Ilo esitellä

Ilo esitellä

Klubimme 59-vuotisella taipaleella on paljon hyviä aikaansaannoksia. Olemme aina panostaneet nuorten tukemiseen ja nuorisovaihto onkin klubimme lippulaiva.

Peräti 39 noin 17-vuotiasta nuorta on kauttamme päässyt vuodeksi eri puolille maapalloa tutustumaan uusiin kulttuureihin ja luomaan elinikäisiä ystävyyssuhteita. Samaan aikaan olemme toimineet isäntinä Raision klubin vieraaksi saapuneille vaihto-oppilaille. Vaihtomaina ovat toimineet mm. USA, Australia, Kanada, Meksiko, Italia ja Belgia. Yhden vuosivaihto-oppilaan kustannus klubille on nykyisellään noin 2500 euroa, joten melkoinen rahallinenkin panostus on toiminnan eteen tehty. Aina rahat on kuitenkin helposti löytyneet ja vastapainoksi on saatu elinikäisiä ystävyyssuhteita, jotka ovat korvaamattomia.

Toinen vähemmän tunnettu Rotaryn toimintamuoto eli kesävaihto on antanut myös elämyksiä klubimme 12 lähettiläälle. Sen lisäksi, että olemme lähettäneet nuoria kesävaihtoon, olemme myös vuosina 2012 ja 2016 järjestäneet kesävaihtoleirit, joiden teemana on ollut RYLA, eli nuorten johtajuuskoulutus. Kesäksi 2020 suunniteltu leiri jouduttiin valitettavasti koronapandemian vuoksi perumaan. Sama tapahtui myös kesällä 2021. Jatkamme leiritoimintaa kuitenkin heti kun maailman tilanne sen sallii.

Nuorisovaihdon lisäksi toimimme kummiklubina alueemme Rotaractklubille ja olemme mukana piirin lasten ja nuorten toiminnan kehittämisessä.

 

 

Kokoontumistiedot

Paikka:
Hotelli Ravintola Martinhovi tai etänä Zoom yhteydellä.
Tarkasta paikka tapahtumista.


Zoom kokouksiin pääset liittymään seuraavasta linkistä:
https://us02web.zoom.us/j/6462620070?pwd=OWNjRVpVcUpmWHlzOG16SXFBUFNXdz09

Meeting ID: 646 262 0070
Passcode: 1974

Aika:
Kokoonnumme noin joka toinen maanantai klo 18.00.
Tarkasta kokouspäivät tapahtumista.

Tapahtumat

Share This