Keitä olemme

Keitä olemme

  Kauhava Härmät Rotaryklubi on aktiivinen ja nuorekas Kauhavan alueella vaikuttava rotaryklubi. Kokoonnumme joka toinen keskiviikko tapaamaan toisiamme, kuulemaan kiinnostavia esitelmiä ja edistämään hyvää omalla paikkakunnallamme. Hyvin usein teemme vierailuja yrityksiin ja muihin mielenkiintoisiin kohteisiin. Tuemme  kansainvälisen Rotaryjärjestön humanitaarisia projekteja, osallistumme nuorisovaihtoon ja edistämme lähiseudun hyvinvointia. Mottomme on alusta lähtien ollut: Tehdään hyvää hyvässä seurassa!

Klubimme on perustettu 19.2.2011. Kummiklubimme on Kauhavan Rotaryklubi. Klubissamme on 15 jäsentä. Olemme osa piiriä 1385.

 Harrastus, jolla on tarkoitus

Olemme perustamisestamme lähtien halunneet kehittää myös omia projekteja, joilla edistämme paikkakunnan ihmisten hyvinvointia.

Aivan klubimme alkuvuosina järjestimme Tsemppiryhmän, johon koottiin, kouluterveydenhoitajan kutsumana, 3–6 -luokkalaisia, mahdollisesti syrjäytymisvaarassa olevia ylihärmäläislapsia. Ryhmässä pidettiin hauskaa liikkumalla ja touhaamalla, tutustuttiin erilaisiin harrastusvaihtoehtoihin, kokattiin terveellistä ruokaa, ts. tehtiin yhdessä asioita ja tsempattiin itseä ja toisia ryhmäläisiä aktiiviseen elämäntapaan. Ryhmään koottiin syksyisin uudet jäsenet. Tsemppitoiminta jatkui 3-4 vuotta aktiivisesti ja varojen keräämiseksi klubi järjesti mm. Tsemppilenkki-juoksutapahtuman ja Tsemppi Bike Tour -pyöräilytapahtuman, joihin haastettiin yrityksiä, yhdistyksiä ja yksityisiä.

Vuosina 2017-19  järjestimme keväisin MPEAK-tapahtuman Kauhavan lentokentän alueella (MPEAK = moottoripyöräilijän ennakoivan ajon koulutus). Koulutus on tarkoitettu ja tarpeellinen kaikille moottoripyörän ajoluvan omaaville motoristeille riippumatta henkilön ajokokemuksesta ja taidoista. Sisältö perustuu Liikenneturvan materiaaleihin ja harjoituksiin sisältäen sekä teoriaa että runsaasti ajoharjoitteita. Kurssiohjelman ovat laatineet ja koulutuksesta vastaavat kokeneet MPEAK-kouluttajat. Kurssille osallistui nelisenkymmentä motoristia. Olemme pohtineet, että mikäli tämän kurssin järjestämällä autamme estämään yhdenkin vakavan onnettomuuden tai säästämään yhdenkin hengen, se on maksanut itsensä moninkertaisesti takaisin.

Syksyllä 2020 käynnistimme MINÄ EN KIUSAA -kampanjan. Heti aluksi suunnittelimme ja painatimme kampanjalle T-paidan, jonka myynnistä saatava tuotto menee kiusaamisen ehkäisemiseen. T-paitaa voi kuka tahansa tilata netistä www.enkiusaama.fi Kampanjaan haastetaan mukaan yksityisiä, yrityksiä ja yhteisöjä sekä hankitaan yhteistyökumppaneita. Kampanja jatkuu edelleen.

Pidämme arvossa kansainvälisen Rotary Internationalin ponnisteluja ja järjestön arvokasta työtä muun muassa polion hävittämiseksi maapallolta. Pelkästään tähän työhön Rotary on suunnannut runsaasti vapaaehtoisvoimaa sekä yli 1,2 miljardia US-dollaria. Klubimme osallistuu myös tähän työhön vuosittain.

 

Vaikuttava kansainvälinen verkosto

Rotary on Chicagossa 23.2.1905 perustettu kansainvälinen palvelu- ja hyväntekeväisyysorganisaatio. Rotary Internationalin kotipaikka on Evanston, USA:n osavaltiossa Illinoisissa. Tunnuslauseemme on Palvelu itsekkyyden edelle (Service Above Self).

Rotaryyn kuuluu 1,2 miljoona jäsentä 35 000 klubissa yli 200 maassa. Rotary on merkittävä kansainvälinen palvelu- ja hyväntekeväisyysjärjestö. Suomi on jaettu kuuteen rotarypiiriin, joista yhteen kuuluvat myös Viron klubit. Suomessa ja Virossa on yhteensä 300 klubia, joissa runsaat 10 000 rotaria.

Kokoontumistiedot

Paikka:
Härmän Kuntokeskus
Vaasantie 22
62375 Ylihärmä

Aika:
Joka toinen keskiviikko klo 18.00-19.00
(parittomat viikot)

Tapahtumat

Ei tapahtumia
Share This