Børre, klubipresidentti Harri Meller ja Juan.

Tampere-Lielahden Rotaryklubilla on pitkä ja paljon hyvää aikaansaanut historia nuorisovaihdon parissa. Tänäkin vuonna, yhteistyössä, satelliittiklubimme Health & Environment ja RC Tammer Nova kanssa, olemme vastaanottaneet kaksi nuorta. Saksalainen Børre ja meksikolainen Juan, ovat viettäneet kokemusrikkaan ja elämänpituisen jäljen jättäneen vuoden Suomessa ja Tampereella, enemmän tai vähemmän kaukana kotoa. Kuluneeseen vuoteen on kuulunut opiskelua suomenkielisessä lukiossa ja asuminen noin 3 kuukauden jaksoissa vaihtuvissa rotaryperheissä, kunkin perheen arkeen ja elämään osallistuen. Perheissä nuorilla on rotary vanhemmat ja sisarukset. Lisäksi tukena on koko rotary-yhteisö erityisesti NV-tiimimme.

Nuorten itse tärkeimmiksi koetut opit ovat vuosittain hyvin samanlaisia. Kuten on odotettavissakin. On kuitenkin hieno seurata ja havaita miten he itse reflektoivat kokemuksensa ja kasvunsa nuorina ihmisinä, jotka usein rotaryvaihtonsa jälkeen ovat siirtymässä lukion jälkeiseen jatko-opiskeluun.

Ensimmäinen kuukausi tai joskus jopa 2-3 ovat haasteellisia – tähän vaikuttaa kunkin henkilökohtaisella tavalla kokema muutos- ja kulttuurishokki. Sopeutumisvaiheen kestoon vaikuttaa luonnollisesti yhteiskunnan, yhteisöjen ja ihmisten sekä koulun, kielen ja sään erovaisuus saapujan lähtömaahan.

Vaihtarin arkeen mahtuu koulun ja perhe-elämän lisäksi paikallisten ja muiden maassa vierailevien vaihtarien tapaamisia ja tapahtumia. Vuosi alkaa Karkusta NV-leiriltä, seuraavat yhteiset matkat ovat usein käänteen tekeviä koti-ikävää ja vieraan kulttuurin haasteita – joskus jopa pelkoja – liennyttäviä.

Tärkeintä on sopeutua ja hyväksyä olevansa uudessa ympäristössä ja ymmärtää mahdollisuus ottaa kaikki kokemukset irti. Vaikkapa ilo ensimmäisen pilkkiahvenen nappaamisesta sinnikkään nykimisen jälkeen…

”Rotary family and rotary community is your family!”
”Embrace you time from the beginning – at the end it will end surprisingly soon!”
”After this year, I feel I’ve grown as a person, become more confident and ready for next challenges on my way e.g. University or anything, really…”
Mukava kuulla kehuja suomalaisesta opetuksesta ja yhteiskunnasta. Luonnontieteet helpoimpia seurata myös suomeksi ja opetus on suunnitelmallista. Tunneilla vaikeimpia saattavat olla biologia ja wanhojen tanssien oppitunnit.
”Wanhat” eli vanhojen tanssit olivat mieleen painuva kokemus. Tunnelmaa varmasti vahvistaa, että paikalla olivat niin oma perhe kuin kaikki rotaryvanhemmat!

Klubi toivottaa vaihto-oppilaat milloin vain vieraakseen, kun tulevaisuudessa vierailevat Suomessa. Nykyään onneksi on mahdollisuus silloin tällöin vaihtaa kuulumisia aiempien lähetettyjen ja vastaanotettujen vaihtareiden kanssa vaikkapa Zoomin välityksellä.

Lisätietoja Rotary nuorisovaihdosta

 


Share This