Rotaryvuosi 2022-2023

Lapuan Rotaryklubi viikkokokous 6.9.2022 klo 18 – 19

Läsnä:

– Vieraileva esitelmöitsijä Pentti Raivio

  • 3 rotaria Kiviristin klubista
  • 12 oman klubin rotaria

Veli presidentti toivotti vieraat ja omat rotarit tervetulleiksi.

Veli Sakari Mikkilä on järjestänyt seuraavaksi kerraksi vierailun Ortodoksiseen kirkkoon.

Tili asiat käsitellään viikkokokouksen 20.9. yhteydessä.

Pentti Raivio kertoili lupsakkaaseen tyyliin isänsä rovasti Yrjö Raivion kirjoittamasta Kanadan suomalaisten historiasta.

Yrjö Raivio on syntynyt Virroilla 1915, josta perhe muutti Kauhajoelle 1917. Sieltä Yrjön isä Eemil osti maatilan, josta muodostui tekijän varsinainen lapsuudenkoti. Yksitoistavuotiaana hän meni Seinäjoen Yhteiskouluun ja suoritti ylioppilastutkinnon 1934. Tämän jälkeen seurasi opiskelu Helsingin Yliopistossa ja siellä suoritettu teologinen tutkinto 1938. Vuosina 1937-38 hän oli stipendiaattina Unkarissa opiskellen teologiaa Sopron nimisessä kaupungissa. Täältä käsin hän oli maailmanhistorian polttopisteessä maaliskuun 12. päivänä 1938 saksalaisten miehittäessä Itävallan. Wienissä hän sai nähdä Hitlerin Saksan valtansa huipulla olevat johtomiehet, mm. Göbbelsin ja Göringin.

Papiksi Raivio vihittiin Turun Tuomiokirkossa tammikuussa 1939. Pian puhkesi toinen maailmansota, johon hän osallistui Talvisodasta aina lapinsodan loppuun 1945 saakka sotilaspapin tehtävissä ja ajoittain myös valistusupseerina. Rauhan palattua hän oli pitkään Riihimäen varuskunnan pastorina ja sen jälkeen 1961-70 Ylöjärven kirkkoherrana. Täältä hän siirtyi Kanadaan Copper Cliffin Pyhän Timoteuksen seurakunnan pastoriksi.

Lisäksi Raivio on suorittanut filosofiankandinaatin ja -lisensiaatin tutkinnot Helsingin Yliopistossa. Vuosina 1968-69 hän oli stipendiaattina Chicagon Yliopiston jumaluusopillisessa koulussa. Matkailu on olluthänen mieliharrastuksensa viran ja opiskelun sallimissa puitteissa. Pyhän Timoteuksen seurakuntaa Yrjö Raivio palveli yhteensä yhdeksän vuotta. Toimittuaan pappina myös vähän aikaa Yhdysvaltain puolella Michiganissa hän palasi muutamaksi vuodeksi Suomeen Somerniemen kirkkoherraksi. Kanadassa hän työskenteli useissa muissakin seurakunnissa. Virallisesti Raivio jäi eläkkeelle 1977, mutta teki työtä vielä vuonna 1989, jolloin hän oli jo 74-vuotias. Yrjö Raivio kuoli juhannuksen edellä 1997. Hän puhui yhteensä 11 eri kieltä.

Pentti Raivio kertoi mm. olleensa Venäjänkielen tulkkina työmailla sekä tehneensä pääosan elämäntyöstään metsäteollisuuden palveluksessa ja asuneensa useassa eri maassa. Hän itse puhuu kuutta eri kieltä. Kanadaan Suomesta muuttaneita tilastoidaan siellä kymmenvuosittain; enimmillään niitä on ollut noin 50 000, mikä on siltikin vain 10 – 15 prosenttia Yhdysvaltoihin muuttaneiden määrästä. Kirjasta löytyy kartta, johon suomalaisten paikat on merkitty pisteellä. Pula-aikana Venäjälle muutti noin 3000 henkeä.

Lopuksi hän esitti kutsun tulla Rukan talvikisoihin tervehtimään, jossa hän yhdessä vaimonsa kanssa toimii joulupukkina jo 21. kertaa. Muistoksi hän antoi klubille kirjat yhteensä 1000 sivua luettavaa.

Veli presidentti kiitti luennoitsijaa ja päätti kokouksen klo 19.

Muistion teki kutsuttuna sihteerinä Antti Latvala.

Rotaryvuosi 2020-2021

 

Lapuan Rotaryklubi 19.01.2021

14 osallistujaa

  1. Puheenjohtaja avasi kokouksen klo 18.00.
  2. Keskustelimme tulevasta toiminnasta ja päätimme jatkaa teamsin kautta pidettäviä esitelmiä
  3. Poutun koulun rehtori Teija Karvonen piti esitelmän kyläkoulusta keskellä kaupunkia
  4. Esitelmästä keskusteltiin
  5. Puheenjohtaja päätti kokouksen 19.10.

Lapuan Rotaryklubi 15.12.2020

16 osallistujaa

  1. Puheenjohtaja avasi kokouksen klo 18.00.
  2. Toiminnantarkastaja Keijo Laitinen kertoi klubin taloudellisesta tilanteesta. Käytiin läpi viime kauden tilinpäätös, toiminnantarkastuskertomus käytiin läpi ja toiminnantarkastaja esitti tili- ja vastuuvapautta hallitukselle.
  3. Vuoden 2021 toimitsijat. Keskusteltiin tulevista viroista ja ehdokkaista niihin.
  4. 70-vuotistoimikunta. Tehdään paperinen kymmenvuotisjulkaisu viimeisestä kymmenestä vuodesta niin että jokainen presidentti kokoaisi omasta kaudestaan koosteen. Ari Haasio tämän jälkeen tekee tästä koosteen.
  5. Keskusteltiin kevään toiminnasta ja joulutauon pituudesta. Päätettiin, että 12.1.2021 jatketaan kokoontumisia virtuaalisesti tai fyysisesti koronatilanteesta riippuen.
  6. Puheenjohtaja päätti kokouksen.

Lapuan Rotaryklubi

27.10.2020

Teams

15 henkeä

  1. Presidentti Jussi Talvitie avasi kokouksen klo 18.00.
  2. Uusi jäsen Marita Hakala esittäytyi.
  3. Veli Paavo Ahonen piti esitelmän Rotarysäätiöstä.
  4. Presidentti päätti kokouksen kello 19.00.

Jussi Talvitie Ari Haasio

puheenjohtaja sihteeri

Lapuan Rotaryklubi

20.10.2020

Teams

17 henkeä

  1. Presidentti Jussi Talvitie avasi kokouksen klo 18.00.
  2. Presidentti näytti polio-aiheisen videon osallistujille.
  3. Veli Antti Latvala piti esitelmän Mark Twainin elämästä.
  4. Presidentti päätti kokouksen kello 19.00.

Jussi Talvitie Ari Haasio

puheenjohtaja sihteeri

Lapuan Rotaryklubi

6.10.2020

Seurakuntaopisto

13 henkeä läsnä

  1. Presidentti toivotti ruokailun jälkeen kaikki osallistujat tervetulleiksi klo 18.00.
  2. Keskusteltiin toiminnan siirtämisestä verkkoon toistaiseksi. Seuraava kokous järjestetään syysloman jälkeisellä viikolla Teamsissa. Sihteeri hoitaa kutsut. Uuden jäsenen (Marita Hakala) moiteaika alkoi.
  3. Veli Paavo Latva-Rasku piti esitelmän lapualaisten kansainvälistymisestä ja lapualaisten seurojen kv-toiminnasta.
  4. Presidentti päätti kokouksen kello 19.00.

Jussi Talvitie Ari Haasio

presidentti sihteeri

Lapuan RK 29.9.2020 klo 17.30 – 19.10

Viikkokokous 6

Läsnä 12

Tutustuttiin Lapuan Virkataloohin, isäntänä toimi Martti Kaunismäki. Tontti on n. 1 ha ja kerrosalaa 5000 neliömetriä. Rakennus on rakennettu vuonna 1972. Vuosikulut ovat n. 170 000 €. I-kerros on lähes täynnä, III:een kerrokseen avataan torstaina avokonttoritila, josta voi vuokrata työpisteitä. Sieltä löytyy yhteinen kahvio ja kokoustilat.

Veli Erkki muisteli hankintoja, joista kaksi oli jäänyt erityisesti mieleen:

– vain putkan ovet tulivat ajallaan

– sisustusvaiheessa tuomari oli pyytänyt nähdä kalusteluettelon, hän oli ottanut puhelun ja pöytä oli vaihdettu parempaan.

VT-sihteeri AL

Lapuan Rotaryklubi

22.9.2020

Seurakuntaopisto

15 henkeä läsnä

  1. Presidentti toivotti ruokailun jälkeen kaikki osallistujat tervetulleiksi klo 18.00.
  2. Presidentti kävi lävitse tiedotusasioita. Marita Hakalan jäsenyys oli hyväksytty hallituksessa. Sunnuntaina 27.9.2020 piirikuvernööri tulee vierailulle. Samalla myös käydään kirkossa. Veljet keräävät kolehdin ja lukevat päivän tekstin.
  3. Uusi jäsen Maija Kiviniemi esittäytyi ja kertoi kokemuksistaan rotaryvaihdosta Japanissa.
  4. Veli Jorma Rantamäki piti esitelmän aiheenaan ”Rakennusprojektin kulku tarjouspyynnöstä toteutukseen”.
  5. Presidentti päätti kokouksen kello 19.00.

Jussi Talvitie Ari Haasio

presidentti sihteeri

Lapuan Rotaryklubi

15.9.2020

Seurakuntaopisto

17 henkeä

  1. Klubi-ilta avattiin kello 18.00. Presiden tin ollessa estynyt veli Jaakko Haavisto avasi istunnon
  2. Veli Martti Peltonen kertoi Rotaryjen ja Leijonien yhteisestä suunnistustapahtumasta Lapualla ja näytti siitä otettuja kuvia.
  3. Veli Ari Haasio piti esitelmän sosiaalisesti vetäytyneiden henkilöiden itsemurhakeskusteluista netissä. Aiheen tiimoilta keskusteltiin vilkkaasti
  4. Kokous päättyi klo 19.00.

Jussi Talvitie Ari Haasio

presidentti sihteeri

Lapuan Rotaryklubi

8.9.2020

Kosolan talon työmaa

17 henkeä

  1. Presidentti toivotti ruokailun jälkeen kaikki osallistujat tervetulleiksi Vihtori Kosolan kotitalon työmaalle kuulemaan talon historiasta ja sen saneerauksesta klo 18.00.
  2. Presidentti toivotti uuden jäsenen, Maija Kiviniemen, tervetulleeksi ja antoi hänelle Rotary-pinssin ja jäsenmatrikkelin.
  3. Presidentti päätti kokouksen virallisen osuuden klo 18.05, jonka jälkeen tutustuttiin Kosolan taloon. Ohjelma päättyi 19.30.

Jussi Tavitie Ari Haasio

presidentti siheeri

Lapuan Rotaryklubi

1.9.2020

Lapuan Seurakuntaopisto

15 henkeä

1.Presidentti Teemu Nyrhilä avasi kokouksen klo 18.00.

2.Olavi Vaaralle ja Jussi Talvitielle myönnettiin Paul Harris –tunnustus.

3.Presidentti Teemu Nyrhilä luovutti rotaryketjut ja presidenttiyden Jussi Talvitielle. Ari Haasiolle luovutettiin sihteerin avaimet.

4.Pohdittiin toisen sihteerin viran täyttöä sekä julkisuuskomitean ja Rotarysäätiökomitean jäsenistöä. Keskusteltiin kokousten järjestämisestä koronaviruksen aikana ja mahdollisista erikoisjärjestelyistä sekä virtuaalikokousvaihtoehdosta.

Pidettiin hiljainen hetki edesmenneen rotaryveli Seppo J. Saaren kunniaksi.

