Keskiviikkona 25.3. Rotary-kokouksen ohjelmassa oli professori Jutta Viinikaisen esitelmä ”Terveystaloustieteen tutkimus”.

Esitelmä jakaantui 3 osaa: 1. Terveyspalveluiden käyttöjärjestelmät, 2. Talouden arviointi ja kustannusvaikutus, 3. Terveyden taustatekijät ja taloudelliset seuraukset.

Terveyspalveluiden käyttöjärjestelmien yhteydessä käsiteltiin mm. palveluiden kysyntää ja saatavuutta sekä resurssien rajallisuutta. Esille tuli mm., että ilmainen vakuutus aiheuttaa palveluiden liikakäyttöä. Tämän lisäksi tutkimukset (USA) kertoivat, että palveluiden liikakäyttö on osoittautunut tehottomaksi.

Tutkimukset ovat tuoneet esille mm. sen, että naiset käyttävät enemmän terveyspalveluita kuin miehet.

Kustannusten arvioinnissa vertaillaan hoitojen tehokkuutta. Kustannusanalyysissä tuodaan esille mm. lääkkeiden käyttöä ja eri hoitomuotoja.

Terveyden taustatekijöissä Viinikainen toi esille mm. sairauspäivärahan suuruuden vaikutuksen houkuttaa jäädä sairauslomalle.Taustoituksessa on selvitetty mm. koulutuksen, elintapojen ja sosiaalisuuden vaikutusta sairastettavuuteen. Viinikainen toi esille mm., ettei 1 lisävuosi koulutuksessa tai perusopetusreformin voimaantulo vaikuttanut opiskelijoiden terveyteen.

Perinteiseen tapaan esitelmä herätti vilkasta keskustelua ja vuorovaikutusta kuulijoiden ja esitelmän pitäjän kanssa.

Share This