Kartta latautuu...

Päiväys ja aika
06.03.2024
11:30 - 13:00

Tapahtumapaikka
Hotelli Arthur


Seppo Juhani Kolehmainen (s. 28. helmikuuta 1960 Nurmes)  on Poliisihallituksen johtaja
eli poliisiylijohtaja.

Kolehmainen valmistui poliisikokelaskurssilta vuonna 1982 ja suoritti poliisipäällystön virkatutkinnon
vuonna 1995. Hänellä on myös  kasvatustieteen maisterin  (1990, Oulu),  valtiotieteiden
maisterin  (2001, Turku) ja  oikeustieteen lisensiaatin (2005, Turku) tutkinnot.
Kolehmaisen ura poliisina alkoi nuorempana konstaapelina Helsingin poliisilaitoksella vuonna
1982. Muiden kenttätehtävien lisäksi Kolehmainen työskenteli muun muassa moottoripyöräpoliisina
ja Karhu-ryhmässä. Hänen ensimmäinen tehtävänsä poliisin ylijohdossa oli poliisin
työsuojelupäällikkönä sisäministeriön poliisiosastolla, mihin hän siirtyi vuonna 1997 liikkuvan
poliisin Pohjois-Suomen osaston päällikön tehtävästä. Vuosina 2006–2010 Kolehmainen
toimi Poliisiammattikorkeakoulun rehtorina.
Ennen poliisiylijohtajaksi nimittämistään Kolehmainen toimi Poliisihallituksessa poliisijohtajan virassa
poliisitoimintayksikön päällikkönä. Poliisiylijohtajaksi hänet valittiin yhdeksän hakijan joukosta.
Nimitysprosessin aikana Kolehmaista kuvailtiin ”kehittämisorientoituneeksi ja vuorovaikutteiseksi
muutosjohtajaksi”.

tilaisuuden kummina on klubipresidentti Harr Markkula

Share This