Ilo esitellä

Ilo esitellä

Valkeakoskelainen Helena Inkinen oli Rotaryn nuorisovaihdossa Italiassa lukuvuonna 2018-2019 Cagliarissa Sardinian saarella. Helena kertoo seuraavassa vaikutelmiaan vaihto-oppilasajastaan:

Vaihtoon lähteminen oli minulta vähän niin kuin extempore-päätös. Ajattelin, että se olisi varmaankin hyvä kokemus. Enkä ollut kyllä yhtään väärässä!

Gagliari on Sardinian pääkaupunki, ja asukkaita kaupungissa on noin 150 000. Kaupunki on todella vanha, se kuului foinikilaisten kauppasiirtokuntien ketjuun 600-luvulla ennen ajanlaskun alkua. 1000-luvulla Pisan tasavalta valloitti alueen ja uudelleen rakensi kaupungin. Tällöin rakennettiin myös vanhaa kaupunkia ympäröivät linnoitukset.

Cagliari on erittäin kaunis, eikä ollenkaan liian iso. En asunut ihan keskustassa, jonne oli matkaa autolla noin 15 minuuttia. Kaupungissa on hieno satama, josta pääsee laivalla esimerkiksi Roomaan. Myös monet isot risteilyalukset pysähtyvät siinä. Voin suositella Cagliaria ja koko Sardiniaa ihanaksi matkailukohteeksi!

Kanadalainen Claire Perreault (vas.), amerikkalainen Grace Reutebuch, Helena Inkinen ja eteläafrikkalainen Amy-Lee Cairns noin neljä kilometriä pitkällä, Poettona tunnetulla hiekkarannalla Gagliarissa.

Vaihto-oppilasvuonna minulla oli kaksi eri host-perhettä. Yleensä Rotaryn vaihdoissa on 2-3 eri perhettä. Minun mielestäni oli mukava vaihtaa perheitä, sillä siinäkin saa uutta näkökulmaa uuteen kulttuuriin ja sen tapoihin. Ensimmäisessä perheessä minulla oli yksi host-sisko, saman ikäinen kuin minä. Hänestä oli minulle paljon apua varsinkin vaihtovuoteni alussa. Hän esimerkiksi tutustutti minua uuteen kaupunkiin ja auttoi minua kielen kanssa. Toisessa perheessä minulla ei ollut sisaruksia, sillä perheen tytär oli samaan aikaan vaihdossa Kanadassa.

Vaihdossa on aika helppo saada uusia kavereita – ainakin minulle oli! Pääasiassa kaverini koostuivat toisista vaihtareista, paikallisia kavereita minulla ei juurikaan ollut. Cagliarissa oli kaikkiaan noin 20 vaihtaria ympäri maailmaa. Suomesta oli minun lisäkseni yksi poika. Paikallinen rotaryklubini ei ollut kovin paljoa tekemisissä kanssani, mutta oli meillä muutama yhteinen illallinen ja pidin myös esitelmäni Suomesta ja perheestäni. Rotaryt kuitenkin järjestivät meille matkan Roomaan ja erilaisia pienimuotoisempia tapahtumia.

Vaihtovuosi on yksi parhaista kokemuksistani, ja opin paljon uusia hyödyllisiä taitoja. Sain myös paljon uusia ja läheisiä kavereita. Vaihtovuosi on myös erittäin tehokas tapa oppia uusi kieli, tai ainakin sen perusteet! Suosittelen jokaiselle vaihto-oppilaaksi lähtemistä, sillä se avartaa maailmaa todella paljon. Kokemuksena vaihtovuosi on täysin korvaamaton.

Erittäin suuri kiitos Rotarylle tämän mahdollistamisesta!

 

Kokoontumistiedot

Paikka:
Hotelli Waltikka
Hakalantie 6
37600 Valkeakoski
puh. +358 (0)3 57711

Aika:
Perjantaisin klo 12.00-13.00

Tapahtumat

Ei tapahtumia
Share This