Kahdeksas syyskuuta vietetään kansainvälistä lukutaidon päivää. Sen kunniaksi haluamme kertoa kaupunkilaisille ja vierailijoille Rovaniemen Rotaryklubin avoimesta kirjahyllystä!

Rovaniemen Rotaryklubi on sijoittanut Sampo kauppakeskuksen toiseen kerrokseen kirjahyllyn lukemisen ystävien iloksi. Siitä voi kuka tahansa kävijä ottaa mukaansa kirjoja. Siihen voi myös lahjoittaa itselleen tarpeettomia kirjoja muiden luettavaksi.

1-2 kertaa vuodessa järjestämme tempauksen uusien kirjojen saamiseksi hyllyyn ja hyllyn tunnettuuden lisäämiseksi. Tavoitteemme on, että ihmiset oppisivat kierrättämään kirjoja, sillä niistä voi olla toiselle ihmiselle vielä paljon iloa. Kierrätys myös vähentää jätekuormitusta.

Matkailukaupunkina toivomme hyllyyn Lappi-aiheisia kirjoja ja matkailijoita varten vieraskielisiä kirjoja. Lasten- ja nuortenkirjoille on aina hyvin kysyntää. Sen sijaan vanhat tieto- ja sanakirjat voi laittaa suoraan paperikeräykseen, kunhan ensin poistaa niistä kannet. Tervetuloa tutustumaan!

Rovaniemen Rotaryklubin kirjahylly Sampokeskuksessa.

Rovaniemen Rotaryklubin kirjahylly Sampokeskuksessa.

 

Rotarytoiminnan perustana ovat paikalliset rotaryklubit, jotka kokoavat yhteen vaikuttajia tekemään hyvää omalla paikkakunnallaan. Rotarina voit toteuttaa mielekkäitä hyväntekeväisyysprojekteja lähelle ja kauas. Löydät meistä lisätietoja ja yhteystietomme nettisivuiltamme ja Facebookista:

 

https://rotary.fi/rovaniemenrotaryklubi
https://www.facebook.com/rovaniemirotary

Share This