Meri-Espoon Rotaryklubi tarjoaa jäsenilleen kanavan hyvän tekemiseen ja mahdollisuuden itsensä ja yhteiskunnan kehittämiseen eri alojen ammattilaisten yhteisössä. Klubi edistää projekteillaan hyvää johtamista, nuorten valmiuksia, luonnon säilyttämisen arvoja ja muita hyvän tekemisen hankkeita.

Merkittävimpiä painopistealueita ovat olleet nuorisovaihto, Itämeren suojelu ja luontokadon torjuminen sekä Ukraina-apu.

 

Ympäristöprojektit

Tärkeitä mainittavia luontoaktiviteetteja ovat olleet Helsingin silakkamarkkinoilla lokakuussa järjestettävä vuotuinen Itämeren hyväksi soudettava Silakkasoutu / Silakkapatikka, jonne jäsenistöämme osallistui. Vastasimme vuoden 2023 tapahtumassa myös infoteltan toimittamisesta sekä siellä toteutetusta ohjelmasta.

Lisäksi teimme viikoittain sinilevähavaintoja Espoon rannoille perustetuista 5 havaintopaikasta kesä-syyskuussa 2023. Tulokset olemme raportoineet mobiilisovelluksella Suomen ympäristökeskukselle SYKE:lle.

Koulujen kanssa tehtävää vesireppuprojektia jatkettiin henkilökohtaisilla käynneillä toimittamalla täydennystä jo aiemmin jaettuihin vedentutkimusreppuihin Meritorin koululle ja Kuitinmäen koululle. Täydennyksinä toimitettiin mm. reagensseja sekä erilaisia lisämoduuleita lähialueiden tutkimiseksi kuten pölyttäjämoduuli, kalamoduuli jne. Lisäksi uusina kouluina otettiin projektiin mukaan Nöykkiön laakson koulu sekä Kirkkonummen ruotsinkielinen lukio, joille toimitimme uudet vesireput.

Kukkaniittyprojekti aloitettiin myös Meritorin koululla istuttamalla oppilaiden kanssa pieni alue koulun pihan tuntumaan. Lisäksi omien jäsentemme keskuudessa on tehty pienen mittakaavan istutusta esim. oman asuinyhteisön pihalle. Klubimme kukkaniittyprojektista vastaavat jäsenemme ovat myös olleet yhteydessä Espoon kaupunkiin mahdollisten suurempien alueiden saamiseksi istutusten pariin.

 

Ukraina-projektit

Ukrainan auttamiseksi olimme tukemassa syyskuussa Leppävaaran seurakunnan tilaisuutta, Kiova-silta itään ja länteen. Klubimme kustansi tilaisuudessa myytävien ukrainalaisten leivonnaisten tarveaineet. Lisäksi aktiiviset jäsenemme toimivat kahvitarjoilun yhteydessä näiden leivonnaisten myyjinä. Saadut tuotot suunnattiin eteenpäin kirkon ulkomaan avun kautta. Ohjelmassa kuultiin myös jäsenemme Tatyana Pitcshulinan mielenpainuva esitelmä.

Ukrainalaisten koululaisten kuvaamista kuvista teetettyjen Canvas-taulujen myyntituotoilla hankittiin ja toimitettiin tammikuussa 35 kpl tabletteja Ukrainaan Kryvyi Rihin rotaryklubin kautta näitä tarvitseville koululaisille. Avun toimittajana käytettiin Suomen Ukrainan yhdistystä.

 

Mieli ryn ja rotarien yhteishanke

Kuluneen kauden aikana klubi tuki myös Rotarypiiri 1420:n ja Mieli Ry:n yhteishanketta, jolla koulutetaan ihmisiä paremmin tukemaan nuoria heidän mielenterveyshaasteissaan. Women in Rotary-päivällisen ja erilliskeräysten tuotoilla hanketta pystyttiin tukemaan yhteensä 1873 eurolla. Jotkin klubimme jäsenet osallistuivat myös hankkeen koulutukseen.

 

Nuorisovaihto

Klubimme lähetti vuosivaihtoon 2023-2024 Tua Korpimäen Argentiinaan ja saimme niin ikään argentiinalaisen nuoren Suomeen.

Argentiinalainen Ciro Umek viihtyi Suomessa erinomaisesti. Hän asui lukukauden aikana kolmessa espoolaisperheessä ja kävi Kuninkaantien lukiota. Ciro piti erinomaiset esitelmät klubikokouksessa sekä syys- että kevätkaudella sekä osallistui kanssamme rapujuhliin, Silakkasoutuun, joululounaalle sekä piirikonferenssiin Nuuksiossa.

Saimme myös kuulla kahden kesävaihdossa olleen nuoren kuulumiset kohdemaistaan: Venla Korhonen kertoi Taiwanista ja Kerttu Salminen Saksasta.

Kesävaihtoon lähdön tunnelmista kuulimme esitykset Saksaan lähtevältä Teo Korpimäeltä samoin kuin USA:n lähtevältä Alisa Korhoselta. Vuosivaihdon lähtötunnelmista meille kertoi Elsi Eteläaho, joka viettää lukukauden 2024-2025 Argentiinassa.

Share This