Hämeenlinnassa on hieno tilanne, kun Vesireput on otettu mukaan 3.-luokille
opetussuunnitelmaan. Aiemmin tehdyt hyvin onnistuneet Vesireppu -yhteistyöhankkeet ovat johtaneet näin loistavaan tulokseen.

Hämeenlinnan Rotaryklubit – Aulangon, Hämeenlinnan, Hämeenlinna-Verkatehtaan,
Vanajaveden – ovat olleet yhteistyökumppaneina Vesireppu-hankkeissa jo muutaman
vuoden. Vesirepun avulla koululaiset voivat analysoida mm. paikallisvesistön lämpötilaa,
näkösyvyyttä, happamuutta, happipitoisuutta sekä veden ravinteita kuten nitraatti- ja
fosforipitoisuuksia. Hämeenlinnan Rotaryklubit ovat hankkineet hankkeessa mukana olleille
kouluille Vesireput, joissa on tarpeellinen tutkimusvälineistö. Vesireppu on Suomen
ympäristökeskuksen kehittämä.

Vesireppu-tutkimuksia on pilotoitu kouluilla Vanajavesikeskuksen ja HAMKin Vesireppu
tutuksi- ja Vesireppu kaikille -hankkeissa. Samassa yhteydessä kouluille perustettiin
havaintopaikat ja tallennettiin tutkimustulokset Järvi-meriwikiin. Vuoden 2023 syksyllä
toteutettu Vesireppu kaikille -hanke tarjosi 8 Hämeenlinnan alakoululle vesiaiheisen
opetustuokion, josta esimerkki löytyykin jo sivuiltamme https://rotary.fi/vanajavesi/ajankohtaiset/vesireppuilua-katumajarvella-22-9-2023/

Tutkimustuokiot olivat oikein pidettyjä ja oppilaat innoissaan. Vesireppu sai jatkoa ja on nyt
osa Hämeenlinnan kestävän kehityksen opetuskokonaisuutta. Kaikki hämeenlinnalaiset
alakoulut pääsevät mukaan seuraamaan oman lähiveden tilaa!
Vesireppu on saanut Hämeenlinnan kaupungin toimesta uuden ilmeen, joka näkyy
markkinoinnissa ja opetusmateriaalissa. Teemana on nyt Vesireppu mukaan ja rannalle:
https://www.hameenlinna.fi/varhaiskasvatus-ja-koulutus/perusopetus/kestavyysosaaminen/vesireppu/

Maanantaina 5.8.2024 Vesirepun esittelypiste oli Verkatehtaalla Hämeenlinnan opettajien
koulutustilaisuudessa, paikalla oli n. 700 opettajaa. Vanajavesikeskus järjestää lisäksi opettajille koulutustilaisuuden 10.9.24.

Vanajavesikeskuksen ympäristökeskuksen koordinaattori Heidi Kontio (oik) ja Hämeenlinnan
kaupungista Vesireppu-ilmeen kehittäjä Nina Riutta vasemmalla.

 

Marjut Suokanto Vanajaveden Rotaryklubista (oik) esittelemässä Vesireppua Verkatehtaalla

Share This