elintarvikkeita ja nykyaikana niin tärkeitä kertakäyttöisiä kasvomaskeja. Ja itse kuuset, nekin saimme lahjoituksena kuten kuusien kuljetuksen kaupunkiin. Tällä tavoin pystyimme lauantain ja sunnuntain aikana jakamaan lähes 200 avustuskassia ja 300 kuusta. Kuusia jäi lopulta jonkin verran yli varatun määrän – ne sai edelleen hakea ilmaiseksi varsinaisen tapahtuman jälkeen kuka vain halusi. Tieto ilmaisista kuusista kiiri melko pian Facebookiin ja sai muutamassa tunnissa satoja peukutuksia.

Mitä Hyvinkään Rotaryklubi ja -klubilaiset tästä saivat? Jakaessamme lauantaina ja sunnuntaina kuusia ja avustuskasseja kohtasimme lukuisia ihmisiä. Ihmisten ilo siitä miten kuusi tuo joulun tunnelman kotiin korvasi monin verroin kuusien kaadossa valutetut hikipisarat sekä avustuskassien pussitukseen ja muuhun järjestelyyn käytetyn ajan. Erityisen koskettavaa oli joulunalusviikonloppuna nähdä monien vanhempien ihmisten liikuttuvan siitä, että pitkästä aikaa myös he saavat joulukuusen kotiin. Ja lasten innostuneet silmät kuusta valitessa, “tuon mä haluan”!

Myönnettävä on, että oli myös hauskaa saada lähemmin tutustua rotariveljiin ja -siskoihin – kaikkihan sai alkunsa klubien yhdistymisestä ja halusta tehdä jotain yhdessä ja samalla myös paremmin tutustua toinen toisiimme. Projekti tuntui kiinnostavan myös muita samanhenkisiä, sillä useampikin kiinnostui projektin aikana toiminnastamme.

Hyvinkään Rotaryklubi ja rotarit haluavat toivottaa kaikille hyvinkääläisille Rauhallista Joulua 2020. Samalla haluamme kiittää yhteistyökumppaneitamme arvokkaasta panoksestanne lähimmäisten auttamiseksi!

Kuusi kaikille yhteistyökumppanit:

  • Dual Laser
  • Kallioinen Yhtiöt
  • Maatalousyhtymä Laakkonen Oy
  • Hyvinkään kaupunki
  • Hyria
  • sekä joukko tuntemattomia lahjoittajia

Share This