Kari ja Anne olivat kutsuneet klubilaiset puolisoineen sekä argentiinalaisen vaihto-oppilaamme Ludon Monniin, jossa isäntäväki oli laittanut pöydän koreaksi. Illanvietto aloitettiin nauttimalla salaattia ja piiraita talon yläterassilla. Palan painikkeeksi saatiin myös maistuvaa oman pihan marjoista valmistettua mehua. Keskustelut polveilivat rotariasioista taiteeseen ja matkailusta politiikkaan.

Pakko mainita, että jo pihalle ajettaessa on helppo arvata mikä Annen ja Karin rakas harrastus – tai yksi niistä – on. Talon puutarha on käsittämättömän upea monine ihastuttavine yksityiskohtineen! Miesten siirtyessä saunomaan naiset kävivätkin puutarhakierroksella. Keittiöpuutarhan kasvatuslaatikoissa kasvoivat salaatit ja vihannekset. Viinimarjapensaat ja viiniköynnökset antoivat runsasta satoa. Myös moninaiset perennapenkit kukkivat syksyn väriloistossa ryhmäruusuja ja ruusupensaita unohtamatta.

Monni tarjosi meille jotain sellaista, mitä allekirjoittanutkaan ei ole 15 vuoteen kokenut. Pihapiiristä nimittäin löytyi savusauna, jonka Kari oli meitä varten lämmittänyt. Ludo on jo kuukauden Suomessa olonsa aikana oppinut pitämään saunasta ja savusaunan pehmeät löylyt maistuivat hänelle aivan niin kuin meille muillekin. Savusauna opettaa käyttäjälleen nöyryyttä, osalla tästä saattoi jäädä joitakin merkkejä otsaan… Uima-altaalla vilvoiteltaessa totesimme Juhanin kanssa, että kun saunan lämmitykseen on käytetty useampi tunti, niin olisi sääli jättää saunominen vain yhteen kierrokseen. Ludo osoitti etteivät kehut ole pelkkiä sanoja, myös hän lähti nauttimaan toisista löylyistä.

Miesten saunoessa toista kierrosta Kari oli sytyttänyt nuotion, jonka ääreen kerräännyimme vielä illan pimetessä jatkamaan keskusteluja ja nauttimaan Karin paistamista makkaroista. Lopulta vieraat yksi toisensa jälkeen poistuivat, piha hiljeni ja myös isäntäväki pääsi rauhoittumaan.

Kiitos upeasta illasta Karille ja Annelle!

Share This