Jussi Paljakka kertoi meille miten mittatilauskenkiä tehdään herrasmiehille ja naisille, voit tutustua asiaan myös Paljakan nettisivuilla http://www.paljakkahandmade.fi.

Ennen sitä muutama sana itse paikasta. Paljakka asuu alunperin 1800 luvun loppupuolella tehdyssä rakennuksessa, joka on siiretty muualta ja rakennettu nykyiselle paikalleen uudelleen. Paljakan verstas sijaitsee 1830 rakennetussa aitassa, joka on myös siiretty muualta nykyiseen paikaansa. Tontti on ollut aikanaan ratsutila, jonka alkuperäinen rakennus on hyvin huonokuntoisena edelleen pystyssä.

 

Paljakka tarjosi meille itse tekemäänsä herkullista kermaista lohikeittoa. Jälkiruoaksi saimme vielä pullakahvit kera kettu- ja liköörikarkkien. Ne täydensivät Paljakan historian ja vanhojen tarvaroiden arvostusta ja tuntemusta.

Kenkien valmistus

Jussi Paljakan kengät ovat käsin tehtyjä perinteisin materiaalein, työkaluin ja menetelmin, aivan kuten Paljakan suutarit ovat tehneet, jo vuodesta 1850. Kenkien tekemisessä on noin 200 eri työvaihetta, ja yhden parin tekemiseen menee täysi työviikko.

Materiaalit ovat parhainta mahdollista, kengissä käytetään vain erilaisista nahkoista tehtyjä osia, sekä puisia pohjan jäykisteitä sekä puunauloja. Kenkä on täysin hengittävä, sekä jalan kosteutta absorboiva. Lisäksi tammiparkitusta nahasta tehty kantakappi ja kengän pohja mukautuu käytössä täysin jalan muodon mukaiseksi. Kengän valmistus alkaa jalan mittauksella, jonka tuloksena tehdään lesti . Lestin päälle aletaan rakentaa asiakkaan jalan mukaista kenkää. Lestin jälkeen tehdään ”tossu”, joka ainakin kaksi kertaa sovitetaan asiakkaan jalkaan. Tämän jälkeen alkaa varsinaisesti kengän rakentaminen n. 200 eri työvaiheella. Paljakka myös itse värjää nahat asiakkaan mieltymysten mukaan. Kenkä rakennetaan siten, että se voidaan tarpeen vaatiessa vaikka kokonaan purkaa erilaisien korjauksien takia.

Share This