Keskusteltiin jäsenhankinnasta ja siihen liittyvistä kysymyksistä ja tulevan toimintakauden toimintamuodoista ja jäsenkyselyn toteuttamisesta

Piirikuvernööri vierailee klubissa 27.9.2020 klo 12-14. Veli Esa Luhta ehdotti 27.9.2020 kirkossakäyntiä ennen piirikuvernöörin vierailua. Päätettiin ottaa yhteys seurakuntaan ja järjestää kirkkokäynti.

5. Presidentti päätti kokouksen kello 18.40.

Jussi Talvitie Ari Haasio

puheenjohtaja sihteeri

 

Rotaryvuosi 2019-2020

Lapuan Rotaryklubin kokous n:o 25

Seurakuntaopiston Tammisali 10.3.2020 klo 17.30 – 18.35

Läsnä: 17

Esityslista

  1. Veli past presidentti Jaakko Haavisto toivotti rotarysisaret ja –veljet sekä vaihto-oppilas Biancan tervetulleiksi.
  2. Jäsenhankintakriteerien käsittely on presidentin työkiireiden vuoksi siirretty myöhäisempään ajankohtaan.
  3. Uuden jäsenen Maija Kiviniemen valinta: todettiin, että
  • On tullut moite luokitukseen liittyen, joten asia menee äänestykseen
  • Jäsenhankintakomitea on todennut ehdokkaan täyttävän jäsenyysehdot

Veli Martti Peltonen esitti asian siirtämisen jäsenkriteerien käsittelyn jälkeen tapahtuvaksi, joten tästä asiasta äänestettiin ja vain 6 oli samaa mieltä.

Äänten laskijoiksi valittiin rotarysisar Sofia Heikkilä ja vaihto-oppilas Bianca.

Äänestystulos Kyllä ääniä 13, Ei ääniä 2 ja yksi tyhjä.

Todettiin Maija Kiviniemi valituksi jäseneksi.

  1. Rotaryveljet Heikki Malkola ja Matti Antila olivat vierailleet Thaimaassa, josta he kertoivat. Lämmintä oli ollut yöllä 28-29 astetta ja päivällä 33-35 astetta. Muistelivat lisäksi tsunamin valtavaa voimaa, mistä muistutukseksi oli jätetty partiolaiva, joka oli 500 m rannasta.
  2. Jaakko Haavisto jatkoi esityssarjaansa yhtiömuodoista

Toiminimi

  • päätös toiminimen perustamisesta
  • hankkii y-tunnuksen
  • sijoittaa pesämunan
  • vastaa kaikesta koko omaisuudellaan
  • voidaan rekisteröidä kaupparekisteriin
  • verotus jakautuu pääoma- ja ansiotuloon

Ay = avoin yhtiö

  • vähintään kaksi yhtiökumppania; luonnollisia henkilöitä tai yhteisöjä
  • yhtiömiehillä velkavastuu
  • voi tehdä toimintavarauksen, joka on 20 % palkoista

Ky = kommandiittiyhtiö

  • Yhtiösopimus
  • yhtiömiehiä vähintään kaksi; vastuunalainen ja äänetön
  • äänetön yhtiömies on sijoittaja
  • Yhtiön nimessä tulee olla Ky, eikä siinä saa olla äänettömän nimeä
  • vastuunalaiset vastaavat koko omaisuudellaan
  • äänettömän vastuu rajoittuu sijoittamaansa summaan
  • toiminnantarkastajaa ei välttämättä tarvita

Yksityinen osakeyhtiö Oy

  • ei pörssissä
  • oikeushenkilö vasta kun on rekisteröity
  • ennen rekisteröintiä tehdyistä toimista ovat päätöksen tehneet vastuussa
  • 1.7.2019 alkaen vähimmäispääomaa ei tarvita
  • omistus jakautuu siirtokelpoisiin osakkeisiin
  • omistajat vastaavat sijoittamallaan pääomalla

Julkinen Oy = Oyj

  • noteerataan pörssissä
  • julkaisee osavuosi- Ja vuosikatsaukset
  • osakepääoma vähintään 80 000 €
  • pitää olla toimitusjohtaja ja vähintään 3 hallituksen jäsentä

Kevyt yrittäjä

  • oman markkinointinimen käyttö
  • ei tarvitse y-tunnusta (toimii laskutuspalvelun y-tunnuksella)
  • investoinnit eivät ole mahdollisia
  • ulkopuoliset sijoitukset mahdollisia
  • ei ole velkavastuuta, kun ei voi olla velkaa
  • ei velvoitetta kirjanpidosta
  • hallintokustannukset menevät laskutussummasta vähennettyinä
  • laskutuspalvelu hoitaa palkanmaksun ja vakuutukset
  • perustamiskustannuksia ei ole

Asunto Oy

  • toiminimi ja kotipaikka
  • toimiala, enin osa oltava asuntoja
  • osakepääoma
  • huoneistoselitys ja luettelo yhtiön hallintaan jäävistä tiloista esim. kellari yms.
  • yhtiökokous määrää vastikkeen suuruuden
  • yhtiön hallitus; väh. 3 varsinaista ja 1 varajäsen;

valitsee keskuudestaan puheenjohtajan

päätösvaltainen kun 50 % on paikalla

enemmistöpäätökset

  • isännöitsijä; hallitus ottaa ja erottaa
  • toiminimen kirjoittajat; isännöitsijä ja puheenjohtaja yksin tai kaksi hallituksen jäsentä
  • tilikausi esim. vuosi
  • lisäksi säännökset yhtiökokouksista – kutsut, aika ja käsiteltävät asiat
  • osakkaiden äänioikeus
  1. Veli past presidentti päätti kokouksen.

Sihteeri

Antti Latvala

Lapuan Rotaryklubin kokous n:o 24

Seurakuntaopiston Tammisali 3.3.2020 klo 17.30 – 19.00

Läsnä: 28

Esityslista

  1. Veli presidentti Teemu Nyrhilä avasi kokouksen ja toivotti rotarysisaret ja –veljet sekä Kiviristinklubin veljet, että esitelmöitsijä 1430 DG Kauko Salon sekä Mikko Soinisen Seinäjoelta tervetulleiksi.
  2. Tämä on Intercity kokous yhdessä Kiviristin klubin kanssa.
  3. Jäsenhankintakomitean kokous oli ennen tätä kokousta, jossa päätettiin:
  1. Hyväksyttiin Maija Kiviniemen jäsen-ehdokkuus
  2. Moiteaika 3.3. – 9.3.2020
  3. Moitteet presidentti Teemu Nyrhilälle

Entisen Soroptimistiklubin jäsenille päätettiin lähettää

  1. viesti, jossa kerrotaan rotarystä hieman
  2. halukkaat klubiimme liittyjät voivat ottaa meihin yhteyttä
  3. heille osoitetaan klubistamme kummi.
  1. Jäsenmaksu tilanne; vielä on useita maksamatta.
  2. Näytettiin esitelmätilanne, jossa vapaana enää vain neljä tiistaita.
  3. Kiviristin klubin presidentti Timo Nyrhilä kertoi, että heillä on menossa rekisteröinti vaihe ja valmistautuminen lähettämään neljä ”vaihtaria” maailmalle.
  4. Rotaryveljemme Seppo J Ojala esitteli vieraamme tohtori DG Kauko Salon, joka piti metsäaiheisen esitelmän.

Hänen kotikylänsä on Ruha, Josta muutti Seinäjoelle 3.luokalle oppikouluun, Siellä meni nuoruus. Hän on biologi/metsätieteet ja ornitologinen sielu. Perustajajäsen Suomenselän lintumiehet ry:ssä 1966 -76. Seinäjoella oli myös poikalyseon oppilaskunnan puheenjohtaja. Kansallisen metsien inventointiryhmän jäsen 1970 lapissa. Opettaja Seinäjoen seudun yhteiskoulussa syksy -74.

Suomalainen metsä on suomalaisille aarreaitta – opi käyttämään sitä: Pieni polku metsän halki vie….. Hänellä on kaksi sielunmaisemaa lakeus ja vaarat. Kytösavun aukeilla mailla ……

Tutkimuksiin on kuulunut metsien monikäyttö- ja ekosysteemit. Marja- ja sienisadot ja niihin vaikuttavat tekijät sekä satoennusteet. Metsäpaloekologia on kuulunut myös tutkimuksiin.

Erikoistutkija 1978 -79 ja Joensuussa 1981 – 2015. 1980 Suomen Akatemian maatalous ja metsätieteellinen toimikunta. Luonnonvarakeskus 2016 – 2019. On opettanut oman työn ohessa 1983 – 2013. Artikkeleita ja esitelmiä on kertynyt yli 500. Puoliso on Marja os. Korpela, kolme poikaa. Harrastuksia ovat marjastus ja kalastus. Pääteos on: Metsä – Monikäyttö ja ekosysteemipalvelut. Laudatur väitöskirja; metsän muutos – ihmisten toiminnan muutos, 600 sienilajia., tulen vaikutus kanta- ja kotelosieniin.

Tieteen popularisointi on ollut keskeinen focus kirjoituksissa, esitelmissä ja luennoilla. Ilmastonmuutoksen takia kasvukausi pitenee tällä vuosisadalla kuukaudella, talvilämpötilat nousevat, helteet ja pitkät kuivuusjaksot yleistyvät kesäisin kuten myöskin rankkasateet voimistuvat. Routaa on nykyistä vähemmän. Metsän kuva muuttuu – havupuut siirtyvät pohjoiseen – lehtipuut yleistyvät Etelä-Suomessa. Mustikka ja puolukka seuraavat mäntyä ja kuusta. Puhdas vesi on elämän edellytys. Tuulituhot ovat roudattoman maan vitsaus. Hirvi on puutiaisen ohella Suomen vaarallisin eläin. Hirvi syö männyntaimet. Tuhohyönteiset lisääntyvät, metsämyyrä levittää myyräkuumetta. puutiaisaivokuume lisääntyy 50 -70 %. Mustikat ja puolukat pitää keittää, enää niitä ei syödä raakoina.

Suomi on toistaiseksi metsien, järvien, marjojen ja sienten maa – 37 syötävää marjalajia. Marjateollisuus tarvitsee ulkomaalaisia marjanpoimijoita. Pölytys vaikeutuu, koska kimalaiset eivät ennätä pölyttämään aikaistunutta marjan kukintaa. Marjasadot tulevat vaihtelemaan – valtavasti energiaa kukintaan – metsälinnut eivät pärjää – karhu syö 2 sangollista päivässä.

MASI (marja-sieni) tietojärjestelmä. Suoritettu ruutuseuranta ja näiden pohjalta on tehdyt ennusteet. Suomessa kasvaa yli 2000 sienilajia. On sieni – on puu ja näiden yhteiselämä. Sieni puolustaa puuta taudeilta. Avohakkuun jälkeen sieni jää maahan tai kuolee. Vanhat metsät eivät ole sienimetsiä. Kantojen keruu pitää lopettaa, koska maa tarvitsee lahoavaa prosessia. Puuta kyllä riittää, kasvua on 110 milj. kuutiometriä ja käytetään vain 80. On oltava tuottavia metsiä.

Etelä- ja Keski-Suomeen ei kannata enää perustaa tehtaita.

