Vantaanjokitalkoot

Neljä rotaria ja vaihto-opiskelijamme Camilla osallistui Vantaanjoki-talkootapahtumaan Tuusulan Rannikonmäessä Palojoen varrella keskiviikkona 16.5.2018. Tuimme aamupäivän kolmen tunnin ajan Virtavesien hoitoyhdistystä Virhoa kutusoraikon rakentamisessa. Mukana oli myös kolme EU-Leader- tuella palkattua nuorukaista.
Käytännön työnä täytimme lapiolla kuljetusämpärit karkealla soralla, rompoolilla
Täydet ämpärit kannoimme vaijerikuljettimeen
Vaijerikuljettimella materiaali laskettiin noin 50 metrin matkan 10 metriä alempana virtaavan joen varteen
Alhaalla kuljetusämpäri otettiin vastaan ja siirrettiin kantoketjussa kohteelle. Ketjun viimeinen heitti tai kaatoi ämpärin sisällön valittuun paikkaan
Tyhjä ämpäri lähetettiin kuljettimella ylös ja niin soraikkoa rakennettiin ämpäri kerrallaan
Vaihdoimme kunkin toimipistettä niin, että lähes jokainen sai toimia eri työvaiheessa täyttäjänä, kantajana, köysijarrumiehenä tai sorastajana.
Kaunis ja aurinkoinen kevätsää suosi talkoitamme, joka oli samalla todellista hyötyliikuntaa. Tapahtumasta jäi meille kaikille erityisen hyvä mieli. Henkilötyötunteja kertyi yhteensä noin 20.
Talkootukemme voisi jatkua ensi keväänä vastaavalla tavalla ehkä aamupäivän ja iltapäivän vuoroin. Sitä ennen tavoitteena on räätälöidyt, noin 15 hengen talkoot sopivana syyskuun viikonloppuna.
Ylen sarjassa Ulos luontoon Kevätseuranta Minna Pyykkö ja Pirkka-Pekka Petelius ovat Virhon vastaavalla kohteella Vihdissä. Ohjelma on ainakin toistaiseksi katsottavissa Yle Areenassa
Share This