RYLA –
Johtajuuskoulutusta nuorille

 RYLA (Rotary Youth Leadership Awards)

RYLA on Rotaryn nuorisotoimintamuoto, jolla koulutamme 1430-vuotiaita aloitekykyisiä ja aktiivisia nuoria omatoimisuuteen ja johtajuuteen. Tämä tapahtuu Rotaryn järjestämissä RYLA-seminaareissa, joissa kehitetään mm. nuorten harkintakykyä, päätöksentekokykyä sekä esiintymistaitoa. Kouluttajina toimivat paikallisen rotaryklubin jäsenet tai muut eri alojen asiantuntijat, jotka kertovat ammattiinsa ja johtajuuteen liittyvistä omista kokemuksistaan.

Turun Linnan Rotaryklubi järjesti syksyllä 2020 RYLA-koulutuksen.Tapahtuman teemaksi valittiin vastuullisuus. Viikonlopun aikana käsiteltiin kestävän kehityksen periaatteiden ja päämäärien huomioimista ja toteuttamista yritystoiminnassa ja johtajuudessa. Aihetta käsiteltiin eri näkökulmista – taloudellisesta, ekologisesta ja sosiaalisen ulottuvuuden kannalta. Tärkeää oli myös osoittaa mitä vastuullisuus merkitsee käytännössä.

Puolentoista päivän koulutus sisälsi korkeatasoisten puhujien esityksiä, hyviä keskusteluja, vapaamuotoista ryhmätyötä sekä verkostoitumista.


Kokoontumistiedot

Paikka:
Ravintola Suomalainen Pohja
Aurakatu 24 A
20100 TURKU

Aika:
Torstaisin klo 12.00-13.00

Tapahtumat

Share This