  1. Veli presidentti kiitti esitelmöitsijää kirjan muodossa ja päätti kokouksen.

Sihteeri

Antti Latvala

 

Lapuan Rotaryklubin kokous n:o 23

Seurakuntaopiston Tammisali 18.2.2020 klo 17.30 – 18.15

Läsnä: 13

Esityslista

  1. Veli past presidentti Jaakko Haavisto toivotti kaikki lämpimästi tervetulleeksi ja avasi kokouksen.
  2. Veli Martti Peltonen toi terveiset Kauhajoen Rotaryklubin järjestämästä ystävänpäivä gaalasta, joka oli samalla klubin 65-vuotisjuhla. Kauhajoen pelimannit soitti Jorma Panulan sovituksia. Lisäksi siellä oli erikseen koottu gaalaorkesteri. Tanssiseura casino esiintyi sekä tanssijat Linda Leinonen ja Aleksi Seppänen opettivat ja tanssittivat ns. maallikkotanssijoita. Kuulemma oppivat hyvin tanssimaan pienessä ajassa. Lopuksi kolme rotaria esitti soolokappaleita. Illan tuotosta lahjoitetaan osa Panula-Opiston soitinpankille ja partiolippukunta Kauhajoen Kytöveikoille.
  3. Kuvernöörin kuukausikirje on jaettu s-postissa kaikille. Sieltä löytyy tiedot PETS-koulutuksesta, joka pidetään 28-29.3. Kalajoella. Sieltä löytyy myös ilmoittautumisen ja majoitusvarauksen teko-ohjeet, menijät tuleva presidentti Jussi Talvitie ja tuleva sihteeri Heikki Malkola ilmoittautuvat sinne itse.
  4. Muut asiat
  1. Ensi viikolla ei kokousta, pidetään talvilomaa.
  1. Veli Jussi Talvitie piti esitelmän SRA-ammunnasta eli ”Sovellettu Reserviläis Ammunta”.

Ammunnassa käytetään pistoolia, kivääriä, haulikkoa ja tarkkuus kivääriä. Historia alkaa -90-luvulta, jolloin alettiin kehittämään lajia sissipolku luontoisena.

IPSC (Practical) on esikuvana tälle eli tilanteenmukaisen ampumataidon kehittäminen. Sisältää erilaisia ampumatehtäviä, jossa saadut pisteet jaetaan ajalla. Koe on hyväksytty jos tulos on enemmän kuin 1,4. Tämä on puhdas urheilulaji. Ohiammunnasta saa sakot. Vaaditaan ampujan kortti ja ampumaharrastusvakuutus. Sisältää 5 erilaista rastia ja laukauksia tulee noin 50. Suoritukset arvostellaan.

Kilpailut – sarjat ja luokat

  • Avoin
  • Vakio, sisältää normaalitähtäimen
  • 50-vuotisten sarja
  • 7,62-sarja
  • TST eli taisteluvarustussarja, varusteiden paino vähintään 12 kg.

Rasteilla on erilaisia tehtävänkuvauksia – käsittely- ja ampumasektoreita. Vihollinen voi olla oman takana, jolloin on vaikea osua viholliseen.

Turvallisuusrikkeet ja hylkäykset,

  • asetta saa käsitellä vain käsittelyalueella,
  • vahingonlaukaukset

Toimintavirhe, saa virhepisteitä, jos ei menen sovitulla tavalla.

Sovellettu Perinnease Ammunta

  • ennen vuotta -45 suunnitellulla aseella
  • pistooli ammutaan yhdellä kädellä
  • pistelaskussa annetaan virheistä sakkosekuntteja

Lähin rata on Kauhavalla erämiesten rata

Harrastajia Lapualla vähän eli noin tusina ja kolme tuomaria, Kauhavalla enemmän. Odotetaan innolla oman radan valmistumista.

Aseet ovat joko omia tai seuralta lainattuja.

  1. Veli Past Presidentti päätti kokouksen ja kiitti esitelmästä.

Sihteeri Antti Latvala

Lapuan Rotaryklubin kokous n:o 22

Seurakuntaopiston Tammisali 11.2.2020 klo 17.30 – 18.35

Läsnä: 20

Esityslista

  1. Veli past presidentti Jaakko Haavisto toivotti kaikki lämpimästi tervetulleeksi ja avasi kokouksen.
  2. Luovutettiin uusille jäsenille Sofia Heikkilälle ja Laura Lahdensuolle rotary-merkit ja matrikkelit sekä toivotettiin heidät tervetulleiksi klubiin.

Kummiveli Heikki Kulju puhui heille.

  1. Veli Sakari Mikkilän esitelmä koskien Odd Fellow Veljeskuntaa sen loosia 38 Lakeus.

Heillä on omat 150 neliön tilat Seinäjoella, heitä on 60 miestä. Rahaa on ennen kerätty polttamalla hiilinielua, nykyään työskentely provinssi rokissa ja tangomarkkinoilla sekä pitämällä gaala-iltoja.

Jäsenmäärä nousee hiljalleen ja on noin 9000 henkilöä Suomessa. Kokoonnutaan kaksi kertaa kuukaudessa. 2-kielinen systeemi, on sekä Suomen, että Ruotsin kielisiä looseja.

Veljeslooseja on 69 ja sisar eli rebekkalooseja 55. Ilmestyy oma lehti neljästi vuodessa nimeltään kolme lenkkiä.

Vanhat tavoitteet pätevät yhä nykyäänkin:

  • käydä tervehtimässä sairaita,
  • auttaa hädänalaisia
  • haudata kuolleet,
  • kasvattaa orvot

Aatteet ja ihanteet

  • inhimillisyys ja lähimmäisen rakkaus
  • lisäämään ihmisyyden arvostusta ja aitoa ystävyyttä
  • avartaa näkemyksiämme ja saada elämään uusia ulottuvuuksia
  • vapaa kaikista uskonnollisista ja poliittisista sidoksista

Liike on avoin kaikille, jotka hyväksyvät sen periaatteet ja haluavat kasvaa ihmisenä sen hengessä.

Liikkeen alku on keskiajan Englannista, josta se on siirtynyt Amerikkaan ja ympäri maailman, Suomeen se on tullut 1925 Vaasaan.

Eli arvomme ovat yhteenkuuluvaisuus, suvaitsevaisuus, armeliaisuus ja keskinäinen avunanto.

  1. Veli Past Presidentti päätti kokouksen ja kiitti esitelmästä.

Sihteeri

Antti Latvala

Lapuan Rotaryklubin kokous n:o 21

Seurakuntaopiston Tammisali 4.2.2020 klo 17.30 – 18.45

Läsnä: 23

Esityslista

  1. Veli presidentti Teemu Nyrhilä toivotti kaikki lämpimästi tervetulleeksi ja avasi kokouksen.
  2. Jäsenhakemus Heikkilä Sofia
  1. On ollut klubimme vaihto-oppilaana
  2. Riittävä ikä
  3. Luokite Rotax
  4. Jäsenhankintakomitea ehdottaa jäseneksi, täyttää jäsenyysehdot
  5. Moiteaika on 4. – 10.2.2020, moitteet presidentille
  6. Veli Heikki Kuljua pyydetään tekemään jäsenesittely s-postiin
  1. Käytiin läpi esitelmäkalenteria
  2. Veli Heikki Hantula oli esitelmävuorossa. Hän oli kutsunut asiantuntijat POP-pankista kertomaan mobiilipankkitoiminnasta (Mari Tuulensuu) ja edunvalvontavaltuuden teosta (Sari Syrjämäki)
  1. Mobiilipankki

PSD2 ja asiakkaan vahva tunnistaminen

  1. Jotain, jonka vain asiakas tietää
  2. Jotain, joka on vain asiakkaalla
  3. Sisältää asiakkaan yksilöivän ominaisuuden

POP-avain (siru + PIN-koodi) korvaa pahvisen tunnuslukukortin.

Rekisteröintiprosessi:

  • syötä verkkopankin käyttäjätunnus ja salasana, paina jatka painiketta
  • anna pyydetty turvaluku
  • aseta PIN-koodi, jota haluat käyttää palvelussa
  • nimeä käyttäjätili

Kirjautuminen verkkopankkiin POP-avain tunnuslukusovelluksella

  • valitse tunnuslukusovelluksella
  • anna verkkopankin käyttäjätunnus ja paina kirjaudu-painiketta
  • tämän jälkeen saat ilmoituksen ”avaa mobiililaitteesi tunnuslukusovellus”
  • anna tunnuslukusovelluksen PIN-koodi ja paina vahvista kirjautuminen-painiketta
  • tämän jälkeen sovellus siirtyy valmis-tilaan ja verkkopankki-istunto aukeaa normaaliin tapaan.

Kun kirjaudut POP-mobiiliin ensimmäistä kertaa, anna vain käyttäjätunnuksesi ja paina ”seuraava”-painiketta.

Sovellus avaa POP-avain – tunnuslukusovelluksen suoraan, mikäli se on jo ladattu samalle laitteelle.

Tunnistaudu POP-avaimella, jonka jälkeen palaat automaattisesti POP-mobiiliin.

Jatkossa voit kirjautua POP-mobiiliin erillisellä PIN-koodilla, sormenjäljellä tai kasvojen tunnistuksella.

Näin otat POP-mobiilin käyttöön.

  • Kirjaudu sisään. Käytä pop-avainta ensimmäiseen tunnistautumiseen.

Kun kirjaudut POP-avaimella, anna vain käyttäjätunnus ja paina Seuraava.

  • Mikäli olet jo asentanut POP avain-tunnuslukusovelluksen, se avautuu automaattisesti ja pyytää vahvistamaan kirjautumisen mobiilipankkiin. Vahvista kirjautuminen POP-avaimen PIN-koodilla.
  • Vahvistamisen jälkeen pääset luomaan PIN-koodin POP-mobiiliin. Vahvista PIN-koodi antamalla se toisen kerran.
  1. Edunvalvontavaltuutus

Edunvalvontavaltakirjalla voit määrätä, kuka hoitaa asioitasi, kun et enää itse siihen pysty. tämä on vaihtoehto holhouslain mukaiselle edunvalvonnalle.

  • ei vuositilinpitoa
  • ei maistraatin lupaa tiettyihin oikeustoimiin.

Yleinen valtuutus antaa oikeuden muuhun paitsi:

  • ei voi myydä tai pantata kiinteistöjä
  • ei voi lahjoittaa omaisuutta.

Myös kiinteistön myynti voidaan kirjata valtakirjaan, jos halutaan valtuutetun tehdä näitä toimenpiteitä ilman maistraatin suostumusta.

Milloin edunvalvontavaltuutus astuu voimaan?

  • Valtuutetun tehtävä on vahvistaa valtakirja maistraatissa
  • Tarvitaan alkuperäinen valtakirja ja lääkärintodistus
  • Lääkärintodistuksesta maistraatti vahvistaa, että valtuuttaja on kykenemätön huolehtimaan asioistaan.

Aiheista syntyi vilkkaat keskustelut.

  1. Veli Presidentti päätti kokouksen.

Lapuan Rotaryklubin vko-kokous n:o 20

Seurakuntaopiston Tammisali 28.1.2020 klo 17.30 – 18.20

Läsnä 16+vierailija

Esityslista

  1. Veli presidentti Teemu Nyrhilä toivotti kaikki tervetulleiksi.
  2. Ystävänpäivä gaala on Kauhajoella 14.2. On jaettu netissä kaikille.
  3. Tarjolla on teatteriesitys ”Näytelmä, joka menee pieleen”. Esitys Seinäjoen Kaupungin teatterissa torstaina 6.2. klo 19. On jaettu kaikille netissä.
  4. Paavo Latva-Raskulle Kadettikunnan ansiomitali.

Puolustusministeriö on myöntänyt 27.1.2020 Pohjanmaan kadettipiirin esityksestä kaupunkineuvos Paavo Latva-Raskulle Kadettikunnan ansiomitalin.

  1. Veli Ilkka Leppäkoski siirtyy Loimaan Rotaryklubiin.
  2. Laura Lahdensuon jäsenhakemuksesta suoritettiin äänestys.

Kyllä 10 ääntä, Ei 4 ääntä, tyhjiä 1.

Hyväksyttiin jäseneksi.

  1. Veli Jussi Talvitie vietti syntymäpäivää ja veli Esa Antila vietti sitä sunnuntaina.
  2. Veli Keijo Laitinen esitteli esitelmän pitäjän Maria Harjunheimon.

Maria Harjunheimo on syntynyt yrittäjä perheeseen. Ensimmäinen työpaikka 2010 veljen Sakura kirppiksellä. 2014 alkaen oma yritys; ostaen ja kouluttaen hevosia.

