Timo Musijenko
Lähdin 16-vuotiaana Raahen lukion ykkösvuoden päätyttyä Saksaan vuosivaihtoon loppukesällä 2022. Olen ollut täällä nyt puoli vuotta. Tämän huikean mahdollisuuden tarjosi minulle Pietari Brahen rotaryklubi. Tutustuin rotareihin lukion kautta ja tein hakemuksen vaihto-oppilaaksi. Minut valittiin ja sain paikan lähteä näkemään maailmaa.
Käyn koulua noin 250 tuhannen asukkaan kaupungissa, Hallessa, joka on vanha ja upea kaupunki ja siellä on enemmän liikettä ja harrastusmahdollisuuksia kuin asuinkaupungissani Bad Lauchstädtissä.
Saksassa on omat Rotaryn sponsoriklubit, jotka tukevat ja auttavat vaihtoon tulleita, etsivät isäntäperheet, ja ovat yleisesti vastuussa vaihtareista. Minä kuulun saksalaiseen Merseburg Rotaryklubiin, joka on osa piiriä 1800. Rotexit (entiset vaihto-oppilaat) tutoroivat ja järjestävät leirejä, jossa jaetaan muille vaihtokokemuksia ja vietetään yhdessä mukavaa aikaa.
Vaihtovuoteen kuuluu kolmessa eri isäntäperheessä asuminen, etenkin siksi, jotta tutustuisi saman kulttuurin elintapoihin eri ihmisten näkökulmista. Perheet vaihtuvat 3–4 kuukauden välein, ja tällä hetkellä asun toisessa isäntäperheessä. Perheet ovat ystävällisiä ja hyväntahtoisia. Isäntäperheeksi ryhtymisestä perhe ei saa taloudellista hyötyä. Jokainen perhe on ottanut minusta vastuuta ja käyttänyt hyväkseni omaa aikaansa, jotta saan kokea mahtavan vaihtovuoden. Erityisesti tämän toisen perheen kanssa olemme matkailleet moniin eri kaupunkeihin ja viettäneet paljon aikaa yhdessä. Jopa kolmannen perheen kanssa olen ollut jo tekemisissä, esimerkiksi olemme käyneet katsomassa jalkapallo-otteluita.
Käyn saksalaista yksityiskoulua päivittäin Hallessa. Olen kymppiluokalla vuotta nuorempien kanssa. Koulupäivät alkavat joka aamu kello 7.45. Joudun kuitenkin heräämään jo kuudelta, koska kuljen joko bussilla tai perheen kyydillä asuinpaikastani kouluun. Kaikki opetus on saksan kielellä, mikä hankaloittaa opiskelua huomattavasti etenkin koska opettelin saksan kutakuinkin nollasta tänne tultuani. Koulunkäyntiin ja kokeiden kirjoituksiin opettajat ovat joustaneet kuitenkin paljon. Lisäksi olen tutustunut koulussa moniin ystäviin, jotka tarvittaessa mielellään auttavat minua koulunkäynnissä. Saksassa kouluruoka on maksullista, ja siksi monilla oppilailla on eväät mukanaan.
Kielenä saksa on melko hankala kieli, mutta ukrainalaisen taustan ja englannin kielen osaamisen vuoksi minun saksan opiskeluni sujui nopeaan tahtiin. Saksaan tultuani en puhunut juuri ollenkaan saksaa. Noin puolen vuoden päästä vaihdoin englannin lähes kokonaan pois arjesta. Ensimmäisen isäntäperheen kanssa puhuin paljon englantia, kun taas nykyisen perheen kanssa olen puhunut pelkkää saksaa. Opiskelen kieltä enimmäkseen itsekseni, mutta myös koulussa käyn ylimääräisillä saksan kursseilla.
Reissuja on ollut monia tämän puolen vuoden aikana. Pääsin näkemään useita suuria kaupunkeja, kuten Berliiniä, Müncheniä, Hampuria, Hannoveria ja Leipzigiä. Rotex-leirejä on myös pidetty upeissa kaupungeissa, jotka ovat olleet esimerkiksi merkittäviä Saksan historiassa. Lisäksi kävin nykyisen isäntäperheeni kanssa Alpeilla juuri laskettelemassa. Nyt maaliskuun lopussa Rotexit järjestävät kahden viikon kiertueen, jossa matkaillaan ympäri Saksaa.
Vapaa-ajallani olen nähnyt paljon ystäviä, joiden kanssa olen esimerkiksi katsonut jalkapallopelejä stadionilla tai vieraillut eri kaupungeissa. Ja ylipäätään Saksassa olen tutustunut moniin upeisiin ihmisiin, mukaan lukien muihin vaihtareihin. Kuntosalilla olen käynyt aktiivisesti koko vaihdon ajan. Lisäksi isäntäperheen kanssa tulee aikaa kivasti vietettyä ja paljon reissattua. Toki koulunkäynti, läksyt ja kielen opiskelu vie oman aikansa.
Suosittelisin vaihtoa niille, jotka rohkenevat asua uudessa maassa, tutustua uuteen kulttuuriin, opiskella eri kielellä erilaisessa koulujärjestelmässä, parantaa englannin kieltä tai kenties oppia uuden kielen. Niille, jotka haluavat itsenäistyä ja ovat valmiita “jättämään perheen ja ystävät” vuodeksi ja sen sijaan rakentaa uusia suhteita toisessa paikassa maailmaa. Kyseinen vaihtovuosi ei kuitenkaan kata suomalaisen koulutusjärjestelmän opiskeluvuotta, joten jälkikäteen on opiskeltava ylimääräinen vuosi. Rotary on yksi edullisimmista organisaatioista, ja samaan aikaan sen vaihtosysteemi on erittäin hyvin suunniteltu. Olen todella kiitollinen Pietari Brahen Rotaryklubille uskomattomasta tuesta ja vaivannäöstä, jotta saan viettää huippuvuoden Saksassa.