Torstaina 3.11. 2022 meille piti kokousesitelmän Lasse Lehtinen.

Lasse Lehtinen (s.1947) on kirjailija, toimittaja ja entinen poliitikko. Hän toimi SDP:n kansanedustajana (1972-1983) ja europarlamentaarikkona (2004-2009) sekä erilaisissa viestintätehtävissä. Lehtinen kuvaa itseään kirjoittavaksi ihmiseksi. ”Latinankielisen sanonnan mukaan minunlaisillani on insanabile scribendis cacoethes, kirjoittamisen parantumaton syyhy”, hän luonnehtii.

Lehtinen kertoi ministeri Ritavuoresta kirjoittamansa kirjan saaneen alkunsa pitäessään esitelmää Väinö Tannerista. Kertoessaan ministeristä häntä oli pyydetty pohtimaan julkaisua. Lehtinen sai haltuunsa paljon materiaalia ja niin käynnistyi Ritavuori-kirjan tekeminen.

ROUTAVUODET JAKOIVAT SUOMEN KANSAN
• Ruotsi menetti Suomen Venäjälle
• Sortokaudet olivat ajanjaksot 1899–1905 ja 1908–1917, jolloin Venäjän keisarikunta yritti venäläistää Suomea.
LENIN SUOMESSA
• Ilman suomalaista suojelijaverkostoaan Lenin olisi saattanut jäädä historiaan kuppikuntaisena pikkukumouksellisena, joka mainittaisiin historiassa ohikiitävänä anekdoottina.
• Kaikkiaan Leninin laskettiin käyneen Suomessa ainakin 26 kertaa ja asustelleen yhteenlaskettuna melkein kaksi vuotta
HENRIK RYDMAN – HEIKKI RITAVUORI
• syntyi Turussa v. 1880
• Rydmanista Ritavuoreksi 1906. Näihin aikoihin n. 100 000 suomalaista muutti sukunimensä suomenkieliseksi
• Virkamies- ja maanomistajasuvun vesa
• Naimisiin 1904
• Kukonharjun tilallinen – osti Pulkkilanharjulta n. 150 ha tilan – veli Lars Nymanin mukaan Kukonharju oli n. 300 v. sitten kaupunki, jonka perusti Kustaa III
• motoristiksi 1916 Norton -merkkisellä kulkuneuvolla
• keskitien kulkija politiikassa
▪ ”Voimakkaan keskustan luominen on nykyisen politiikan kiireimpiä tehtäviä. On aikaan saatava edistysmielinen porvarillinen vasemmisto.”
VUODEN 1918 NELJÄ SOTAA
• Ensimmäinen oli punakapina laillista esivaltaa vastaan Helsingissä.
• Toinen oli vapaussota Pohjanmaalla, kun venäläisiä varuskuntia riisuttiin aseista. Molemmat olivat alkuun lähes toisistaan riippumattomia sotatoimia.
• Punaisten ja valkoisten yhteenotot laajenivat sisällissodaksi.
• Neljäs sota oli saksalaisten maihinnousu ja Helsingin valloitus; se oli jo selkeä osa ensimmäistä maailmansotaa.
ERIMIELISYYKSIÄ ENEMMÄN KUIN YHTENÄISYYTTÄ
▪ Punaiset ja valkoiset
▪ SDP ja kommunistit
▪ Kokoomus ja lapualaiset
▪ Maalaiset ja kaupunkilaiset
▪ Suomenkieliset ja ruotsinkieliset
▪ Jääkärit ja ”ryssän upseerit”
▪ Tasavaltalaiset ja monarkistit
SAKSALAISET VAPAUTTIVAT HELSINGIN JA UUDENMAAN, EI MANNERHEIM
• rantautuen Suomeen rannikkokaupunkien Hanko ja Loviisa kautta n. 200 laivalla
• Kenraalimajuri von Der Goltz oli suomalaisten käskynhaltija
• Senaatti oli ylentänyt Mannerheimin Ratsuväen kenraaliksi, kaksi pykälää korkeampiarvoisemmaksi kuin SaksaN Goltz
RITAVUORI KUULUI STÅHLBERGILÄISEEN EDUSTUSPUOLUEESEEN
• Ståhlbergistä presidentti 2019
• murhaamisen uhalla 32 jääkäriä vaati presidenttiä luopumaan vallasta – presidentti mapitti uhakuskirjeen
• “Kansakunta ei ole itsenäinen, ennen kuin sillä on rajat, joita valvotaan
• itsenäistymisen jälkeen 6.12.2017 vielä viisi vuotta Suomen rajatonta aikaa
• rajanvedosta kauppaa – Petsamo Suomelle ja Repola ja Porajärvi Neuvostoliitolle
• heimosodat 2019 – 2022
RITAVUOREN SYNNIT
▪ Suomenmielinen
▪ Tasavaltalainen
▪ Torppareiden asialla
▪ Punikkien puolustaja
▪ Suojeluskuntien suitsija
▪ EK:n ojentaja
▪ Tarton rauhan puolustaja
RITAVUOREN MURHA 1922
▪ Suomenruotsalainen aatelismies Ernst Tandefeldt murhasi sisäministeri Heikki Ritavuoren kotiovelleen Töölössä helmikuussa 1922.
▪ Päätöksensä hän oli tehnyt luettuaan Hufvudstadsbladetia.
ISOJA TAPAHTUMIA SEURAAVAN KYMMENEN VUODEN AIKANA
• presidentin ja puhemiehen muilutus 1930
• Mätsälän kapinan lähes onnistuminen
• ylimääräiset harjoitukset syksyllä 1939
PUNAMULTAHALLITUS (1937-1939) RAKENSI VAROVASTI EHEYTTÄ
• toveri Stalin yhdisti Suomen kansan

Muistiin merkitsi 2. sihteeri Eija Mattila

Lasse Lehtinen, Raija Hätinen ja Pekka Miettinen

Rotaryveli Pekka Miettinen, presidentti Raija Hätinen ja kirjailija, toimittaja Lasse Lehtinen

 

 

Share This