Myöhemmin vetäjäksi Sakura-kirppikselle, ensin Syväojan kiinteistössä, sitten Poutuntiellä ja 1.10.2019 JK-Liiveriin. 2017 alkaen ostajia koko maakunnasta, erikoisesti myytiin lasten merkkivaatteita somessa. 70 % asiakkaita muualta kuin Lapualta. Nyt on mukana myös postituspalvelu. Henkilökuntaa on vakinaisia 1+2 ja lisäksi kiireapulaisia. Ekologisuus tehoaa myynnissä.

2018 liityin Lapuan Yrittäjiin ja pian Lemposen Juha pyysi hallitukseen ja syksyllä 2019 nimitettiin Yrittäjien puheenjohtajaksi. 2020 järjestetään yrittäjille erilaisia teemoja ja vuodelle 2021 yritetään saada aikaan Lakia-Messut. Omistajavaihdos hanke on menossa, etsitään nuoria yrittäjiä Lapualle. Powerpark ja Simpsiö sekä nettikauppa tuovat hyvin asiakkaita. Yrittäjien ikärakenne on korkea. Ideapark ei ole vaikuttanut paljoakaan Lapuan yrityksiin. Yrityksellä on verkkopohjainen varaus- ja kassajärjestelmä.

Erikoisuutena on maataloustuetteiden myynti, mm. kananmunia Palomäen kanalasta.

Aiheesta virisi vilkas keskustelu.

  1. Veli presidentti kiitti esitelmästä ja päätti kokouksen.

Sihteeri

Antti Latvala

Lapuan Rotaryklubin vko-kokous n:o 19

Seurakuntaopiston Tammisali 21.1.2020 klo 17.30 – 18.50

Läsnä 21

Esityslista

  1. Veli presidentti Teemu Nyrhilä toivotti kaikki tervetulleiksi.
  2. Jäsenhankintakomitean linjaukset
    1. Klubin säännöt pohjana
    2. Jäsenehdotukset komitealle
    3. Komitea päättää jäsenyydestä, mikäli ei tule moitteita
    4. Moitetapauksissa äänestys jäsenyydestä klubikokouksessa, määräenemmistö ratkaisee.
  3. Jäsenhakemus Laura Lahdensuo
    1. Voidaan hyväksyä jäseneksi, mutta vaatii äänestyksen sääntöjen mukaan
    2. Täyttää Rotary-edellytykset
      1. 18 v ikä
      2. Lapualaisen Rotary-klubin kautta on ollut vuosivaihdossa
      3. Luokitus täyttyy – opiskelija
      4. Äänestys sääntöjen mukaan seuraavassa kokouksessa
  4. Jäsenyyden edellytys – maksamattomat jäsenmaksut
    1. Mikäli ei ole kahteen puolivuotiskauteen maksanut jäsenmaksua muistutuksista huolimatta, tulkitaan eronneeksi
  5. Uudet nettisivut – lyhyt esittely.

Veli Keijo Ylivinkka esitteli uudet nettisivut lyhyesti. Myöhemmin on laajempi esittely.

rotary.fi/lapua

  1. Vieraileva esitelmöitsijä Kari Mielikäinen – Metsänhoito Mongoliassa

MMT Kari Mielikäinen on Luonnonvarakeskuksen emeritusprofessori ja Helsingin yliopiston dosentti, jonka tutkimusalana on ollut metsien kasvu ja tuotostutkimus. Hän on toiminut Ulkoministeriön IKI-hankkeena toteutetun Mongolian metsäntutkimuksen kehittämishankkeen koordinaattorina vuosina 2012 – 2014.

Pääkaupungissa Ulan Batorissa on maailman korkein ratsastajapatsas. Patsas on 40 metriä korkea. Tämä kuvaa Tsinniskaania, joka vaikutti 1155 – 1227 ja valloitti alueen aina Kaspianmereltä Tyynelle valtamerelle saakka. Seuraaja valloitti lisää alueita, jolloin maa laajeni Laatokalle saakka 1279. Kiina valloitti sen 1860-luvulla ja veli venäläinen 1921, jolloin siitä tuli kommunistinen valtio aina 1990-luvulle saakka. 1992 muuttui tasavallaksi, jota johtaa presidentti ja parlamentti.

Ulan Bator on maailman kylmin pääkaupunki ja 15. saastunein. Siellä on mannerilmasto; kylmät talvet ja kuuma ja kuiva kesä. Gobin autiomaassa kasvaa vain heinää ja pensaita.

Maaseudulla on karjankasvatusta ja asuvat Jurtissa. Hevonen on heille ”pyhä eläin”, karjaa kuolee kylmyyteen talvella. Mongoliassa on runsaasti arvokkaita maametalleja eli monet elävät kaivosteollisuudella. Maassa on nopea 10 %:n vuosikasvu menossa.

Mongoliassa on 3 miljoonaa asukasta, joista puolet asuu pääkaupungissa. Asunnot ovat 3 – 4 kerroksisia pienkerrostaloja. Liikenne on kaaosmaista, pääkatu on 5-kaistainen, jossa jalankulkijat puikkelehtivat kaista kerrallaan autojen välistä. Uskonnottomia on 40 %, Buddhalaisia 50 %, luonnonuskontoja 6 % (joista 1 % kristittyjä) ja 4 % muslimeja.

Metsiä Mongoliassa on 8 % pinta-alasta. 60 % on siperianlehtikuusta, 5 % mäntyä, 8 % sembramäntyä 9 % koivua ja maan eteläosassa Saksaulpensaikon osuus n. 16 %. Metsät ovat pohjoisessa ja pohjoisrinteillä. Lisäksi vaikeutena ovat kuivuus, metsäpalot ja hyönteistuhot. Unohtaa ei voi laittomia hakkuita, eikä maan lainsäädäntöä, joka sallii vain risujen ja käpyjen keräämisen.

Hankkeen aikana löydettiin maan pohjoisosasta sopiva kylä, jossa on vakituisia asukkaita, metsää, julkisia rakennuksia ja vanha saha. Jatkohankkeen työnimeksi otettiin ”Bugant Green Village” ja tavoitteeksi metsään perustuva mahdollisimman omavarainen elämäntapa. Kestävään metsänkasvatusketjuun kuuluisivat uudistaminen ja taimikonhoito, sekä harvennus- ja päätehakkuut. Pienpuu käytettäisiin energiaksi, tukkipuu menisi sahaukseen tai puurakentamiseen. Suunnitelman toteuttamiseen kuuluisivat minimissään paikallisen taimitarhan ja sahan uusiminen sekä alueellinen lämpövoimala. Karjan aiheuttamien metsätuhojen ja eläinten talviaikaisten pakkaskuolemien vähentämiseksi suunnitelmaan kuuluisi myös navetta, jonka suunnittelu sopisi hyvin Luonnonvarakeskus Luken maatalousasiantuntijoille. Nämä investoinnit Mongolian osapuolen tulisi toteuttaa ulkopuolisella lainarahoituksella. Suomalaisten osuus vihreän kylän toteuttamisessa olisi avustaminen metsäsuunnittelussa sekä metsänhoidon ja puunkorjuun ammattilaisten kouluttaminen.

Projektin tarkoitus ja rahoitus:

  • köyhyyden lieventäminen
  • kaupalliset suhteet
  • suomalaisen metsänhoidon esittely ja testaus
  • Euroopan jälleenrakennus- ja kehityspankin rahoitus.

Esitelmästä virisi vilkas keskustelu ja kokous jatkui vähän yliajalle,

  1. Veli presidentti kiitti esitelmästä ja päätti kokouksen.

Sihteeri

Antti Latvala

Lapuan Rotaryklubin vko- kokous n:o 18
Seurakuntaopiston Tammisali 14.1.2020 klo 17.30 – 18.40
läsnä: 21 + DG ja AG

Kohta
1. Veli presidentti Teemu Nyrhilä avasi kokouksen ja toivotti DG Arja Rantasen, AG Tuomas Rouhunkosken sekä klubin rotarit tervetulleiksi.
2. Keskusteltiin Erasmus/Slovenia nuorisovaihdon tukemisesta ja päätettiin antaa sille 100 €:n avustus.
3. Kuvernööri Arja Rantanen piti luennon ajankohtaisista rotary asioista.
Aloitti maailman presidentti Mark Maloneyn antamasta tunnuksesta: Rotary yhdistää maailman. Kehui klubin vireää vaihto-oppilastoimintaa.
Rotary antaa ystäviä ja verkostoitumista yhteiskunnan muuttuessa ympärillä. Klubi on aina toiminnan ydin.
Itse hän on tullut 2002 Vaasan klubiin rotariksi. On Jyväskylän yliopiston tutkijatohtori ja tutkii korruptiota. Työpaikka on Vaasan Maakunta-arkistossa, missä jatkaa työtään 1.7.2020 alkaen.
Me rotarit tehdään yhdessä lisää hyvää ja yhdistetään ihmisiä.
Kaiken alku on, että ryhdytään toimeen.
Piirillä on Shelter Box teltta, joita toimitetaan katastrofi-alueille. Niissä on valmiina kaikki tykötarpeet mitä perhe tarvitsee selviytyäkseen. Piirin telttaa voi tiedustella tutustumiseen Hannu Kuokkaselta Vaasan RK.
Piiri 1385 on perustettu ja se aloittaa toimintansa 1.7.2020.
Nykyisen piirin 1380 jäsenkehitys on vuodessa miinuksella 20 henkilöä ja on nyt 838.
Tärkeitä päivämääriä:
Rotary Forum 31.1. – 2.2.2020 Helsinki
28. -29-3. PETS ja nuorisovaihtokoulutus Kalajoki
29.3.2020 piirin 1385 kevätkokous
18.4.2020 piirikonferenssi Vaasa
6. -10.6. Hawaiji
Rotary Instituutti 11. -13.9.2020 Oulu
17.10.2020 piirin 1380 syyskokous
Piirin kotisivu: www.rotary.fi/d1380
Lopuksi keskusteltiin ja kuvernööri kiitti vierailusta ja totesi sen olevan hänelle 29. eli viimeinen piirissä.
AG Tuomas Rouhunkoski kertoi hänellä lisääntyvän työt, kun uudessa piirissä DG ei ehdi enää käydä kaikissa klubeissa.
4. Presidentti kiitti Arjaa, Tuomasta ja rotareita hyvin sujuneesta illasta ja päätti kokouksen klo 18.40
Sihteeri
Antti Latvala

Lapuan Rotaryklubin vko- kokous n:o 17
Seurakuntaopiston Tammisali 7.1.2020 klo 17.30
läsnä: 21

Kohta
1. Veli presidentti Teemu Nyrhilä avasi kokouksen ja toivotti veljet, sisaren ja vaihto-oppilaat Biancan ja Lauran tervetulleiksi.
2. Kuvernöörin kuukausikirje; laitetaan jakoon kaikille.
3. Kuvernöörin vierailu on 14.1.2020 alkaen klo 16, koko hallitus mukaan.
4. Otettiin vastaan uusi jäsen Leena Äystö. Luovutettiin matrikkeli ja rotarymerkki. Veli Martti Peltonen kummina piti tervetuliais puheen. Leena Äystö vastasi puheeseen kertomalla elämänvaiheensa lyhyesti.
5. Muut asiat:
a) Veli Jussi Talvitie esitteli avustushakemuksen, joka siirrettiin seuraavaan kokoukseen.
b) Ehdotettiin uutta jäsentä Laura Lahdensuota; moiteaika alkaa heti ja päättyy 13.1.
6. Vaihto-oppilas Laura Lahdensuo piti esitelmän USA:n vaihtovuorestaan Georgia Roswellissa, Oppilaitos oli iso 2000 hengen suuruinen, tunnit olivat 60 minuuttisia ja välissä 5 min. siirtymäaika; kiirettä piti, ettei ehtinyt kaapillaan käydä. Oppiaineina oli USA:n historia ja hallitusmuoto sekä äidinkieli. Kaiken kruununa oli lukion päästötodistus, jonka vain harvat vaihtarit onnistuivat läpäisemään.
Klubikokoukset alkoivat kansallislaululla. Kouluvuoteen sisältyi paljon urheilua niin yksilö kuin joukkuelajeissa. Matkat ja juhlat toivat vaihtelua vuoteen ja tietenkin vanhempien vierailu.
Matka oli onnistunut; mennessä oli 2 matkalaukkua ja palatessa viisi. Vuosi oli parhain, mutta samalla raskain. Lähtisin mielellään heti uudestaan.
7. Presidentti kiitti veljiä aktiivisesta osallistumisesta ja päätti kokouksen klo 18.30
Sihteeri
Antti Latvala

Lapuan Rotaryklubin vko- kokous n:o 15

Seurakuntaopiston Tammisali 10.12.2019 klo 17.30

läsnä: 20 veljeä

Kohta

  1. Veli past presidentti Jaakko Haavisto avasi kokouksen ja toivotti veljet tervetulleiksi.
  2. Uuden jäsenen moiteaika on päättynyt, moitteita ei tullut. Käytiin vilkas keskustelu uuden jäsenen vastaanottamisesta. Uusi jäsen on Leena Äystö.
  3. Joulujuhla on Tammisalissa, myös ruokailu. Ruokailu maksetaan opiston toimistoon.
  4. Sihteeri esitti lyhyen tietoiskun Suomen Rotaripalvelusta.
  5. Veli Ari Haasion esitelmä ”Anonyymi Tor-verkko ja rikollisuus”.

