Lahden kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Juha Rostedt kävi kertomassa presidentinvaalin 1. kierroksen tilanteesta juuri ennen varsinaista äänestyspäivää. Politiikan puhumista vältettiin onnistuneesti, ja spekulaatioita oli ilmassa tuoreen kannatuskyselyn innostamana.

Eila Parviainen kertoi menneen joulun Joulupuu -keräyksestä. Alkuun nihkeästi liikkeelle lähtenyt (= rahaa ja lahjakortteja kertyi niukasti) keräys sai uutta vauhtia, kun Eila sai keräykselle julkisuutta ESS:n etusivua myöten, ja myös Uusi Lahti -lehti kertoi keräyksestä. Keräystavoite ylitettiin ja reilut 400 lasta saivat joululahjansa. Tulevana jouluna rotarit tarvitsevat lisää vapaaehtoisia, että sama onnistuminen saadaan aikaan.

Hyviä esityksiä oli kuuntelemassa ja niistä keskustelemassa 24 osallistujaa, joukossa kaksi rotarivierailijaa, vaihto-oppilaamme Michael, sekä kaksi vierasta Lahden Klubitalosta.

Share This