Tiistaina 29. kesäkuuta 2021 vietimme rotarivuoden päättäjäisiä Raahen Hovissa. Uusi kausi uuden presidentin johdolla alkaa heinäkuun alussa.

Käätyjen vaihto 29.6.2021. Vasemmalta Simo, Erkki, Eino, Urho, Pekka, Erja, Anneli, Pasi, Lassi ja Pyry

Oli itsestään selvää, että ylimpänä keskuteluaiheena oli,  kuinkas muuten, jalkapallo! Samalla muistelimme veli Jormaa, jonka suuri rakkaus oli urheilu kaikissa muodoissaan. Hän olisi varmaan katsonut kaikki ottelut ja kommentoinut myös näkemäänsä.

Presidentti Lassi piti katsauksen menneen kauden toimintaan ja voi vain todeta, että paljossa olemme olleet mukana ja paljon olemme tehneet, kun se näin listataan. Voimme olla ylpeitä itsestämme. Lista on todella pitkä ja alkaa puitten ja pensaitten istuttamisesta Arboretumiin ja Riksapyörän hankinnasta ja käyttöönotosta vanhusten tarpeisiin. Pyörä on tullut todella tarpeeseen ja tyytyväisiä käyttäjiä on ollut paljon. Myös kuljettajia on näyttänyt löytyvän.

Olemme ylittäneet tavoitteenamme olleet lahjoitukset Rotarysäätiölle ja voimme tänäkin vuonna olla ylpeitä paitsi rahalahjoitustemme myös palvelutyön määrästä. Palveluprojekteista kirjoitetaan tarinoita mitä teemme – osioon syksyn aikana. Tässä voi mainita, että Rotary International käyttää edelleen paljon rahaa polion hävittämiseen maapallolta. Nyt ollaan enää kielen mitan päässä tavoitteen toteutumisesta: tänä vuonna on todettu vain kaksi villin viruksen aiheuttamaa poliohalvausta, toinen Afganistanissa ja toinen Pakistanissa. Lisää poliosta täältä.

Erilaisia projekteja on ollut tai aloitettu ja osa niistä jatkuu uudelle kaudelle, mutta mainittakoon vielä erityisesti korona aiheuttamat opastus- ja rokotustehtävät, jotka ovat saaneet ihmisiltä kiitosta hyvästä palvelusta. Tämä projekti jatkuu edelleen ja vielä tarvitaan vapaaehtoisia työhön mukaan. Vapaaehtoisia avustajia on yhteensä 19, joista 4 rokottaa ja muut huolehtivat sujuvasta pysäköinnistä ja kulkemisesta rokotuspailalle. Kiitokset heille kaikille ja tietenkin myös RAS:ille rokotusten hyvästä organisoinnista.

Mainitsemisen arvoista on myös nuorison hyväksi tehdyt avustukset. Näistä mainittakkoon futsal-projekti, joka toivon mukaan saadaan käyntiin mahdollisimman pian koronarajoitusten helpottaessa. Liikennepuistoa varten saimme yhdessä Raahen Rotaryklubin kanssa piirin apurahaa 1400 € klubien samansuuruisen panostuksen lisäksi. Rahalla kunnostetaan ja hankitaan uutta entistä monipuolisempaa kalustoa liikennepuistolle.

Pietari Brahe antoi kaksi stipendiä Pyhäjoen lukion uusille ylioppilaille. Stipendin saivat Lotta Saukko, joka on matemaattisista aineista kiinnostonut, yhteistyökykyinen, osallistuva ja kiinnostunut yhteisistä asioista ja Jonna Eskola, joka oli yksi parhaista vuosivaihtoon hakeneista, mutta jonka vaihtoon lähdön pandemia esti.

Tilaisuudessa jaettiin PHF-tunnustukset Pyry Suonsivulle lahjoituksesta polion hävittämiseksi ja Simo Joensuulle klubin hallinnossa tehdystä palvelutyöstä.

Toivotan kaikille hyvää ja rauhallista kesää; lämmöstä ei oikein tiedä, kun se on asettumassa ihmiskuntaa vastaan! Kun lämmintä tulee liikaa, olemme samassa tilanteesaa kuin Kanada, jossa lähes +50 asteen lämpö on koitunut vahingoksi monelle ihmiselle, lähinnä vanhuksille. Koronassakin on ihan tarpeeksi kestämistä.

Syksyllä tavataan virkeinä aloittamaan presidentti Pasi Pitkäsen johdolla.

Anneli Mustakallio

Share This