Verkon on USA:n laivasto kehittänyt anonyymiin viestintään, otettu käyttöön 2002. Mahdollistaa sen salaamisen, millä verkkosivuilla vieraillaan, mitä verkkosisältöjä julkaistaan, mahdollistaa anonyymin viestinnän sipuli reitityksessä. Wickers anonyymi pikavalinta kännykässä, mahdollistaa mm. huumekaupan.

Tor-verkko toimii kolmella tavalla:

  • salattuja reittejä
  • verkkovakoilun estäjä
  • sensuurin kiertäjä

AHMIA-hakukone etsii verkosta. Laittomien päihteiden arvo myyntimäärissä esim. Silkkitiellä 100 000 – 300 000 kk. Esiintyy haamujengejä, mainostavat itseään: olemme uusi myyjä Silkkitiellä, nyt tarjouksessa: useimmiten huumeet, dopingaineet ja aseet. Työnvälityspalvelu tarjoaa esim. katumyyntiä ja velanperintää. Sipuli kanava lakkautettiin lokakuussa 2017, päivittäin yli 10 000 kävijää.

Lakkautuksesta 4 päivän aikana syntyi kolme korvaavaa palvelua, joista yksi on sipulitori. Tehdään määrällinen tai sisällöllinen analyysi. Kahden vuoden aikana oli 3,3 milj. viestiä ja viime tunnin aikana 437. Joskus edellytetään ostajalta 18 vuoden ikää, koska tällöin rikosoikeudellisesti törkeä huumeainerikos muuttuu sakkorangaistukseksi.

Tor-verkon keskusteluissa keskeiseen osaan nousevat huumekaupassa:

  • laatu
  • luottamus
  • rottailu”
  • kokemusten, vinkkien ja ohjeiden jakaminen

Rottaverkko”

  • huijarit
  • vasikoijat

Jakelutavat:

  • maastokätkö
  • tapaaminen
  • postitus

Vanhemmille ohjeeksi: lapset eivät tarvitse Tor-verkkoa mihinkään. Voidaan sanoa, että ”Kasapanos on jo räjähtänyt”

Aihe herätti vilkkaan keskustelun.

  1. Past presidentti kiitti veljiä aktiivisesta osallistumisesta ja päätti kokouksen klo 18.40

Sihteeri

Antti Latvala

Lapuan Rotaryklubin vko- kokous n:o 14

Seurakuntaopiston Tammisali 3.12.2019 klo 17.30

läsnä: 13 veljeä

Kohta

  1. Veli presidentti Teemu Nyrhilä avasi kokouksen ja toivotti veljet tervetulleiksi.
  2. Esitettiin tilit ja toiminnantarkastajan lausunto, joka kuuluu seuraavasti:

Toiminnantarkastuskertomus

Olen tarkastanut Lapuan Rotaryklubin talouden ja hallinnon ajalta 1.7.2018 – 30.6.2019.

Yhdistyksen hallitus vastaa kirjanpidon ja varainhoidon asianmukaisesta järjestämisestä. Toiminnantarkastajan tehtävänä on tarkastaa klubin talous ja varainhoito riittävässä laajuudessa mainitulta tilikaudelta.

Olen tarkastanut tositteet ja niiden kirjaukset sekä todennut, että tuotot, kulut, varat ja oma pääoma ovat merkitty kirjanpitoon sekä taselaskelmat laadittu niiden pohjalta. Rahatilin saldo täsmää kirjauksien kanssa. Tilikauden tappio on 286,48 euroa. Tarkastuksessa ei ole havaittu mitään sellaista, mikä estäisi tilinpäätöksen hyväksymistä.

Lapualla 3.12.2019 Keijo Laitinen, toiminnantarkastaja.

  1. Hyväksyttiin tilit ja myönnettiin vastuuvapaus virkailijoille.
  2. Virkailijoiden valinta. Valittiin seuraavat virkailijat kaudelle 2020 -21.

Presidentti Jussi Talvitie

Edellinen presidentti Teemu Nyrhilä

Tuleva presidentti Matti Antila

Klubimestari Erkki Ketola

Rahastonhoitaja Olavi Vaara

IT-vastaava Keijo Ylivinkka

Sihteeri Heikki Malkola

Nuorisovaihtokomitean pj. Heikki Kulju

Jäsenhankintakomitean pj. Paavo Latva-Rasku

Rotarysäätiön pj. Paavo Ahonen

Julkisuuskomitean pj, Heikki Hantula

Edellä mainitut muodostavat klubin hallituksen.

Lisäksi jäseniksi valittiin:

Nuorisovaihtokomitea Sakari Mikkilä

Jäsenhankintakomitea Teemu Nyrhilä

Myöhemmin organisaatiota täydennetään kakkossihteerin ja komiteoiden osalta.

  1. Muut asiat.
  1. Veli Martti Peltonen esitti uudeksi jäseneksi apteekkari Leena Äystöä Lakeus apteekista. Päätettiin tiedottaa asia jäsenistölle heti sähköpostilla ja käynnistää 7 vrk:n moiteaika, joka päättyy 9.12.2019.
  2. Käytiin vilkas keskustelu jäsenhankinnasta ja päätettiin kutsua Timo Korpela tutustumaan klubiin.
  3. Veli sihteeri esitteli tekemänsä tietoiskun ”Rotarymaailmani”, joka herätti myöskin positiivista keskustelua.
  1. Presidentti kiitti veljiä aktiivisesta osallistumisesta ja päätti kokouksen klo 17.40

Sihteeri

Antti Latvala

Lapuan Rotaryklubin vko- kokous n:o 13

Seurakuntaopiston Tammisali 26.11.2019 klo 17.30

läsnä: 21 veljeä

Kohta

  1. Veli presidentti Teemu Nyrhilä avasi kokouksen ja toivotti veljet tervetulleiksi.
  2. Käytiin hallituksen läpi hallituksen kokouksessa olleet asiat.
  1. Siirtyminen piiristä 1380 piiriin 1385 1.7.2020 Päätettiin yksimielisesti hyväksyä siirto.
  2. Käsiteltiin vuoden 2018 – 19 tilit. Veli Jussi Autio esitteli tilit, jotka yksimielisesti hyväksyttiin ja hallituksen jäsenet allekirjoittivat. Tilit osoittivat 286,48 €:n alijäämää.
  3. PHF-arvojen tilaaminen. Todettiin piirin kustantavan yhden PHF-arvon ja itse oltiin valmiita ostamaan toinen eli yhteensä kaksi. Valittiin arvojen saajiksi veljet Jussi Talvitie ja Ville Ikola
  1. Jäsenhankinta: Käytiin läpi jäsenhankinnan tilanne ja todettiin kyselyjä tehdyn useita, mutta yhtään uutta jäsentä ei ole haaviin tarttunut. Käytiin asiasta laaja keskustelu ja päätettiin jatkaa jäsenhankintaa. Suoritettiin äänestys naisjäsenyydestä; Tulos oli 16 puolesta ja 5 vastaan. Tulos mahdollistaa tulevaisuudessa naisjäsenien ottamisen klubiin.
  2. Esitettiin sihteerin tekemä virkailija luonnos, josta käytiin laaja keskustelu. Asia on vko-kokouksen 14 asialistalla, joten asia jätettiin hautumaan.
  3. Presidentti kiitti veljiä aktiivisesta osallistumisesta ja päätti kokouksen klo 17.40

Lapuan Rotaryklubin vko-kokous n:o 12

19.11..2019 klo 17.00 – 18:40 Seurakuntaopistolla.

Läsnä: 18

  1. Veli presidentti Teemu Nyrhilä toivotti veljet ja Miika Saarenpään tervetulleiksi.
  2. Hallituksen kokous 26.11. klo 16.30
  3. Ensi kerralla jäsenhankintakokous, käydään läpi veljien tekemät kyselyt. Syksyn aikana on nostettu esiin naiskysymys – siitä pitää tehdä päätös.
  4. Joulujuhla 17.12. Tammisalissa klo 18 avec-tilaisuutena. Hyväksyttiin ruokalista.
  5. Kuvernöörin haku kaudelle 2022 – 2023, hakuaika päättyy 29.11.2019.
  6. Vierailevaksi esitelmöijäksi veli presidentti oli kutsunut Miika Saarenpään Saarenpää Oy:stä. Miika on syntynyt Soinissa 1979 yrittäjäperheeseen (huoltoasema).

Opiskellut ensin merkonomiksi ja armeijan jälkeen Yrittäjäopiston yrittäjätutkinnon, sekä heti perään opiskellut Tradenomiksi Ammatti korkeakoulussa. Miika on AMK -opiskelun rinnalla työskennellyt ABC:n huoltoasemilla.

Puoliso Maria s. 1981 Lapuan Kauhajärvellä. Maria on lastenohjaaja, sosionomi ja kirkon varhaiskasvatuksen ohjaaja sekä hoitaa liikkeessä työvaatteet kengät ja henkilöstöasiat. Lapsia 5.

Oma yritys kesällä 2004 – Avattiin Lapuan Ässä-tuotteen yhdessä Maria-puolison kanssa. Ensimmäinen laajennus 2006, jolloin tila kaksinkertaistui 400 neliöön. Myöhemmin tila kasvoi 600 neliöön. 2009 vuonna mukaan tulivat traktorien varaosat ja tarvikkeet. Vuonna 2010 ketjutunnukset uusiutuivat työkaluässästä IKH-liikkeeksi. 2011 laajennettiin Alajärvelle, jossa kolmen ensimmäisen vuoden jälkeen siirryttiin nykyisiin tiloihin.

Vuonna 2018 Isojoen Konehalli täytti 50 -vuotta, joka tosin 1988 oli siirtynyt Kauhajoelle. Lukuisia huomionosoituksia on tullut matkan varrella, ne pakostakin lämmittää mieltä ja kannustaa eteenpäin.

Saarenpää nyt: Seisoo kolmella jalalla: Lapua – Alajärvi – yritysmyynti. Yritysmyynnissä kiertää kaksi teknistä myyjää yrityksiä. Sanotaan niin, että pärjätään pienuudella ja ketteryydellä. Lapualla on n. 16 000 nimikettä ja Alajärvellä 17 000. Lisäksi ovat tukkurien ohjelmat niin, että tarjouksia pystytään tekemään 300 000 nimikkeestä pienellä toimitusajalla. Halutaan pysyä brändituotteissa, koska asiakkaat pitää saada pysymään tyytyväisinä tuotteisiin. Alajärvellä on Stihl, Stiga ja hydrauliikka.

