Keitä olemme

Lahti-Launeen Rotaryklubi ry on aktiivinen ja lämminhenkinen lahtelainen rotaryklubi. Kokoonnumme pääsääntöisesti joka toinen tiistai iltakokoukseen klo 17.00-18.30 Ravintola Taivaanrannassa.Tapaamaan toisiamme, kuulemaan kiinnostavia esitelmiä ja edistämään hyvää omalla paikkakunnallamme. Käymme myös vierailemassa erilaisissa kohteissa. Tuemme kansainvälisen Rotaryn humanitaarisia projekteja, osallistumme nuorisovaihtoon ja edistämme lähiseudun hyvinvointia.

Klubimme on perustettu syksyllä 1989, perustamiskirja on virallisesti hyväksytty 12.3.1990. Kummiklubimme on Lahden Rotaryklubi. Klubissamme on noin 20 jäsentä. Uudet jäsenet ovat tevetulleita. Olemme osa piiriä 1390.

 

Harrastus, jolla on tarkoitus

Olemme keskittyneet nuorisovaihdon tukemiseen. Järjestämme vuosittain nuoria Rotaryn kansainväliseen nuorisovaihtoon. Meidän mielestämme nuorisovaihto on mitä parhainta ruohonjuuritason kansainvälistymis- ja rauhankasvatusta.

Pidämme arvossa kansainvälisen Rotary Internationalin ponnisteluja ja järjestön arvokasta työtä muun muassa polion hävittämiseksi maapallolta. Pelkästään tähän työhön Rotary on suunnannut runsaasti vapaaehtoisvoimaa sekä yli 1,2 miljardia US-dollaria.

 

Vaikuttava kansainvälinen verkosto

Rotary on Chicagossa 23.2.1905 perustettu kansainvälinen palvelu- ja hyväntekeväisyysorganisaatio. Rotary Internationalin kotipaikka on Evanston, USA:n osavaltiossa Illinoisissa. Tunnuslauseemme on Palvelu itsekkyyden edelle (Service Above Self).

Rotaryyn kuuluu 1,2 miljoona jäsentä 35 000 klubissa yli 200 maassa. Rotary on merkittävä kansainvälinen palvelu- ja hyväntekeväisyysjärjestö. Suomi on jaettu kuuteen rotarypiiriin, joista yhteen kuuluvat myös Viron klubit. Suomessa ja Virossa on yhteensä 300 klubia, joissa runsaat 10 000 rotaria.

Kokoontumistiedot

Paikka:
HUOM! Uusi paikka:
Ravintola Taivaanranta
Rautatienkatu 13, Lahti
Kellarikabinetti
tiistaisin klo 17.00-18.30

Aika:
Pääsääntöisesti joka toinen tiistai klo 17.00-18.30

Tapahtumat

Share This