Karttaa ei ole saatavissa

Päiväys ja aika
20.12.2019
18:15 - 21:00


Aiemmasta infosta poiketen kokonaisohjelmamme on seuraava:
Olen juuri keskustellut veli Sepon kanssa ja järjestely on meidän osaltamme kokonaisuudessaan seuraava:
1. Liput: Jokaisen on lunastettava lippu infosta, mutta samalla on ilmoitettava, että maksusta huolehtii Musiikkiopisto / Seppo Kallio. Rahaa ei siis tarvita.
2. Tämän jälkeen itse kukin siirtyy teorialuokkaan, jonka sijainnin voi vaikkapa kysyä infosta. Meille on järjestetty sinne klo 18.30 alkaen oma kahvitarjoilu, jonka aikana Seppo kertoo Sibeliuksen viidennestä.
3. Konsertti alkaa Oulanka-salissa klo 19.00. Konsertin alussa kuullaan Seppo Kantosen säveltämä laulusarja Sirkka Seljan runoihin. Esityskokoonpanoon kuuluu orkesterin lisäksi lauluja Annimaria Rinne ja jazztrio.
4. Väliajan jälkeen kuulemme Sibeliuksen V sinfonian kamariorkesterisovituksena ja tilaisuus päättyy noin klo 21.

Klo 19.00 alkaen olemme yleisönä Lapin kamariorkesterin konsertissa, jota johtaa John Storgårds. Todella hieno syyskauden lopetus ja joululoman alku.

Lapin kamariorkesteri on Suomen ja koko EU-alueen pohjoisin ammattikamariorkesteri, jonka taiteellisena johtajana toimii kapellimestari John Storgårds. Suomen lisäksi orkesteri on esiintynyt runsaasti myös ulkomailla – viimeisimmät ulkomaanmatkat ovat suuntautuneet Unkariin ja Kanadaan. Orkesterin ohjelmistoon kuuluu keskeisesti oman aikamme musiikki, klassisen ”perusohjelmiston” ja eri aikakausien harvinaisten helmien ohella ja se on kantaesittänyt useiden säveltäjien teoksia.

Konsertin alussa kuullaan Seppo Kantosen säveltämä laulusarja Sirkka Seljan runoihin.
Esityskokoonpanoon kuuluu orkesterin lisäksi lauluja Annimaria Rinne ja jazztrio. Väliajan jälkeen orkesteri esittää Jean Sibeliuksen viidennen sinfonian kamariorkesterille sovitettuna.

John Storgårds johtaja
Annimaria Rinne laulu
Seppo Kantonen piano
Ville Herrala kontrabasso
Ville Pynssi rummut

Kesto n. 2h. Sis. väliajan.

Lue lisää Sibeliuksen viidennestä sinfoniasta klikkaamalla tästä.

Lisää tietoa konserttiohjelmasta puolestaan saat osoitteesta http://www.kuusamo.fi/tapahtumat/lapin-kamariorkesteri-0

Share This