Hyvät Tammer Novan rotarit

Rotarykauden 2019-2020 päättyessä ihan kohta, haluan vielä kiittää kaikkia teitä tammernovalaisia kuluneesta rotarykaudesta.
On ollut suuri etuoikeus ja kunnia olla Tammer Novan presidenttinä, ja ilolla ja kiitollisuudella tulen luovuttamaan presidentin käädyt elokuussa Kari Koljoselle uuteen rotarykauteen.

Tämän kauden teemoina olivat aktiivisuus, näkyvyys ja kansainvälisyys – Rotary connects the world.
Teema istui Tammer Novaan erinomaisesti, teimme jälleen paljon asioita – klubina, yhdessä!
Leivoimme rotarykakkua, paistoimme Puisto Fiestassa vohveleita ja kerroimme rotarystä, järjestimme End Polio-illallisen, toteutimme tänäkin vuonna lippulaivaprojektiamme Nuoret Naiset johtamisurille, osallistuimme CMI rauhantyön yhteisrotaryprojektiin, saimme iloita ranskalaisen yhteistyövaihto-oppilaamme Ulyssen seurasta ja kuulla Ranskaan lähetetyn Taran kokemuksista. Vierailimme Takon tehtaassa Tampereen sydämessä, nautimme teatterimuseokäynnistä näyttelijäkaartin opastuksella ja lähdimme kymmenhenkisellä porukalla suureen eteläiseen satamakaupunkiin Rotary Forumiin.. olimme siis kaikin puolin aktiivinen, näkyvä ja kansainvälinen klubi, mistä tunnustuksena saimme myös Aloha-klubimaininnan DG Eija Hatakka-Peltoselta.

Tavoitteinamme olivat paitsi uusien jäsenten hankinta, myös oman klubimme vahvistaminen; yhdessä tekeminen, jäsenten osallistuminen ja viihtyminen.
Jäsenyysasioita hoiti kauden aikana menestyksekkäästi kauden alussa perustettu jäsenyystoimikunta puheenjohtajan Liisa Alftanin johdolla. Näkyvimpinä saavutuksina olivat klubin luokitteiden läpikäynti ja kaikkien tammernovalaisten rekisteröityminen 100%:sti MyRotaryyn, jolla ansaitsimme myös Tammer Novalle ylimääräisen PHF-tunnustuksen.

Voittokulkumme käynnistyi jo tätä ennen helmikuussa, kun leivoimme yhteisponnistuksena rotaryn syntymäpäiväkakun, klubimestareiden Anu Partion ja Tarja Inkovaaran ideoimana.
Havaijiteemainen rotarybarbiekakkumme voitti kakkukilpailun ja ansaitsimme jo toisen ylimääräisen PHF-arvon klubillemme.

Rotary connects the world – teema sai aivan uuden vivahteen maaliskuun alussa, kun hallitus julisti Suomeen poikkeustilan koronapandemian johdosta, ja kaikki fyysiset kokoontumiset kiellettiin.
Rotarytapahtumat peruuntuivat tai siirrettiin tulevaisuuteen, ja rotaryklubeissa alettiin tutkimaan virtuaalityökalujen käyttöönottoa.
Tammer Novassa siirryimme virtuaalikokoontumisiin heti maaliskuussa ensimmäisten rotaryklubien joukossa, ensimmäiseen virtuaalikokoukseemme osallistui 25 Tammer Novan jäsentä, enemmän kuin missään muussa rotarytapahtumassamme moneen vuoteen. Kaikkiaan ehdimme kokoontua virtuaalisesti kymmenen kertaa kevään aikana ja hyvin opeteltu ja helpoksi koettu etäosallistuminen tulee olemaan mahdollista tulevinakin kausina.
Koronapandemian aikana myös avuntarvitsijoiden määrä oli valtava, ja jäsentemme aloitteesta, omia verkostojamme apuna käyttäen käynnistimme heti maaliskuussa ensimmäisen Ruokakassikeräyksen Tampereen Diakoniatyön kautta. Yhteensä Tammer Novan jäsenet lahjoittivat Ruokakassikeräykseen huomattavan summan, 2000 euroa tamperelaisille lapsiperheille. Upea saavutus ja hienoa auttamisen halua tammernovalaisilla!

On ollut ilo johtaa klubia, jossa teemme yhdessä asioita ja puhallamme yhteen hiileen, jatketaan samalla yhteishengellä myös tulevana 25v juhlakaudellamme Karin johdolla!

Elokuussa on vielä juhlan aika, kun presidentin käädyt siirtyvät taas uudelle omistajalleen ja rotaryratas pyörähtää ja samalla uusi kausi käyntiin.

Sydämellinen kiitos teille kaikille rotarykaudesta 2019-2020 ja ihanaa kesää!
Tehdään hyvää kesälläkin, vaikka verenluovutuksen muodossa.

Rotaryterveisin,

Miia Rajala
Tammer Novan Presidentti 2019-2020

Share This