Klubi vieraili Parolan Panssarimuseossa. Vierailu oli samalla kuvernöörin tapaaminen. Kuvernööri Simo Hautala, Panssarimuseon johtaja, kertoi Rotary -näkemyksistään.

Rotary on käytännön toiminnan järjestö, jonka ensimmäinen hanke reilut sata vuotta sitten oli käymälät Chicagossa. Niiden puute esti osaltaan kaupunkia kehittymästä.

Tämän vuoden teema on Create hope in the world, Luo toivoa maailmaan.

Piirimme tärkeitä kehityskohteita ovat koulutus ja viestintä. Koulutusta ovat mm. klubin, piirin ja ryla-koulutus. Niiden edistäminen on piirissä keskitetty nyt yksiin käsiin.

 

Klubin työssä tärkeitä ovat koulutus ja alueen yhteistyö. Erityisen tärkeää on nuorisovaihto. Isäntäperheistä kuvernööri kertoi esimerkin, ettei sen aina tarvitse olla nuori perhe. Eräs vanhempi leski oli nuorisovaihdon perheenä, ja vaihtarista oli hienoa kun joku oli odottamassa koulusta tullessa. Turvallisuus on nuorisovaihdossakin aivan keskeistä.

Jokaisen rotarin kannattaa muistaa lahjoitukset vuosirahastoon, Ukraina -rahastoon tai polio -rahastoon, kukin oman mieltymyksenä mukaan. Vedenpuhdistamo Ukrainaan on meneillään oleva hanke.

Näin heitetään Molotovin cocktail!

Kuvia ja video vierailusta tästä linkistä.

 

Tämän syksyn piirikonferenssin aiheita ovat turvallisuus ja Rotary -seminaari. Näistä puhuvat mm. puolustusministeriön kansliapäällikkö Pulkkinen, rotarystipendiaatti Piritta Virtanen, sekä kansainvälisen rotary -uran tehnyt Virpi Honkala. Piirikonferenssi järjestetään Hämeenlinnassa hotelli Vaakunassa.

Katso piirin ajankohtaiset asiat: Ajankohtaista – Piiri 1390 (rotary.fi)

Share This