Vuosikokous pidettiin tällä kertaa poikkeuksellisesti luonnon helmassa, Kari Bergmanin pihalla. Lounaaksi nuotion loimutessa nautittiin mm. leivän päällä harvinaista kylmäsavu haukea – erittäin maistuvaa. Hauki oli saapunut pöytään Sulkavalta Etelä-Savosta.

Entinen presidentti Eija Mattila esittelee toimintakertomuksen

Vuosikokous jätettiin tauolle, kun kaikkia toimihenkilöitä ei kyetty valitsemaan – sittemmin valinnat on tehty ja myös tuleva hallitus valittu.

Vuosikokouksen jälkeen julkaistiin klubin historiikki, jossa on koottuna ajanjakson 2009-2020 keskeiset tapahtumat. Paikalla olijat saivat historiikin mukaansa, sihteeriltä saat halutessasi oman kappaleen.

Historiikki

Lopuksi jaettiin vielä PHF-tunnustuksia kaksin kappalein.

Eero Heinonsalo sai toisen PHF-tunnustuksen pitkästä aktiivisesta osallistumisesta klubin toimintaan, sekä korona-aikana klubille annetusta merkittävästä lahjoituksesta.

Vesa Tervo sai PHF-tunnustuksen ansiokkaasta toiminnasta vuoden 2020 syksyllä päättyneessä Vantaanjoki-projektissa. Vesa veti kolmivuotisen projektin, jossa Virtavesien hoitoyhdistyksen kanssa rakennettiin kutusoraikkoja Vantaan latvavesillä useammallakin paikkakunnalla. Lisäksi lahjoitimme toimintaan rahaa. Projektiin olimme saaneet myös piirin apurahan (DDF).

Eero Heinonsalo (oik), Vesa Tervo ja presidentti Jussi Autere

Korona-ajasta muistoihin jäänyt tervehdysmuoto

Share This