Yksi merkittävä tuotelaajennus on ottaa myyntiin työvaatteet, kengät ja suojaimet.

Tilaa on nykyisin 2 600 neliötä, josta 450 neliötä kylmää; tavarantoimittajia on 75, henkilöstöä 15 + kausityöntekijät, asiakastapahtumia vuodessa n. 115 000, liikevaihtoa 5 milj. Euroa.

Motto on: ken tahtoo, keksii keinot

ken ei tahdo, keksii selitykset

  1. Presidentti kiitti mielenkiintoisesta esitelmästä ja päätti kokouksen.

Sihteeri

Antti Latvala

Lapuan Rotaryklubin vko-kokous n:o 11

12.11..2019 klo 17.00 – 18:40 Seurakuntaopistolla.

Läsnä: 19

  1. Veli past presidentti Jaakko Haavisto toivotti veljet ja vaihto-oppilas Biancan tervetulleiksi.
  2. Kuvernöörin haku kaudelle 2022 – 2023, hakuaika päättyy 29.11.2019.
  3. Rotary Leadership koulutus osa 3 Seinäjoella 16.11.2019.
  4. Esitelmä Heikki Kulju aiheena ULTRA685 lentokone

Veli Heikki kertoi lentämistään pienlentokoneista.

Historiaa:

  • BEAVER 650 ULTRA oli ensimmäinen kone
  • ZENAIR CH-701
  • EUROSTAR oli kimppakone
  • OH-U507 oli onnettomuuskone, jossa kaksi lentäjää kuoli kaartosakkaukseen.
  • CT – SW jolla veli Heikki Lensi 5 vuotta yhteensä 450 h.
  • FK – 9, josta oli osuus tähän kesään asti.

Nykyinen kone CT – SLI (OH-U685).

  • Saksalainen Flight Design tehtaan valmistava
  • 2019 vuosimalli
  • 2-paikkainen
  • 8.53 m siipien pituus
  • lentonopeus 245 km/h
  • Ballistinen pelastusvarjo, joka tuo koneen ja matkustajat alas.
  • Nousukiito 150 – 200 m ja lasku 250 m.
  • Kone valmistettu uusille 600 kg:n säännöille, jotka tulevat voimaan ensi vuoden lopulla.
  • Tavaratilaa 2 x 25 kg.
  • Trimmi ja laskusiivekkeet sähköiset. Trimmillä säädetään lentämistä.
  • ROTAX 912 injektiomoottori, 100 hp.
  • Tilava ohjaamo ja hyvät jalkatilat

Katsastus:

Kone oli ensimmäinen Suomeen tuotu kappale, joten katsastus oli perusteellinen. Ylipainoa oli 14 kg. Siitä lopuksi selvittiin ilmoittamalla seuraavat erillispainot:

  • Pyörän suojukset, laskuvalot, lämmityslaitteet, autopilotti, radio sekä mahdollinen vaakavirhe

Lisäksi pitää tehdä:

  • Koelentoraportti
  • Sekä raportit: huollosta, potkurista, laskuvarjosta ja moottorista.

Lisäksi veli Heikki näytti lukuisia matkakuvia ilmasta sekä videokuvaa noususta, laskeutumisesta ja lentämisestä.

  1. Past presidentti kiitti mielenkiintoisesta esitelmästä ja päätti kokouksen.

Sihteeri

Antti Latvala

Lapuan Rotaryklubin vko-kokous n:o 10

5.11..2019 klo 17.00 – 18:40 Seurakuntaopistolla.

Läsnä: 22

  1. Veli presidentti Teemu Nyrhilä toivotti veljet tervetulleiksi.
  2. Rotarysäätiön koulutus on 7.11. Kiviristin klubilla. Paavo Ahonen osallistuu.
  3. Piirin vuosikokouksen päätös 19.10.1019, piirit 1380 ja 1400 yhdistyvät piiriksi 1385.
  4. Kuvernöörin haku kaudelle 2022 – 2023, hakuaika päättyy 29.11.2019.
  5. Rotary Leadership koulutus osa 3 Seinäjoella 16.11.2019.
  6. Seurakuntaviikon kuljetukset Seppämestarista kirkkoon oli perjantaina autoja 8 ja kyydittäviä 5. Kirkossa oli myös 75 vuotiaiden edustus. Nuorisopappi piti puheen, tilaisuus oli lämminhenkinen.
  7. Esitelmävuorossa veli Seppo J Ojala; hän oli kutsunut päätoimittaja Tarja Kojolan puhumaan ja kertoi Tarjan olevan monessa hallituksessa mukana. Aihe oli ”Paikallislehti vallan vahtikoirana ja paikkakunnan elinvoiman takaajana”.

Lapua lehti on ilmestynyt 1927 – 29, mutta nimellä Lapuan Sanomat ensimmäinen näytelehti on ilmestynyt 14. lokakuuta 1932 ja toinen näytelehti vielä ennen joulua. Vakinaisesti lehti alkoi ilmestyä 1933 päätoimittajana Toivo Rantanen.

Nyt Lapuan Sanomilla on 9 henkilöä töissä ja liikevaihto 1 milj. €; Kaikki henkilöt ovat naisia.

Ensimmäisen jutun (prinsessasadun) LS:ään Tarja Kojola on kirjoittanut 6-vuotiaana. 13-vuotiaana ollut kesätyössä. LS:ään hän tuli päätoimittajaksi 5 vuotta sitten; sitä ennen hän on ollut vastaavissa töissä Kauhava ja Härmät lehdissä. Lehdellä on paljon avustajia.

Lehdellä on 5700 tilausta paperisena ja 250 diginä. Kunta peitto on 13340 henkilöä.

Lapua Seura, joka hoitaa mm. Ränkimäen museota, valitsee Lapua Säätiön hallituksen, joka puolestaan kustantaa Lapuan Sanomia (LS).

Kotiseututyö ja veteraanit sekä urheilu ovat lehden pääkohteita. Veteraanien määrä on vähentynyt, heille kustannetaan jalkahoitoja. Urheilussa pääosan saavat superpesis ja Kobrat. Lehden tulopuolella ovat lehtitilaukset ja ilmoitustulot suhteessa noin 50/50. Jakelu ja paino ovat suurimmat kustannukset.

Tilatun paikallislehden kilpailuvaltti on, että se jaetaan myös mainoskieltotalouksiin. Toinen valtti on paikallisidentiteetti. Näistä syistä se on halutuin mainostajille. USA:ssa on tutkittu, että paikallislehden loputtua, romahtaa myöskin kunta. Jurva on liitetty Kurikkaan, mutta siellä on vahva paikallislehti ja näin vahva Jurva-imago on säilynyt.

Uutisista 95 % on mukavia ja 5 % ei niin mukavaa. Lehden ilmestyminen 2 kertaa viikossa on strateginen valinta.

Perusstrategia on: ”Onko jutut kiinnostavia tavalliselle ihmiselle ja kunnan varojen käyttö”. Lisäksi toimittajilta vaaditaan uteliaisuutta ja avoimet korvat.

Aiheesta virisi vilkas keskustelu ja tästä syystä kokous venähti vähän yliajalle.

  1. Presidentti kiitti mielenkiintoisesta esitelmästä ja päätti kokouksen.

Sihteeri

Antti Latvala

Lapuan Rotaryklubin vko-kokous n:o 9

29.10..2019 klo 17.00 – 18:50 Seurakuntaopistolla.

Läsnä: 21

  1. Veli presidentti Teemu Nyrhilä toivotti veljet tervetulleiksi.
  2. Kysyttiin, ovatko nettiosoitteet kunnossa – kaikilla paikallaolijoilla oli.
  3. käytiin tehty jäsenkutsukirje läpi. Tätä voi halutessaan käyttää uusia jäseniä hankkiessaan.
  4. Seurakuntaviikko on meneillään.
  • Kyyditsijät ovat saaneet tiedon henkilökohtaisesti. Meidän klubi hakee mummut ja papat Seppämestarista – Miiankuja 3.
  • Keskiviikko 30.10. aamulla klo 7 on Lapuan Sanomien aamukirkko tuomiokirkossa.
  1. Joulujuhla 17.12. pidetään Tammisalissa avec-tilaisuutena klo 18. Veljillä ei ollut muita toiveita juhlan suhteen.
  2. Jäsenmaksun on suorittanut 19 veljeä. Tilillä on 2811,28 €.
  3. Hallituksen kokous, jossa mm. käydään tilit läpi, pidetään 26.11.2019 klo 16.30.

Esitelmävuorossa veli Ilkka Leppäkoski aiheenaan: Päihderiippuvuus – inhimilliset- ja yhteiskunnalliset kustannukset.

Minnesota – Kainuu Oy on aloittanut toimintansa 1.1.2019; Potilaita on hoidettu 52, paikkoja on yhteensä 15. Paikka sijaitsee Hyrynsalmella Moisionvaaran kylässä ja käsittää kaksi rivitaloa. Sijaitsee mäntymetsässä, joka on itsestään terapeuttinen paikka. Kylällä on myöskin 23 oppilaan koulu. Hämeenkoskella ja Lapualla on myöskin Minnesota-hoitolaitokset.

Ilkka on vastaava päihdeterapeutti, lisäksi yhtiön johtoon kuuluvat Konsta Heikkilä ja Joni Korhonen.

Minnesota hoito perustuu ehdottomuuteen – täysin päihteetöntä. Ensin on 28 vrk:n perushoito hoitolaitoksen tiloissa täyshoidolla, jolloin käydään läpi ammatillisen terapeutin kanssa päihteiden käytön vaikutuksia omaan ja läheisten elämään. Perushoidossa otetaan myös päihderiippuvaisen läheiset mukaan. Perushoidon jälkeen potilas pääsee takaisin kotiinsa ja aloittaa jatkohoidon, joka kestää 2h/vko yhteensä 11 kuukautta. Jatkohoidossa käydään läpi uuden, raittiin elämän aloittamista ja sujumista sekä päihderiippuvaisen, että päihderiippuvaisen läheisen näkökulmasta. Lisäviikolle potilas pääsee aina ennen ensimmäistä ryyppyä. Lisäviikko on ilmainen.

Alkoholisteja on Suomessa 40 sataatuhatta työikäistä kohden. Ruotsissa luku on 28. Hoidon tarvitsijoita on 4 – 500 000 Suomessa, joista puolet on suurkuluttajia:

  • miehillä 24 annosta/vko tai kerralla 7 annosta ja
  • naisilla 16 annosta/vko tai kerralla 5 annosta

Kaikista alkoholisteista 5 % on rappioalkoholisteja. He eivät enää peittele sairauttaan ja elävät täysin yhteiskunnan tukitoimien varassa.

Alkoholismi:

  • koskettaa koko lähipiiriä
  • vuonna 2015 sote-palveluissa 10850 käyntiä vuorokaudessa
  • kustannus 3 % BKT:sta eli yli 6 mrd. €.
  • sairaus on häpeällistä
  • katkaisuhoito maksaa 314 €/vrk,
  • vieroitushoito maksaa 430 €/vrk.
  • somaattisen erikoissairaanhoidon kustannus on 1169 €/vrk.
  • lapsen sijoitus perheeseen maksaa 22 000 € vuosi ja
  • sijoitus ammatilliseen perhekotiin maksaa 60 000 € vuosi
  • juovien alkoholistien keski-ikä on 47 vuotta.

Perinnöllisyys vaikuttaa voimakkaasti alkoholin ja päihteiden käyttöön.

Myöskin peliriippuvuus on sairaus siinä missä alkoholismikin.

  1. Presidentti kiitti mielenkiintoisesta esitelmästä ja päätti kokouksen.

Sihteeri

Antti Latvala

Lapuan Rotaryklubin vko-kokous n:o 8

22.10..2019 klo 16.30 – 18:30

Läsnä: 21

Tehtiin tutustumiskäynti Lapuan paloasemalle, jossa isäntänä toimi Joona Övermark.

