Kokous pidettiin osittain myös virtuaalisena.

Itämeriviikon tiimoilta oli kutsuttu vieraaksi Suomen ympäristökeskuksen johtava tutkija Harri Kuosa, joka kertoi Itämeren tilasta ja suojelusta.

-Olen tehnyt työurani Itämeren rehevöitymisen parissa, hän kertoi taustastaan.-Vaikka kuormitus on laskenut eivät pitoisuudet ole laseet Itämeressä, ja näin ollen tavoitetta ei ole saavutettu, hän totesi.

-Se on aika masentavaa. Olemme tietynlaisessa noidankehässä.

Kuosa tähdensi, että Suomenlahden ongelmat eivät enää tulee Venäjän puolelta, vaan ongelmana ovat Pohjanlahti ja Selkämeri.

 

-Pietarin jäteveden puhdistamo näkyy meillä myönteisesti. Kalingradin osalta taas ei ole näin. Valko-Venäjältä tulee jokia pitkin ihmisen aiheuttamaa kuormitusta.

Klubivieraana oli  Suomen ympäristökeskuksen johtava tutkija Harri Kuosa. Kuva: Suomen ympäristökeskus.

Kokouksessa oli fyysisesti paikalla kahdeksan klubilaista. Virtuaalisesti osallistui myös yhtä monta jäsentä.

Teksti ja kuvat: Maarit Gabrielsson

 

 

 

 

Share This