Ilo esitellä

Klubimme syntyhistoria 20.1.2007.

Charter-juhla 20.1.2007

 

Hämeenlinna-Verkatehtaan Rotaryklubin perustamisen ajatus lähti 2000-luvun alussa pääosin siitä, että haluttiin puolen päivän kokousaikoihin vaihtoehtoinen kokoontumisajankohta – aamu. Aulangon Rotaryklubi teki päätöksen vuonna 2004 toimia uuden klubin kummina. Hämeenlinnassa oli tuolloin kolme rotaryklubia.

Kokousympäristöksi valikoitui Verkatehtaan ympäristö, kulttuuriympäristö, mistä klubikin sai nimensä. Aluksi kokoonnuttiin silloisella Viinivintillä. Heti alkuun luotiin tiivis yhteistyö alueella toimivan Sibelius-opiston kanssa.

Uuden klubin perustaminen edellytti vähintään 20 jäsentä. Tässä mentiin ees ja taas – otettiin välillä aikalisää. Keväällä 2006 oli riittävä joukko koossa ja laitettiin hakemus vireille.

Alkuun kokoonnuttiin 6.9.2006 alkaen epävirallisesti ja laitettiin hallinto kuntoon – hallitus, komiteat, jäsenmaksut, säännöt ja järjestysmuoto. Klubin standaarin suunnitteli perustajäsen Hasse Renfeldt. Standaarissa on kuvattu Verkatehtaan ikkuna – katse ulos.

Ensimmäisen viikkoesityksen piti maakuntaradion tuolloinen päällikkö Pertti Lampinen.

Klubin virallinen perustamispäivä on YK:n päivä 24.10.2006, jolloin klubi merkittiin RI:n rekisteriin. Klubin charter-presidenttinä toimi Kalevi Lauronen. Perustajajäseniä oli 22, joiden kanssa avec pidettiin charter-juhla 21.1.2007 Viinivintillä.

 

 

 

 

 

 

 

 

Kokoontumistiedot

Paikka:
Cafe Laurell
Sibeliuksenkatu 7
13100 Hämeenlinna

Aika:
Parillisina keskiviikkoina klo 08.00-09.00
Iltakokouksien (klo17-18 )paikka ilmoitetaan kalenterissa

Tarkista Hämeenlinnanseudun klubien tapahtumakalenterista kokousajat ja paikat.



Tapahtumat

Ei tapahtumia
Share This