Lapuan palolaitos kuuluu Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitokseen – liikelaitos. Tämä kattaa koko Etelä-Pohjanmaan maakunnan. Päätoimisia palomiehiä on 113 ja sopimuspalokuntalaisia 800. Seinäjoki ja Lapua ovat miehitetyt 24/7 asemat. Pelastustoimen kustannukset ovat n. 80 € per asukas. Paloasemia on yhteensä 30 kappaletta. Lapualla on myös omat yksikkönsä Kauhajärvellä ja Nammon tehtaalla.

Lapualla on päätoimisia: Palopäällikkö Palomestari

Paloesimies Huoltomestari

4 työvuoroa, joissa kussakin on 2 miestä. Työvuoro on 24 tuntia, jonka jälkeen 3 vapaata.

Tehtävät:

  1. Valistus ja neuvonta
  2. Valvontatehtävät
  3. Varoittaminen vaara- ja onnettomuustilanteessa
  4. Pelastustoimintaan kuuluvat tehtävät

+ sopimukseen kuuluvat tehtävät esim. ensivaste

Alkusammutuksen vaikutus rakennuspaloissa (2018)

  • alkusammutus yli puolet paloista 1075
  • ei vaikutusta 222
  • rajoitti paloa 572
  • ei toiminut 4

Palovaroitin asuntokerrostaloissa

  • toimi 1086
  • ei toiminut 445
  • ei ehtinyt toimia 286
  • paristo epäkuntoinen 87
  • toiminnasta ei tietoa 331
  • ei varoitinta 705

Ihminen on avuntarvitsija. Apu annetaan sieltä, mistä se nopeitten saadaan esim. naapurikunnasta.

Onnettomuudet 2018 2019

  • rakennuspalo 23 17
  • rakennuspalovaara 18 11
  • maastopalo 22 10
  • liikennevälinepalo 15 9
  • muu tulipalo 6 5
  • liikenneonnettomuus 63 47
  • ensivastetehtävä 69 53
  • autom. paloilmoitintehtävä 40 31
  • muita 101 59

Lapuan toiminta:

  • Lapualle on keskitetty huoltoa ja koulutusta.
  • Sammutus- ja pelastusyksikkö on 60 s. valmiudessa.
  • Hälytysosastossa n. 25 henkilöä.
  • Harjoituksia n. 2 viikossa.
  • Täydennyskoulutukset
  • Varallaolo virka-ajan ulkopuolella

Palomiehen työ ei ole todellakaan mikään harrastus.

Lapualla on 20 savusukeltajaa ja 1 vesisukeltaja, joka pystyy yli 4 m:n syvyiseen sukellukseen. Jokainen palomies pystyy alle 4 m:n sukellukseen.

Lopuksi tutustuttiin paloasemaan ja sen kalustoon. Ja tulihan sen aikana yksi hälytyskin.

Presidentti kiitti palolaitosta mielenkiintoisesta vierailusta.

Sihteeri

Antti Latvala

Lapuan Rotaryklubin vko-kokous n:o 7

8.10..2019 klo 17 – 18:30

Läsnä: 18

Tehtiin tutustumiskäynti Urheilutalolle, jossa isäntänä toimi liikuntatoimen johtaja Nico Savinainen.

Nico jakoi esitteet ja kertoi kolmesta kampanjasta

  1. liikuntakortti
  2. uimahallikampanja kuntalaisten liikunnan edistämiseksi
  3. voimaa vanhuuteen

Lisäksi hän kertoi kenttätilanteesta ja niihin suoritetuista remonteista. Uusista liikuntasaleista Ritavuoreen ja Liuhtariin. Lukiolle on hankittu kuntosalilaitteita.

Nyt on myös mahdollisuus suorittaa etäohjattua digitaalista liikuntaa.

Vähävaraisille jaetaan saadun valtionavun johdosta 150 €:n liikuntakortit. Kukin voi itse valita liikuntamuodon johon sen käyttää. Tässä asiassa tehdään sosiaalipuolen kanssa yhteistyötä.

Liikuntatoimen tulopuoli yltää 50 %:iin menoista.

Lopuksi tehtiin kierros urheilutalon ja uimahallin tiloihin, päätettiin kierros kuntosaliin.

Presidentti kiitti isäntää ja muistutti, että ensiviikolla on syyslomaviikko, eikä rotarikokousta pidetä.

Sihteeri

Antti Latvala

Lapuan Rotaryklubin vko-kokous n:o 6 Seurakuntaopiston Tammisalissa

1.10..2019 klo 17 – 18:30

Läsnä: 16

Tehtiin tutustumiskäynti Nordic Bamboo Oy:lle.

Yritystä esitteli Jukka-Pekka Kallio veljensä kanssa. Yrityksellä on menossa kolmas toimintavuosi ja liikevaihto ylittää 2 milj. € kuluvana vuonna. Yhtiö toimittaa bambu-, vinyyli- ja tammiparkettia, sekä pöytiä teräsjaloin. Bambuparketit tulevat Hollannista, Tammiparketit Venäjältä ja Ukrainasta, Itse öljytään ja kuivataan; kapasiteetti on noin 1000 neliötä päivässä. Antoivat työnäytöksen, jossa kuivaus tapahtuu erikoisvaloin.

Markkinointi tapahtuu verkon välityksellä, suurimpana kohderyhmänä ovat 18 – 25 vuotiaat. Mallipaloja lähetetään 100 – 150 erää viikoittain. Päämarkkina on Suomi, vähän menee myöskin Ruotsiin.

Presidentti Teemu Nyrhilä kiitti isäntiä ja toivotti yritykselle menestystä.

Sihteeri

Antti Latvala

Lapuan Rotaryklubin vko-kokous n:o 5 Seurakuntaopiston Tammisalissa

24.9.2019 klo 17 – 18:30

Läsnä: 14

  1. Presidentti Teemu Nyrhilä avasi kokouksen ja toivotti veljet tervetulleeksi
  2. Jäsenmaksut: 8 on jo maksanut ja tilin saldo 3377,07€.
  3. Rotarypiirin syyskokous on 19.10. Vaasassa.

a Äänestys toisen kerran piirin 1380 lakkauttamisesta ja uudesta piiristä 1385.

b Kuvernöörin haku käynnistyy 2022 – 23 vuodelle.

4. Kuvernöörin kuukausikirje postitetaan s-postissa kaikille.

  1. Jäsenasiat

a Ari Haasiota ei ole tavoitettu

  1. Vierailukohteita / esitelmiä on varmistunut.
  1. Nodric Bamboo Oy 1.10. ruokailu opistolla normaalisti ja vierailu osoite Kelikontie 5 klo 17.45
  2. Uimahalli 8.10. ruokailu opistolla normaalisti ja kohteeseen 17.45
  3. Palolaitos 22.10. klo 17.00, ruokailu opistolla klo 16.30
  4. Minnesota – Kainuu 29.10.
  5. IKH – Miika Saarenpää vierailulla 19.11.
  1. RLI-koulutus, AL kaipaa kaveria mukaan. Lähetetään s-postia kaikille.
  2. Esitelmä veli Erkki Ketola – Matkakertomus – Marokon matka 24.1. – 3.2.2014.

Matka oli rakennusmestariensäätiön kulttuuristipendimatka. Marokko on paljon muutakin kuin rantalomakohde. Matka tehtiin Helsingistä lentäen Lissabonin kautta. Täällä yövyttiin ja tehtiin kaupunkikierros. Paikka on 550 000 asukkaan kaupunki, joka on rakennettu 7 kukkulalle joen rannalle 5 – 6 km päähän mereltä. Siellä on 17 km pitkä silta sekä 1500-luvulta Beden-torni. Lisäksi tutustuttiin merimuseoon, jossa näytillä oli iso hallitsijoita kuljettanut soutuvene ja ensimmäinen lentokone, jolla oli lennetty Atlantin ylitse.

Casablanca:

Raitsikat olivat komeampia kuin Helsingissä. Meren rannalla oli pitkä ranta bulevardi. Päänähtävyys oli kuitenkin hallitsija Hassan toisen moskeija, joka on rakennettu 1900 – luvun lopulla. Tänne sisälle mahtuu 25 000 ihmistä ja mukaan lukien ulkoalue 100 000 henkilöä. Katto on avattava. Miehet ovat salissa ja naiset parvella. Alla on koko alueen suuruinen pesuhuone.

Rabat;

Matka jatkui moottoritietä pitkin 100 km:n matkan Rabattiin, joka on nykyinen pääkaupunki. Tiellä oli rahatullit. Käytössä oli bussi + kuski + apumies + paikallinen opas + suomalainen opas. Marokko on suuri korkkipuun tuottaja. Hautausmaat olivat tiheään haudattuja.

Rabatissa sijaitsee Astanan torni ja alla mausoleumi, jonne Mohammer viides on haudattu.

Meknes:

On ollut 1600 – 1700 – luvulla pääkaupunki. Sieltä löytyvät suuret hevostallit ja tietenkin hyvin vartioitu kuninkaallinen palatsi. Lähellä sijaitsee Roomalaisen ajan kaupunki Volubilis.

Fes:

Unescon suojeluksessa oleva vanha kaupunki, jossa nähtiin taidokkaita käsityöläisiä, jotka tekivät kauniita mosaiikkitöitä, mattoja ja nahkoja. Basaarissa oli väkeä kuin pipoa.

Afourer:

Sijaitsee Atlasvuoren rinteellä 1,5 km:n korkeudella, siellä oli 5 cm lunta, joskus paljon enemmänkin, koska sieltä löytyi suksivuokraamokin. Matkalla nähtiin 100 metrin korkuinen putous.

Marrakech:

Siellä oli moskeija, johon vääräuskoiset eivät päässeet sisään. Basaarien kujilla oli tungosta ja paljon tavaraa. Jos jotain halusi ostaa, niin piti jaksaa tinkiä. Illalla oli huumaavia esityksiä, joista veli Erkki näytti lopuksi videonpätkän.

Hotellit olivat hyviä neljän tähden luokituksella olevia. Pinta-alaltaan Marokko on 446 000 neliökilometriä ja lisättynä Länsi-Sahara 710 000. Länsi-Saharasta löytyy fosforia.

  1. Presidentti kiitti esityksestä ja päätti kokouksen 18.30

Sihteeri

Antti Latvala

Lapuan Rotaryklubin vko-kokous n:o 4 Seurakuntaopiston Tammisalissa

10.9.2019 klo 17 – 18:30

Läsnä: 14

  1. Presidentti Teemu Nyrhilä avasi kokouksen ja toivotti veljet tervetulleeksi
  2. Jäsenmaksut on postitettu; 100 €/kausi.
  3. Jäsenasiat

a Ari Haasiota ei ole tavoitettu

b Veikko Palmu ilmoitti erostaan.

  1. Veli Heikki Malkola on Kuortane-golfin jäsen; olivat tehneet reissun Vuokattiin ja Paltamoon. Ensin 2 kierrosta golfia Kuortaneella, sitten bussilla Vuokattiin, siellä lauantaina 18-reiän kierros ja illan vietto. Sunnuntaina Paltamoon ja taas tehtiin 18-reiän kierros ja bussilla kotiin. Heitä oli tullut tervehtimään ”Näppis” eli Markku Leinonen Paltamossa.
  2. Veli Keijo Ylivinkka on ollut nettisivukoulutuksessa; siellä oli käyty sivustopohjaa läpi, joihin Keijo oli tehnyt parannusehdotuksia. Kovasti oli kaivattu varahenkilöä päivityksiin; tähän valittiin kulloinenkin sihteeri; veli Keijo antaa tähän opastuksen. Lisäksi hallitus valittiin tiimiksi siihen, mitä klubin sivujen sisällöksi tulee.
  3. Veli Keijo Ylivinkka ehdotti, että laitettaisiin 2-3 viiriä näytille kuhunkin kokoukseen; tähän tarvitaan jalustat. Omat viirit on hankittu aikanaan Ojutkankaan Laurilta, Työtä jatkaneen hänen poikansa Jarkko.
  4. Ensi kerralla esitelmän pitää veli Erkki Ketola Marokon matkastaan.
  5. Veli Paavo Ahonen kertoi kuumailmapallolennostaan Tampereella.

Lento tapahtui Linnanpallon toimesta 21.7.2019. Lennolla oli 11 matkustajaa ja pilotti, hinta oli 245 € hengeltä. Kokonaisaika kaikkine järjestelyineen oli 4,5 h, josta itse lento kesti noin tunnin. Aluksi laitteet levitettiin kentälle gondoli ja pallo suoraan linjaan. Sitten aloitettiin kylmän ilman puhallus palloon ja kun pallo oli täytetty ilmalla, aloitettiin ilmaa lämmittämään propaanilämmittimellä, jolloin pallo alkoi nousta pystyyn ja nostamaan gondolia ilmaan. Gondoli on tehty pajusta ja rottingista. Lento tapahtui 2-300 metrin korkeudessa. Pallo oli 25 metriä korkea ja sen yläosassa on säädettävä aukko, jota käytetään laskeutuessa. Maksimi nopeus lennettäessä on 20 km tunnissa. Maahan tulo tapahtui vähän pomppien, mutta kuitenkin turvallisesti.

Kaikista lennoista pitää ilmoittaa lennonjohtoon.

Kuolemaan johtaneita onnettomuuksia on tapahtunut Suomessa vain yksi vuonna 1978,

jolloin pilotti Kaseva putosi 250 metristä.

Lisäksi veli Paavo kertoi historiasta aina 1700-luvulta alkaen Euroopassa ja 1800-luvun

lopulta Suomessa.

Esitystä väritettiin ja havainnollistettiin kuvasarjalla. Kiitos Paavo.

  1. Presidentti päätti kokouksen.

Sihteeri

Antti Latvala

Lapuan Rotaryklubin vko-kokous n:o 3 Seurakuntaopiston Tammisalissa

10.9.2019 klo 17 – 18:40

Läsnä: 16

  1. Presidentti Teemu Nyrhilä avasi kokouksen ja toivotti veljet tervetulleeksi
  2. Käytiin läpi hallituksen kokouksessa käydyt asiat.
  3. Keskusteltiin kokouspäivän ajankohdasta ja päätettiin pitää se ennallaan.
  4. Seurakuntaviikko 44

Ikä-ihmisten kuljetusapu kirkkoon pe 1.11. klo 13; lista pantiin kiertämään.

  1. Veli Heikki Malkola piti esitelmän matkastaan USA:han mielenkiintoisten kuvien siivittämänä.

Lento Tukholman kautta Las Vegasiin, joka on 650 000 asukkaan kaupunki, metropolialueella asuu kuitenkin yli 2 milj. asukasta. Kaupunki elää matkailusta; vuosittain käy yli 40 milj. turistia. Kuuluu Nevadan osavaltioon.

Las Vegas on ollut Gansterien (mafia) hallitsema aina vuoteen 1970 saakka, jolloin FBI puuttui asiaan. Lentokenttä on lähes kaupungin keskustassa, vain 10 min. kävelymatkan päässä.

Vieressä on Gran Ganyonin kansallispuisto, joka on n. 5000 neliökilometrin suuruinen, kuuluu kuitenkin jo Arizonan osavaltioon. Sieltä löytyvät kaikki ilmastovyöhykkeet lukuun ottamatta tropiikkia.

Matkalla käytiin mm. San Franciscossa, joka kuuluu Kaliforniaan. Asukkaita siellä on n. 250 tuhatta ja metropolialueella 8,6 milj. Alue on maanjäristysaluetta. Kaupungin eteläreunassa on kuuluisa piilaakso. Paikka on liberaalinen ja innovatiivinen.

Kultaryntäyksen aikana väkiluku kasvoi 2 vuodessa 1000:sta 25 000 asukkaaseen.

Kaupunki on täynnä kukkuloita ja kuuluisia nähtävyyksiä on mm. vankilasaari ja Golden Gate silta. Silta on 4200 jalkaa pitkä ja sen kannatin vaijerissa on 27 572 teräslankaa.

Sieltä matka jatkui bussilla Los Angelesiin yöpyen matkalla pikkukaupungissa.

Los Angeles on 4 milj. asukkaan kaupunki ja autoja siellä on yhtä paljon. Metropolialueella asuu 14 milj. asukasta; kansallisuuksia on yli 140. Paljon elokuvakulisseja ja siellä vietetään vuosittain Oscar-gaalaa.

Kiitos Heikki hyvästä esitelmästä.

  1. Presidentti päätti kokouksen.

Sihteeri

Antti Latvala

Lapuan Rotaryklubin vko-kokous n:o 2 Seurakuntaopiston Tammisalissa

3.9.2019 klo 17 – 18:30

Läsnä: 19

  1. Presidentti past presidentti Jaakko Haavisto avasi kokouksen ja toivotti veljet tervetulleeksi
  2. Klubin hallituksen kokous 10.9. klo 16:30

Teemu Nyrhilä, Jaakko Haavisto, Antti Latvala, Sakari Mikkilä, Paavo Latva-Rasku, Heikki Kulju, Keijo Ylivinkka, Paavo Ahonen, Heikki Malkola ja Heikki Hantula.

  1. Ensi viikon esitelmän pitää tiistaina Heikki Malkola, Aiheena matkakertomus USA:n matkasta.
  2. Seurakuntaviikko 44

Ikä-ihmisten kuljetusapu kirkkoon pe 1.11. klo 13; lista pantiin kiertämään.

  1. Koulutus RLI
    1. 1. jakso 12.10. Vaasa
    2. 2. jakso 13.10. Vaasa
    3. 3. jakso 16.11. Seinäjoki
  2. Valion hallintoneuvoston puheenjohtaja Esa Kotala piti ansiokkaan esitelmän Valiosta.

Esitelmä sovittiin jaettavaksi kaikille s-postissa.

  1. Past presidentti päätti kokouksen.

Sihteeri

Antti Latvala

Lapuan Rotaryklubi klo 17 – 18:30
Läsnä: 17
1. Presidentti Teemu Nyrhilä avasi Rotaryvuoden.
Toivotti tervetulleeksi Sofia Heikkilän sekä uuden vaihto-oppilaamme Bianca Stutzken
Saksasta, sekä omat veljet.
2. Tulevan vuoden kokoukset – aikataulut.
a. tulevan kauden kokouspäivät, kalenteri.
b. Kuvernöörin vierailu 12.11.2019 Arja Rantanen; Piirin syyskokous 19.10.2019; PETS
Kalajoki 28 – 29.3.2020; Piirikonferenssi 18.4.2020.
c. Klubin hallituksen kokous 10.9. klo 16:30
3. Kokouskäytännöt
a. Esitelmä/ alustus/ vierailija/ vierailu
b. Esitelmiä on jaettu syyskuun osalta niille, joilla jäi viimevuonna esitelmä pitämättä.
o 3.9. Esa Kotala Asiaa Valiosta
o 10.9. Heikki Malkola
o 17.9. Ville-Petteri Salomäki
o 24.9. Ilkka Leppäkoski Minnesota-Kainuu
c. Esitelmäpäiviä jaetaan kuukausi kerrallaan aakkosjärjestyksessä. Aloituspaikka
arvotaan.
d. Sihteeri hoitaa esitelmävuorot, tiettyjä päiviä voi varata.
e. Tavoitteena on 1 yritysvierailu per kuukausi.
f. Tavoiteaika kokouksille 1 tunti ja esitelmille noin 30 min.
g. Vähintään viikkoa ennen tulee ilmoittaa esitelmän aihe ja mahdolliset esteet.
h. Rotaryvuoden suunnittelussa keväällä syntynyt toivelista esitelmistä on
käytettävissä.
4. Seurakuntaviikko 44
a. Ikä-ihmisten kuljetusapu kirkkoon pe 1.11. klo 13
5. Veli Martti Peltonen toi terveiset suunnistuksen SM-kisoista Lahdesta, kaikki kolme
lapualaista toi tullessaan mitalin.
Ensi vuoden kisat ovat Simpsiöllä.
6. Veli Sakari Mikkilä kiittti saamistaan onnitteluista; kertoi Australiasta tulevan vieraita
tyttären vaihto-oppilasvuoden isäntäperheestä; Lisäksi hän nosti esiin naiskysymyksen,
josta pidettäneen oma kokouksensa.
7. Veli Heikki Kulju kertoi, että Kiviristin vaihtari Laura Lahdensuo haluaa tulla pitämään
esitelmän myös meidän kokoukseemme.
8. Veli Jussi Autio kertoi, että viime vuoden jäsenmaksut on saatu yhtä lukuun ottamatta –
asia menee hallituksen käsiteltäväksi.
9. Vaihto-oppilaiden esitelmät.
a. Bianca Stutzke tuloesitelmä
Tulee piiristä 1800. Hänigsenistä puolen tunnin ajomatkan päässä Hannoverista.
Esitteli saksaa karttakuvan avulla; siellä on 83 milj. asukasta, joista 57 % kristittyjä ja
36 % uskonnottomia. Maan johdossa ovat Frank-Walter Steinmier ja Angela Merkel.

Hannoverin alueella on 8 milj. ja Hänigsenissä 6000 asukasta. Siellä on 1500 metriä
syvä suolakaivos.
Asuvat samassa talossa sisartensa, vanhempiensa ja iso-vanhempiensa kanssa.
Vapaa-aika menee uimisessa, leipomisessa, lukemisessa ja koiran kanssa.
Kertoi kotiutuneensa Lapualle hyvin ja on hyvin onnellinen.
b. Sofia Heikkilä kertoi Kanadan vaihto-oppilas vuodestaan Salt Ste Mariessa, joka on
osin myös USA:n puolella. Kanadan puolella on 75 000 asukasta ja USA:n puolella
10000 asukasta.
Vuosi sujui kolmessa isäntäperheessä, ensimmäinen perhe oli kentällä vastassa.
Häntä jännitti, miten löytää heidät kentällä, mutta kenttä oli tosi pieni, eikä mitään
ongelmaa syntynyt. Ensimmäinen perhe ei ollut rotareita; toisen perheen poika oli
rotaryvaihdossa ja kolmas perhe oli klubin presidentin perhe. Hän oli kaikissa
perheissä ainoa lapsi, kun heidän omat lapsensa olivat jo poissa kotoa. Perheissä
leivottiin suomalaisia juttuja.
Harrastukset:
o Curlingiin pääsi tutustumaan Kanadan joukkueen mukaan.
o Laskettelua
o Jääkiekkoa koulun joukkueessa; jääkiekkokausi oli 7 kk:n pituinen; hänet
palkittiin eniten kehittyneen pelaajan palkinnolla ja parhaana tiimikaverina.
Jääkiekko oli tosi juttu.
Koulu oli 1000 oppilaan suuruinen; kesäloma oli 1 kk. jolloin käytiin mm.
golfaamassa. Rotarit järjesti 2 vko:n reissun, joka käsitti mm. Kaliformian ja Lass
Vecasin. Myös Kanadan kaupungeissa käytiin, mm. Toronto, Ottawa ja Montreal.
Muita kohokohtia oli Halloweenjuhla ja vanhempien käynti kylässä.
Koulussa opiskelin mm. matikkaa, psykologiaa, filosofiaa, liikuntaa ja kokkausta.
Salt Ste Mariessa oli kaksi Rotariklubia, joista vanhempi täytti 100 vuotta. Tuomisina
oli molempien klubien viirit, jotka luovutettiin meidän klubille.
Lopuksi Sofia näytti hyvin onnistuneen videon vuodestaan; videolla oli sekunti joka
päivältä.
Oli tosi hieno reissu.

10. Veli Heikki Kuljulle ojennettiin 70-vuotis onnitteluadressi.
11. Presidentti päätti kokouksen.

Share This